TamU pyyhki derby­kirouksen pois murska­voitolla

15/09/2024 TamU
Otteluraportti

Tampere United laittoi derbykirouksensa kerralla murskaksi voittamalla TPV:n perjantai-iltana tyrmäävin lukemin 1–5 (0–2). Ottelu oli alusta loppuun Sinipaitojen täyttä hallintaa, eivätkä lukemat ole pelin kuvaan nähden millään tavalla liioitellut. Maalintekoon pääsi viisi eri pelaajaa, mutta ottelun hahmoja olivat avausmaalin tehnyt Janar Georg, kaksi maalia syöttänyt Joonas Rantala sekä keskikentällä hienosti pelannut ja kolmessa maalissa vahvasti mukana ollut Leo Autti. Ennen kaikkea voitto oli kuitenkin joukkueen voitto, sillä TamU pelaa nyt parasta jalkapalloaan sitten liigavuosien.


Kakkonen

1 – 5

  • TamU voitti TPV:n ensimmäisen kerran Kakkosen tasolla – edellinen voitto tuli Suomen Cupissa kaudella 2009.
  • Joukkueiden tasoero oli juuri niin suuri kuin mitä loppu­lukemat antavat ymmärtää.
  • Peräti viisi eri TamU-pelaajaa pääsi maalin makuun.

Kyllä se oli sovittu kuvio. Me olemme tosi hyviä kulmissa, joten kun sen pallon saa vaan oikeaan paikkaan, se menee aika monesti sitten maaliinkin.

- Leo Autti
Keskikenttäpelaaja

Vaistolla sitä pelataan. Lähdin kuljettamaan, ja kun ei ollut oikein mitään parempaakaan vaihtoehtoa, otin vasurin auki, ja onneksi pallo meni yläkulmaan. Oli huikea fiilis juosta kannattajien eteen.

- Leo Autti
Keskikenttäpelaaja

Kyllä minä sen tiesin, että kun saamme pelin kulkemaan emmekä itse hermoile ja ajatus pysyy kasassa, niin tällainen ilotulitus on mahdollinen.

- Tero Suonperä
Päävalmentaja

Tiesimme että kun saamme itsestämme parhaan irti, niin tuolta se sitten näyttää.

- Tero Suonperä
Päävalmentaja

Meillä oli hyvä kenttätasapaino, ja prässimme hyvin suunnitelman mukaisesti. Pelaajien etäisyydet olivat oikeat, ja pelaajat reagoivat ja ennakoivat hyvin, jolloin tilanteita pystyttiin voittamaan.

- Tero Suonperä
Päävalmentaja

Olimme transitioissa todella hyviä, ja oltiinhan me myös tehokkaita, eli emme me kauhean monta maalipaikkaa hukanneet.

- Tero Suonperä
Päävalmentaja

En tiedä onko kannattajat antaneet meille sen lisävaihteen vai me kannattajille. Yhteisön voima on tässä todella hienoa. Me olemme tosi isosti kaikki samaa joukkoa.

- Tero Suonperä
Päävalmentaja

Vaikka ottelu oli periaatteesa läpensä TamUn hallintaa, alku oli TPV:ltä vahva, ja ottelun ensimmäinen vaarallinen tekopaikka nähtiin TamUn maalilla.

TamU-legendaksikin ihan aiheesta usein tituleerattu Roope Kostiainen ohitti vasemmalla laidalla Jani Alaperän, eteni syvälle boksiin ja keskitti. Maalivahti Joonas Immonen sai kätensä keskityksen tielle, mutta pallo irtosi eteen Rudi Dieterille, jonka laukaukseen joko Immonen tai tilanteeseen myös venyttänyt Anton Bright sai jotakin sen verran väliin, että pallo nousi maalin yli.

Seurannut Tuomas Lehden kulmapotku näytti ensin vaaralliselta, mutta pallo päätyi lopulta suoraan maalin katolle. Joka tapauksessa ottelu olisi voinut saada huonoimman mahdollisen alun, eikä kukaan voi tietää varmasti, miten ottelu olisi takaiskumaalin jälkeen edennyt.

Pallo päätyi ensimmäisessä TPV:n kulmapotkussa maalin katolle. Kuva: Jarkko Isto

TPV:n hyvä alku hiipui viiden minuutin pelin jälkeen, ja TamU otti ottelun hallintaansa. Hallinta näkyi aluksi lukuisina erikoistilanteina, joista lähimpänä maalia oltiin, kun Leo Autin kulmapotku tuli mukavasti takatolpalle Jani Alaperälle, jonka pusku kilpistyi toppari Ville Puustisen alaselkään.

Toki myös TPV pääsi vielä kerran hyökkäämään vasemmalta laidalta Roope Kostiaisen kautta. Tämä syötti takaviistoon rangaistusalueen rajalle Tuomas Lehdelle, mutta Taha Özcelik peitti mahdollisuuden kunnon laukauksen, ja pallo kaarsi Lehden jalasta karkeasti maalin ohi.

Sinikaarti hallitsi stadionin tunnelmaa vieraskannattajien katsomosta.

Sinipaitojen seuraava hyökkäys lähti liikkeelle, kun Joonas Rantala riisti pallon Rudi Dieteriltä vasemmalla laidalla. Matias Sydänmaa sai pallon tyhjään tilaan keskiviivalla, ja nöyryytti Ville Puustista edetessään boksiin. Muut puolustajat veivät kuitenkin tilan boksiin nousseelta Leo Autilta, ja veto jäi uupumaan.

Tilanne kuitenkin jatkui, kun TPV purki ja Anton Bright pääsi heti jakamaan uutta palloa Joonas Rantalalle laitaan. Tilaa oli sen verran paljon, että peräti kolmetoista maalisyöttöä tällä kaudella antanut Rantala pääsi tekemään tuttuja tuhojaan. Takatolpalta löytyi Janar Georg, jonka akrbaattinen viimeistely laittoi stadionin huutamaan samalla, kun Georg jatkoi akrobatiaansa volteilla kohti kulmalippua.

Joonas Rantala keskittää. Kuva: Jarkko Isto
Janar Georg saa onnitteluja avausmaalista. Kuva: Jarkko Isto

Ottelun luonne alkoi paljastua seitsemän minuuttia myöhemmin, kun TamUn vyöryttämien hyökkäyksien jälkeen Leo Autti pääsi jälleen kulmalipulle. Jo aiemmin nähty kuvio toistui, mutta tällä kertaa Jani Alaperä sai työnnettyä Ville Puustisen käsillään tyylipuhtaasti ensin pois tieltä, ja puski sitten pallon takakulmalta sisään.

TamU johti 0–2, ja rohkeimmat osasivat jo ennustaa derbykirouksen menevän murskaksi. Illan teeman mukaisesti myös Alaperä esitti ihan komean voltin juostessaan juhlimaan maalia.

”Kyllä se oli sovittu kuvio. Me olemme tosi hyviä kulmissa, joten kun sen pallon saa vaan oikeaan paikkaan, se menee aika monesti sitten maaliinkin”, kuittasi Leo Autti oman suorituksensa.

TamUn toisen maalin jälkeen TamUlta ei nähty enää aivan yhtä intensiivistä hyökkäyspeliä, mutta pallo pyöri nätisti pelaajalta toisella pitkiä aikoja, ja TPV joutui juoksemaan TamUn perässä. Yksi pitkistä hyökkäyksistä toki päättyi Janar Georgin vetopaikkaan boksin keskeltä, mutta laituri viritteli laukaustaan hiukan liian pitkään, ja keskikentän pohjapelaaja Akseli Keso pääsi katkaisemaan.

Puolen tunnin tietämillä kärkipelaaja Matias Sydänmaata haettiin kolmeen otteeseen puhtaaseen läpiajoon. Jokaisella kerralla enemmän tai vähemmän niukka paitsio esti karkaamisen maalintekoon.

Juho Heikkinen tienaa TamUlle vapaapotkun.

Lähimpänä kolmatta maalia oltiin ensimmäisellä jaksolla, kun Juho Heikkinen tienasi röyhkeällä etenemisellään vapaapotkun hyvästä paikasta. Pallon taakse asettui Leo Autti, joka ampui loistavan laukauksen maalin ylärimaan. Siitä pallon kimposi vielä korkealle ylös ja putosi kentän puolelle, mutta korkeimmalle kivunnut Matias Sydänmaa ei saanut suunnattua puskua maalipuiden väliin.

TPV pääsi hyökkäämään, kun ensimmäistä jaksoa oli jäljellä vajaa kymmenen minuuttia. Roope Kostiainen yritti pelata seinän boksissa, mutta pallo pomppi Taha Özcelikistä takaisin. Kostiainen ja maalivahti Joonas Immonen päätyivät tiukkaan kisaan pallosta, ja törmäsivät kivuliaan näköisesti. Kaksikosta Immonen näytti saavan kovemman tällin, ja herrasmiespelaajana Kostiainen tuli omasta tällistään toivuttuaan paiskaamaan maassa huollettavana vielä maanneen Immosen kättä.

Maalivahti Joonas Immonen sai sen verran pahasti osumaa, että Topias Järvelä joutui kentälle huoltotehtäviin. Kuva: Jarkko Isto

Immonen toipui tällistään nopeasti, ja TPV:n maalilla nähtiin taas pian säpinää. Hyökkäys pyöriteltiin Joonas Rantalalle keskityspaikkaan boksin sisään. Matias Sydänmaan ohjaus tuli kuitenkin Aleksi Rantasen blokkaamaksi, ja samoin kävi Leo Autin jatkoyritykselle.

Ensimmäisen jakson lopulla nähtiin vielä yksi pieni voittava teko, kun TPV purki TamUn kulmapotkun siten, että käynnistymässä oli vaarallinen vastahyökkäys. Alas kulmassa jätetty Arttu Mättö otti hyökkääjän syleilyynsä ennen kuin tämä pääsi jatkamaan taustalta juosseelle Tuomas Lehdelle. Pilli soi ja Mättö sai aiheellisen keltaisen kortin. Sen turvin tauolle päästiin mukavassa 0–2-johdossa.

Juho Heikkinen pallossa. Kuva: Jarkko Isto
Joonas Rantala syöttää Leo Autille. Kuva: Jarkko Isto
Matias Sydänmaa oli vaikea pideltävä TPV:n vähän hitaammille puolustajille. Kuva: Jarkko Isto
Jani Alaperä ja Roope Kostiainen tavoittelevat palloa. Kuva: Jarkko Isto

Peli ratkeaa lopullisesti toisen jakson alussa

Tauko ei muuttanut ottelun kulkua, vaan TamU oli toisen jakson alusta alkaen edelleen kuskin paikalla. Parin minuutin jälkeen TamU sai vapaapotkun kulmalipun läheltä, ja Leo Autti päätti yrittää suoraa ratkaisua, kun maalivahti Kalle Kohonen oli jättänyt etukulman täysin auki. Pallo jäi kuitenkin niukasti sivuverkon puolelle.

Sinipaitojen kolmas maali syntyi heti seuraavasta tilanteesta. TamU pelasi puolikorkeaa blokkia, ja Arttu Mättö katkaisi topparin avauksen keskiympyrässä. TPV:n ryhmitys oli aivan levällään, ja Leo Autti kuljetti palloa kohti maalia. Kun keskikenttäpelaaja ei saanut parempaa oikeaa jalkaansa auki, oli pakko kokeilla vasemmalla jalalla. Pallo pamahti maalin vasempaan ylänurkkaan tavalla, joka kelpaisi mille tahansa maalikoosteelle. Autti pääsi juhlimaan 0–3-maalia kiertävällä voltilla kannattajien edessä.

”Vaistolla sitä pelataan. Lähdin kuljettamaan, ja kun ei ollut oikein mitään parempaakaan vaihtoehtoa, otin vasurin auki, ja onneksi pallo meni yläkulmaan. Oli huikea fiilis juosta kannattajien eteen”, Autti totesi vaatimattomana.

Leo Autti oli yksi ottelun hahmoista.
Leo Autin vapaapotku jää sivuverkkoon.
Leo Autti laukoo TamUn 0–3-johtoon.

TamUn neljäs maali näki päivänvalon vain viitisen minuuttia edellisen jälkeen. Tällä kertaa Janar Georg riisti pallon keskialueella ja antoi näppärän kantapääsyötön vapaana olleelle Leo Autille. Tämä jatkoi laidalla juosseelle Gerogille samalla kun Matias Sydänmaa imi topparin itseensä. Juho Heikkinen jäi täysin vapaaksi takatolpalle ja sai putata Georgin syötöstä tyhjään maaliin. Murskajaiset olivat valmiit.

Maalin iskenyt Heikkinen juoksi kannattajien eteen tuulettamaan ja paidat lähtivät monen päältä Sinikaartin katsomossa. Toisen jakson alku oli tuonut täydellisen euforian sinivihreään leiriin.

Juho Heikkinen laittaa lukemiksi 0–4.
Juho Heikkinen juoksee juhlimaan maaliaan Sinikaartin eteen. Leo Autti ja Matias Sydänmaa yhtyvät riemuun. Kuva: Jarkko Isto
Juho Heikkinen juhlii maaliaan.
Koko joukkue juhli Juho Heikkisen maalia. Kuva: Jarkko Isto

Vaihtoruletti käyntiiin viimeisellä puolituntisella

Ottelun ratkettua kierrokset ottelussa putosivat selvästi, ja TamU pääsi käynnistämään vaihtoruletin hyvissä ajoin. Ensimmäisenä kentän jättivät keskikentän kaksikko Leo Autti ja Taha Özcelik, joiden tilalle kentälle otettiin Erkka Helminen ja Julius Stenroos. Tästä kaksikosta Helminen oli vetopaikassa heti tunnin ollessa täyttymässä, mutta veto jäi puolustajan selkään.

Alle kymmenen minuuttia myöhemmin TamU teki seuraavat kaksi vaihtoa, kun neljännen maalin tehokaksikko Janar Georg ja Juho Heikkinen tulivat vaihtoon. Kentälle tulivat Verneri Maunuksela ja Eero Lamberg.

Janar Georg aiheutti jatkuvasti päänvaivaa TPV:n puolustajille.

Hetkeä myöhemmin TamU joutui tekemään vielä viidennen vaihtonsa kun kärki Matias Sydänmaa nilkutti pois kentältä saatuaan jonkinlaisen vamman jalan tartuttua tekonurmeen kontaktittomassa tilanteessa.

Merkille pantavaa oli, että kärkipelaaja Baba Harunan sijaan kentälle asteli yleensä puolustuslinjassa nähtävä Atte Jokinen, joka otti paikkansa Arttu Mätön rinnalta keskikentän pohjalta. Viikkoa aiemmin ottelun mennessä tasatilanteessa tauolle Hämeenlinnassa Haruna otettiin kentälle, mutta nyt ottelun jo ratkettua häntä säästeltiin seuraaviin koitoksiin.

Verneri Maunuksela tuli jälleen kentälle ottelun loppupuolella.

Lopullisen nöyryytyksen paikallisvastustajalleen TamU antoi reilu vartti ennen täyttä aikaa, kun Joonas Rantalan namupassi tavoitti vasta viitisen minuuttia kentällä olleen Eero Lambergin vapaana juoksemaan topparin selustaan ja boksiin. Kaunis sijoitus maalin takakulmaan muutti lukemiksi jo 0–5, ja vaihtopelaajatkin pääsivät juhlimaan maalia kannattajien edessä.

Vaihdosta kentälle tullut Eero Lamberg juhlii maaliaan myös vaihdosta sisään tulleen Erkka Helmisen kanssa.

Viimeinen vartti oli varmasti kaikille katsojille pitkä. Ottelu oli ratkennut, ja kentällä tekeminen muuttui ihan luonnollisesti lähinnä pelailuksi. Julius Stenroos pääsi vielä vetopaikkaan viitisen minuuttia ennen täyttä aikaa, mutta maalivahti torjui pienestä kulmasta lähteneen vedon melko helposti.

Aivan loppuminuuteilla Erkka Helminen syötti Eero Lambergin puhtaasti läpi, mutta nuori hyökkääjä ei kyennyt kiertämään maalivahtia riittävän nopeasti, vaan toppari ehti iholle ja riisti pallon tyhjän maalin jo odottaessa.

Vaihtoon tulleiden Juho Heikkisen ja Janar Georgin oli helppo hymyiillä peliä kentän laidalta katsoessaan.

Varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla ja lisäajalla TPV onnistui vielä luomaan painetta TamUn maalille. Tämä lopulta kostautui siten, että Joonas Immosen menetti nollapelinsä. Maali tosin syntyi melko erikoisella tavalla, kun Lauri Seppälä lähetti pomppivan pallon maalille, ja Vikke-Valtteri Anttilan sutiessa ohi pallosta aivan Immosen edessä peliväline päätyi maalin takakulmaan.

Ottelun viimeinen viihdepäjäys nähtiin lisäajan neljännellä minuutilla, kun Anton Bright laittoi pallon lähes puolesta kentästä maalivahti Kalle Kohosen käsien kautta ylärimaan.

Joukkue ja kannattajat kiittävät toisiaan upeasta illasta. Kuva: Jarkko Isto

Päävalmentaja Suonperä ylpeä esityksestä

Päävalmentaja Tero Suonperä ei aivan suoraan uskaltanut myöntää odottaneensa niin selkeää tasoeroa kuin mitä kentällä nähtiin, mutta luotto omaan joukkueeseen oli kuitenkin TPV:n vahvoista avausminuuteista huolimatta alusta alkaen järkkymätön.

”Kyllä minä sen tiesin, että kun saamme pelin kulkemaan emmekä itse hermoile ja ajatus pysyy kasassa, niin tällainen ilotulitus on mahdollinen”, Suonperä muotoili.

”Odotimme että TPV aloittaa pelin hyvin ja että sitä ei pidä hätkähtää, vaan ollaan kärsivällisiä ja jaksetaan tehdä omaa duunia, niin tasoero tulee näkyviin. Tiesimme että kun saamme itsestämme parhaan irti, niin tuolta se sitten näyttää.”

Päävalmentaja ei myöskään halunnut laittaa alkuminuuttien pelastumista takaiskulta pelkästään hyvän onnen piikkiin.

”Väitän että muutama kierros sitten me emme olisi pelanneet niin uhrautuvasti, että laukaus olisi pystytty blokkaamaan. Tämä oli juuri niitä, kun puhutaan pienistä voittavista teoista ja taistelusta molempien maalien edustalla”, Suonperä näki.

”Maalit toki muuttavat pelin suuntaa, mutta olen vakuuttunut, että olisimme pystyneet kasaamaan itsemme, vaikka vastustaja olisi tehnyt maalin siitä. Tottakai se voittamista helpotti, että tämä oli nyt putkeen kolmas peli, jossa teimme avausmaalin.”

Voiton avaintekijöitä oli keskikentän peli, sillä TamU voitti paljon palloja keskialueella ja pystyi kääntämään näistä tilanteista hyökkäyksiä tehokkaasti.

”Meillä oli hyvä kenttätasapaino, ja prässimme hyvin suunnitelman mukaisesti. Pelaajien etäisyydet olivat oikeat, ja pelaajat reagoivat ja ennakoivat hyvin, jolloin tilanteita pystyttiin voittamaan. Futiksessahan on aika paljon kyse tilan ja ajan voittamisesta, ja sitä me tehtiin yhdessä”, kehui Suonperä omiaan.

”Olimme transitioissa todella hyviä, ja oltiinhan me myös tehokkaita, eli emme me kauhean monta maalipaikkaa hukanneet. Positiivinen itsevarmuus huokui, ja näkeehän sen ihan kun katsoo ottelukuvia, niin kyllähän siellä aika iloisia ilmeitä on pelaajilla.”

Ennen kaikkea päävalmentaja halusi korostaa koko joukkueen suoritusta vaihtopelaajia myöden. Myös Sinikaartin kannustus sai erityistä kiitosta.

”Kannattajat ovat olleet mahtavia koko kauden, mutta kyllä sinne on pieni lisänapsu tullut. En tiedä onko kannattajat antaneet meille sen lisävaihteen vai me kannattajille. Yhteisön voima on tässä todella hienoa. Me olemme tosi isosti kaikki samaa joukkoa”, Suonperä fiilisteli.

Leo Autti nauttii pelaamisesta

Vaikka ottelu oli koko joukkueen hieno esitys, eniten Tammelan lehtereillä puhutti 18-vuotiaan Leo Autin peliesitys. Huikean maalin lisäksi Autti oli alustamassa kahta muutakin maalia ja voitti paljon kaksinkamppailuja keskikentällä. Ottelu oli Autin neljäs Sinipaidoissa, ja meno näyttää nousujohteiselta.

”Meillä on tällä hetkellä ihan huikea meininki joukkueessa sekä treeneissä että peleissä. Totun koko ajan paremmin joukkueeseen ja ympäristöön, vaikka tämä on kyllä ollut aika helppo joukkue tulla mukaan”, Autti toteaa.

Keskikentän avauskokoonpano on nyt pysynyt pitkälti samana pelistä toiseen, ja Autti näkee tämän hyvänä asiana.

”Meillä tosi hyvä systeemi. Meillä on siinä kaksi ylemmän keskikentän pelaajaa, ja pelaan siinä oikealla. Harjoituksissa on sanottu, että kymppien pitää päästä lähelle kärkiä ja boksiin tekemään maaleja”, kuvaa Autti omaa rooliaan.

Perjantain ottelu oli Autille ensimmäinen Tampereen derby, eikä nuori pelaaja ole aiemmin juuri päässyt vastaavaan tunnelmaan.

”Oli huikea tunnelma ja mahtava pelata, kun on noin paljon kannattajia ja yleisöä. Se tuo ihan erilaisen fiiliksen pelaamiseen.”

Myös päävalmentaja Tero Suonperä suitsuttaa nuorta suojattiaan.

”Onhan hän ominaisuuksiltaan poikkeuksellinen jalkapalloilija, ja hän ei myöskään jännitä missään tilanteessa, vaan pelaa hyvällä tavalla niinkuin pihapeleissä ja uskaltaa yrittää asioita, jotka monelle ei tulisi edes mieleen. Siinä on vielä paljon käyttämätöntäkin potentiaalia ja hieno ura tulossa”, Suonperä näkee.

Loppusarjan päätöskierros Pyynikillä

TamU pelaa ylemmän loppusarjan viimeisen ottelunsa poikkeuksellisesti Pyynikin urheilukentällä. Kaikkien Kakkosen lohkojen ylemmän loppusarjan ottelut pelataan sunnuntaina 22.8. klo 14.00, joten Pyynikillä on jännitys huipussaan, vaikka TamUn oman ottelun tuloksella ei olekaan nousukarsintoihin pääsyn kannalta merkitystä, sillä TamU on tuloksesta riippumatta lohkossaan kolmas.

Ykkösen nousukarsintoihin pääsee kolmen Kakkosen lohkon parhaiden lisäksi kaksi parasta lohkokolmosta. Vertailuun otetaan mukaan vain kunkin lohkon kärkinelikon keskinäiset ottelut runkosarjasta ja jatkosarjasta, yhteensä siis yhdeksän ottelua. TamU saa vertailuun mukaan yhden FC Interin kakkosjoukkueelta otetun pisteen, kuusi HJS:ltä otettua pistettä ja neljä VJS:ltä otettua pistettä. Yhteenlaskettuna siis yksitoista pistettä.

Muissa lohkoissa tilanne on vielä täysin auki, eli useampi joukkue voi päätyä lohkokolmoseksi, ja myös neljännen sijan joukkueet voivat vaihtua. TamUn asemaa on siis lievästi sanoen monimutkaista arvioida.

Sinipaidoille riittää, että joko A- tai C-lohkon kolmas kerää mukaan vertailuun vähemmän pisteitä kuin TamU. Tasapisteissä ero katsotaan tavalliseen tapaan maalieron perusteella.

A-lohkon tilanne on erittäin kimurantti, mutta TamU on lohkokolmosen edellä ja siten nousukarsinoissa jos jokin seuraavista toteutuu (listaa on korjattu 17.9. klo 16.25):

  • Atlantis voittaa kotiottelussaan Reippaan, GrIFK ja NJS pelaavat Kauniaisissa tasan ja PEPO voittaa Kiffenin vieraissa.
  • Atlantis ja Reipas pelaavat tasan ja GrIFK voittaa NJS:n.
  • Atlantis ja Reipas pelaavat tasan, GrIFK ja NJS pelaavat tasan ja PEPO ei voita Kiffeniä.
  • Reipas voittaa Atlantiksen, NJS ei voita GrIFK:ta ja PEPO ei voita Kiffeniä.
  • Reipas voittaa Atlantiksen, GrIFK voittaa NJS:n ja PEPO voittaa Kiffenin. Tällöin Reipas ja PEPO saavat voittaa ottelunsa korkeintaan yhden maalin erolla.
  • Reipas voittaa Atlantiksen, NJS voittaa GrIFK:n ja PEPO voittaa Kiffenin. Tällöin lisäksi joko Reippaan tai PEPON pitää voittaa ottelunsa vähintään kahden maalin erolla, ja PEPOn pitää tehdä enemmän maaleja kuin Atlantis.

C-lohkossa tilanne on onneksi selkeämpi, sillä lohkokolmonen jää TamUn taakse, jos TP-47 voittaa tai pelaa tasan vierasottelunsa SJK Akatemian kakkosjoukkuetta vastaan. Vaihtoehtoisesti ja edellisestä riippumatta TamU on jatkossa myös jos Närpes Kraft voittaa kotiottelussaan Kuopion Elon, jolla ei ole enää ottelussa panosta.

Sunnuntaina Pyynikillä riittää siis yhdessä jännitettävää. Lisäksi ottelu on erinomainen tilaisuus auttaa TamUn taloutta, sillä Pyynikillä pelatessa kaikki anniskelualueen ja grillipisteen myyntituotot menevät lyhentämättömänä TamUlle. Kaikki mukaan!

Kakkonen

1 – 5

( 0 – 2 )

12′ Janar Georg
19′ Jani Alaperä
49′ Leo Autti
55′ Juho Heikkinen
74′ Eero Lamberg

Yleisöä:
1084

90+2′ Lauri Seppälä

Yleisöä:
1084

1 Joonas Immonen
4 Jani Alaperä
8 Matias Sydänmaa 71'
9 Janar Georg 68'
10 Taha Özcelik 57'
13 Anton Bright C 61'
15 Joonas Rantala
19 Leo Autti 57'
24 Arttu Mättö 42'
26 Ardian Kovaqi
30 Juho Heikkinen 68'
31 Remu Koikkalainen
5 Atte Jokinen 89' 71'
7 Julius Stenroos 57'
16 Erkka Helminen 57'
21 Eero Lamberg 68'
28 Baba Haruna
29 Verneri Maunuksela 68'
1Kalle Kohonen
2Aleksi Rantanen 17' 46'
7Antti Kujala
9Akseli Keso
10Tuomas Lehti C 62'
11Roope Kostiainen 78'
13Ville Puustinen
17Juuso Yli-Rajala
18Elmeri Riikonen 62'
20Rudi Dieter 78'
26Santeri Pitkäkoski
32Sami Maja
3Lauri Seppälä 46'
8Mohamed Koroma 78'
16Vikke-Valtteri Anttila 62'
19Miska Huttunen
22 Emenike 78'
28Jasi Kinnunen 62'

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

American Brothers Circle Line Group Käännöstoimisto Juha Arola VA Sport Management

6.10. GBK - TamU 1 – 1

28.9. TamU naiset - TuTo 8 – 2

28.9. TamU 2 - PP-70 12 – 0

12.10. klo 13 HJS - TamU

klo - TamU naiset

klo - TamU 2