Erittäin kurinalaista puolustuspeliä pelannut Tampere United otti talven ensimmäisen voittonsa sunnuntaisesta harjoitusottelusta FC Jazzia vastaan. Jazzilla oli Pirkkahallissa mukana lähes kaikki sopimuspelaajat talven ensimmäisen ottelunsa pelannutta Alfred Mapokaa myöden, mutta Kakkosen kärkijoukkueisiin kuuluvaksi povattu porilaisnippu ei näyttänyt kuitenkaan vielä kovin valmiilta. Loppulukemat 4–1 (1–1) mairittelevat jonkin verran TamUa, mutta voitto oli joka tapauksessa ilman muuta ansaittu.


4 – 1

Aivan ottelun alku oli Tampere Unitedille vaikea, ja pari pientä sekoilua aiheutti vaaratilanteita omassa päässä. Pikku hiljaa Sinipaidat sai kuitenkin juonesta kiinni, ja ensimmäinen vaarallinen maalintekopaikka saatiin, kun Alfred Mapoka rikkoi röyhkeästi kohti maalia noussutta Berat Grabovcia ottelun 10. minuutilla. Pallon taakse asettui Verneri Uimonen, jonka keskitys löysi maalin edestä keskeltä Santeri Salomaan pään. ”Santun” pusku nousi kuitenkin yli maalin.

Ottelun avausmaali nähtiin kun 17 minuuttia oli juuri pelattu täyteen. Jere Remes voitti pallon keskikentällä Berat Grabovcille, joka huomasi heti Radwan Moussan vapaana boksin kulmalla. Ristipallo puolustuslinjan taakse vapautti Moussan vetopaikkaan. Laukaus lähtikin heti ja otti vielä laitapuolustaja Eetu Kanervasta sopivan kimmokkeen, joka siivitti pallon maalivahti Rasmus Östlingin yli maalin takanurkkaan. TamU oli siirtynyt 1–0-johtoon.

Seuraavan kerran Jazz-maalivahti Östlingiä testattiin ottelu 25. minuutilla, kun Berat Grabovci syötti Radwan Moussan täyteen vauhtiin. Tämä vei pallon vetoetäisyydelle boksin reunalle, mutta Östling torjui tulisen vedon alakulmasta. Grabovci oli mukana myös parissa muussa vaarallisessa hyökkäyksessä juuri ennen puolen tunnin täyttymistä, mutta sekä Elias Haralan että Grabovcin oma ratkaisuyritys jäivät lopulta melko vaisuksi.
Juuri kun pelin ote oli vahvasti Sinipaidoilla, porilaiset iskivät yllättävän takaiskun. Tilanne syntyi kun Juho Lehtonen jatkoi toppari Joonas Meuran avauksen oivaltavasti Iyam Fridaylle. Tämä huiputti vielä toppari Eetu Rahkolan, ja pääsi sijoittamaan pallon varmasti maalin etunurkkaan. Näin lukemat olivat tasan 1–1.


Tasoitusmaalin jälkeen ottelun hallinta siirtyi FC Jazzille. Muun muassa paljon maaleja viime kaudellakin mättänyt Juho Lehtonen pääsi yrittämään jopa kolmeen kertaan, mutta ensimmäisessä tilanteessa veto ei osunut kehikkoon, sitten vastaan tullut maalivahti Antti Kuusinen peitti hienosti ja viimeisessä tilanteessa Eetu Rahkola pääsi peittämään vedon kokonaan. Maalipaikkoja syntyi Jazzille kuitenkin vain vähän siihen nähden, miten pitkiä aikoja se piti palloa hallussaan hyökkäyspuolikkaalla.
Ensimmäisen jakson loppua kohden TamU sai taas enenmmän kiinni juonesta ja pallollisesta pelistä, mutta Santeri Salomaan kaukovetoa paremmille paikoille ei päästy. Näin tauolle mentiin tasalukemissa 1–1.

Ottelu repeää toisen jakson lopussa
Toisen jakson alussa TamU teki kaksi vaihtoa, kun hiljattain kapteenistoon nimetty Topias Järvelä ja Konsta Raittinen tulivat kentälle, ja vaihtoon jäivät Antti Haavisto ja Leevi Manninen. Jakson ensimmäisen puolikkaan aikana ei kuitenkaan mainittavia tapahtumia ollut.
Toisen jakson jälkimmäisellä puolikkaallla ottelu kääntyi Sinipaidoille ja repesi lopulta pelitapahtumiin nähden turhankin suurinumeroiseksi voitoksi. Voittomaaliksi jäänyt 2–1-osuma nähtiin ottelun 70. minuutilla, kun Berat Grabovci reagoi nopeasti irtopalloon sivurajaheiton jälkitilanteessa. Terävät askeleet saattelivat kärkimiehen kohti maalia ja näppärä seinäsyöttö Radwan Moussan kanssa vapautti vetopaikkaan. Vaikka kulma oli melko pieni, oli veto niin laadukas että verkko heilui.

Alle viisi minuuttia myöhemmin pallo oli jälleen maalissa, kun epäonninen Jazz-toppari Toni Kuusela puski Verneri Uimosen keskityksen suoraan Elias Haralalle vapaaseen paikkaan, eikä tämä epäröinyt puskea palloa maaliin yli viivalta vastaan tulleen maalivahti Rasmus Östlingin. Läpi otteluaan yritteliäästi pelannut Harala toki ansaitsi maukkaan palkintonsa.

Hetkeä myöhemmin myös Topias Järvelälle pelattiin maukas tekopaikka, kun Berat Grabovci ja Verneri Uimonen riistivät pallon sivurajan tuntumassa. Uimonen syötti Radwan Moussalle boksin rajalle ja tämä jatkoi vielä vapaammalle Järvelälle, mutta tämän laukaus suuntautui pahasti maalin yli.

Ottelun loppulukemat 4–1 syntyivät viitisen minuuttia ennen päätösvihellystä. Ensin laitapuolustaja Mauno Sirén pääsi yrittämään käytännössä nokikkain maalivahdin kanssa, kun Radwan Moussan oivallinen pystysyöttö vapautti hänet juoksemaan linjan taakse, mutta Sirénin veto suuntautui maalin ohi. Maalipotkun jälkeen Moussa riisti jälleen pallon Jazz-pelaajalta, ja tällä kertaa syöttö vapautti Berat Grabovcin nokikkain maalivahdin kanssa. Kliininen viimeistelijä ei epäonnistunut, ja Jazz-maalin verkko heilui ottelussa neljännen kerran.


Kaksi maalia ottelussa tehneen Berat Grabovcin ohella ottelussa erottui edukseen Radwan Moussa, joka puolusti erinomaisesti keskikentän pohjalla ja osallistui hyökkäyksiin oikea-aikaisille iskuilla. Erityisen ilahduttavaa oli myös Grabovcin ja Moussan yhteispelin sujuminen – toki miehet pelasivat viime kaudellakin samassa joukkueessa eli Ilves-Kissoissa, joten yhteispelin voi odottaakin sujuvan jo tässä vaiheessa talvea.
Päävalmentajan kommentit
Päävalmentaja Mikko Mäkelän mielestä kauden avausvoitto toi mukanaan paljon positiivista ja myös kehitettävää. ”Parin viime kauden aikana TamU on tunnettu iloisesta hyökkäyspelistä, mikä on näkynyt valitettavasti myös omassa päässä liiallisina maalimäärinä. Juuri tämä on ollut tämän talven suurin kehittämiskohde”
”Olemme käyneet vuodenaikaan nähden jo paljon läpi sitä, miten haluamme meidän pelaavan, sekä mihin ja miten haluamme vastustajan pelaavan. Olemme muuttaneet viime kauteen nähden miltei kaiken meidän joukkuepuolustamisessa. Nyt kahden viimeisimmän pelin perusteella olemme menossa juuri oikeaan suuntaan”, Mäkelä arvioi joukkueen tilannetta.
”Jazzilla oli tänään varmasti pallon hallinta, mutta juuri sielä missä halusimmekin sen olevan, eli pystyimme pitämään heidät poissa vaarallisilta maalipaikoilta. Tänään keskityimme joukkuepuolustamiseen ja nopeisiin positiivisiin suunnanmuutoksiin, ja näissä onnistuimme melko hyvin. Vaikka puolustimme syvältä, meillä oli yhdeksän laadukasta maalipaikkaa ja neljä tehtyä maalia, joten pitää olla hyvin tyytyväinen siihenkin osa-alueeseen”, näkee Mäkelä Jazz-ottelun.
”Moni onnistui tänään hyvin, mutta muutaman voi erikseen mainita. Eetu (Rahkola) ohjasi hyvin puolustusta ja Redi (Moussa) oli todella hyvällä pelipäällä päästessään pelaamaan kasipaikkaa. Jere (Remes) pelasi vahvan ysikymppisen ja tottakai kaksi maalia tehnyt Beratti (Grabovci) oli vaarallinen”, Mäkelä arvioi pelaajiaan.
Seuraavan kerran Tampere United pelaa jo ensi lauantaina 10.2., kun joukkue matkussa Salon Palloilijoiden vieraaksi. Ottelu pelataan ulkona samalla Salon tekonurmella, jolla joukkue kärsi kirvelevän 2–0-tappion viime kesänä.
”Viikko mennään jälleen kovaa ja lauantaina matkataan Saloon missä onkin vähän kalavelkoja maksettavana!” heittää Mäkeläkin lopuksi.

4 – 1
( 1 – 1 )

70′ Berat Grabovci
74′ Elias Harala
85′ Berat Grabovci
Yleisöä:
137
25 | Antti Kuusinen | ||
2 | Mauno Sirén | ||
5 | Eetu Rahkola C | ||
7 | Elias Harala | 77' | |
10 | Berat Grabovci | ||
11 | Radwan Moussa | ||
18 | Jere Remes | ||
20 | Verneri Uimonen | ||
24 | Santeri Salomaa | ||
28 | Antti Haavisto | 46' | |
32 | Leevi Manninen | 46' | |
23 | Elias Alanen | ||
4 | Topias Järvelä | 57' | 46' |
21 | Konsta Raittinen | 46' | |
27 | Matias Stark | 77' | |
31 | Aleksi Inkinen | ||
34 | Arttu Järvelä |
1 | Rasmus Östling | |||
14 | Toni Kuusela | ![]() | ||
15 | Joel Lehtonen | ![]() | ||
17 | Rasmus Laaksonen | |||
19 | Samuli Virtanen | |||
21 | Juho Lehtonen | ![]() | ![]() | |
22 | Alfred Mapoka | ![]() | ![]() | |
25 | Joonas Meura | ![]() | ||
27 | Benjamin Tuovinen | ![]() | ||
30 | Iyam Friday | ![]() | ||
44 | Eetu Kanerva | ![]() | ||
31 | Ari Bohm | |||
6 | Juho Kemppinen | ![]() | ||
8 | Eero Lehtinen | ![]() | ||
18 | Terry Ablade | ![]() | ||
26 | Jussi Lemio | ![]() | ||
29 | Aleksanteri Tomberg | ![]() |