11.10.2020

 
 

TamU pudotti Pallo-Sepot pois kyydistä kauden päätöksessä



Tampere United otti Pyynikilla tyylikk√§√§n voiton Pallo-Sepoista lukemin 4‚Äď1 (2‚Äď0).¬† Samalla loppukauden voittoputki piteni seitsem√§n pelin mittaiseksi.

Vaikka ottelun lopputuloksella ei en√§√§ ollut vaikutusta lopullisiin sijoituksiin, sai Sinipaitojen nousujohteinen kausi ansaitsemansa p√§√§t√∂ksen kauden viimeisess√§ ottelussa, kun valkeakoskelaisvieraat j√§iv√§t alakynteen vakuuttavassa 4‚Äď1-voitossa.

Kapteeni Eetu Rahkola palasi kokoonpanoon kauden päätöksessä.

Loppusarjan puhtaalla voittosaldolla selvittänyt TamU näytti kauden loppupuoliskolla, että joukkue kuuluu sarjan ehdottomaan eliittiin. Tällä kaudella nousuhaaveiden tielle nousivat alkukauden kompurointi ja Ilves-Kissojen tasaisen varma tuloskunto. Edellisen kerran TamU on poistunut ottelusta tappio niskassaan kauden toisessa ottelussa.

Pyynikin urheilukentällä käyty kamppailu Pallo-Seppoja vastaan alkoi panoksettomalle kauden päätöspelille tyypilliseen tapaan aavistuksen hitaalla tempolla. TamU piti melko tasaisessa väännössä hieman enemmän palloa, mutta varsinaisia maalipaikkoja ei ottelun alkupuolella juurikaan nähty.

Maalivahti Riku Tanilan nyrkki puhuu.

Loukkaantumisten suhteen ottelun avauspuolisko oli Sinipaidoille epäonninen, sillä noin vartin pelin jälkeen Ali Aitbenzanzoun jouduttiin vaihtamaan Nils Strömsholmiin, minkä seurauksena pakkina pelin aloittanut Anton Bright siirtyi keskikentän pohjalle. Panu Väliaho puolestaan piteli takareittään puolen tunnin jälkeen. Hän sinnitteli kentällä vielä hetken ja ehti pelata hyvän vetopaikan toisesta aallosta boksiin nousseelle Matias Starkille, jonka syöttöyritys kuitenkin katkottiin. Pian tämän jälkeen Emenike korvasi Väliahon vasemmalla laidalla.

Panu Väliaho mukavasti täyttyneen pääkatsomon edessä. Ottelun yleisömäärä 202 vei kauden yleisökeskiarvon kolmensadan paremmalle puolelle. Lopullinen lukema on 306.

Ensimmäisen jakson loppua kohti peli sähköistyi, ja maalipaikkoja alkoi syntyä. Valkeakoskella futisoppinsa hankkinut Eric Bullock pääsi 39. minuutilla karkaamaan boksiin vanhaa seuraansa vastaan, mutta syöttöyritys katkottiin helposti. Muutamaa minuuttia myöhemmin harhasyöttö avasi ex-TamU Berat Grabovcille hyvän maalintekotilaisuuden. Grabovci kiersi jo TamU-maalilla pitkästä aikaa aloittaneen Riku Tanilan, mutta laukaus kimposi kuitenkin kotiyleisön helpotukseksi tolpasta ulos.

Juuri ennen kuin ottelukello ehtii 45 minuuttiin Emenike l√∂ysi l√§helt√§ p√§√§tyviivaa Topias J√§rvel√§n, jonka sivuttaisy√∂t√∂st√§ Roope Kostiaisella oli helppo ty√∂ viimeistell√§ pelin avausmaali. Yksi pukukoppimaali ei viel√§ riitt√§nyt Sinipaidoille, vaan lis√§ajalla oli tulossa viel√§ lis√§√§. Anton Bright antoi oikealta kulman, joka leijaili vastustamattomasti yli Seppojen maalivahdin ja maalin edustan pelaajatungoksen. Takatolpalla korkeimmalle nousi kapteeni Eetu Rahkola, joka p√§√§si l√§hiet√§isyydelt√§ nikkaamaan lukemiksi 2‚Äď0. Rahkolan kauden toinenkin maali oli syntynyt juuri Pallo-Seppoja vastaan.

Eetu Rahkola puskee voittomaaliksi jääneet TamUn toisen osuman.

Kausi tyylillä pakettiin

Toinen jakso käynnistyi TamUn kahden maalin etumatkalla, mutta valkeakoskelaiset eivät olleet vielä luovuttaneet. Kun ottelua oli pelattu 54 minuuttia, Riku Tanila kaappasi oman pään härdellin jälkeen Eetu Räisäsen epäonnistuneen purun käsiinsä lähellä päätyrajaa. Tuomari Juho Nieminen tulkitsi tilanteen palautukseksi, ja Pallo-Sepot pääsivät kotiyleisön ja -joukkueen protestoinnista huolimatta ampumaan epäsuoran vapaapotkun vitosen viivan rajalta. Laukaisijaksi valikoitui Berat Grabovci, jonka laukaus kuitenkin kimposi muurin ja yläriman kautta yli maalin.

Topias Järvelän saldo ottelussa oli kaksi maalisyöttöä.

Ottelun 71. minuutilla j√§nnitys tihentyi, kun Pallo-Sepot kavensi tilanteeksi 2‚Äď1. Poikittaissy√∂tt√∂ l√∂ysi vasemmalta laidalta Onni Huvisen, joka k√§ytti hyv√§kseen TamUn uinumisen laukomalla pallon maaliin. Kavennuksesta Pallo-Sepot sai hengen p√§√§lle, ja ottelun ote siirtyi hetkellisesti punapaitaiselle vierasjoukkueelle.

Pelikellossa oli 77 minuuttia, kun Emenike vapautti Roope Kostiaisen, joka rynni syv√§lle vastustajan boksiin ja antoi l√§helt√§ maalia sy√∂t√∂n Eric Bullockille. Bullock p√§√§si viimeistelem√§√§n l√§hiet√§isyydelt√§ melkein tyhj√§√§n maaliin. Helpottavan 3‚Äď1-osuman my√∂t√§ yli 200-p√§inen kotiyleis√∂ syttyi Sinikaartin johdolla huikeaan kannustukseen viimeisen vartin ajaksi.

Emenike oli hyv√§ll√§ pelip√§√§ll√§ ja vahvasti mukana 1‚Äď0 ja 3‚Äď1-maalien rakentamisessa.

Lisää oli tulossa vain muutamaa minuuttia myöhemmin, kun TamU sahasi läpi kentän. Viimeisen syötön pääsi antamaan Topias Järvelä, joka vapautti nousun tehneen Nils Strömsholmin vapaaksi rangaistusalueen oikeaan laitaan. Katsomoon hieman epäonnistuneelta vaikuttanut laukaus painui ohi syöttöä aavistelleen Tommi Viikin. Maali oli Strömsholmin ensimmäinen TamU-paidassa.

Ottelun lopulla Roope Kostiaisella oli vielä pari kelpo paikkaa laittaa pallo maaliin, mutta tällä kertaa Pyynikillä lisäosumia ei nähty. Valkeakoskelaisten penkillä tunteet kuumenivat pelin lopulla, ja lopulta vieraiden valmentaja Pekka Lingman tuli ajetuksi ulos toisen keltaisen kortin myötä.

Roope Kostiainen jättää vastustajat kakkoseksi.

Eetu Räisänen hakee avaavaa syöttöä.

Sinipaidat kuitenkin pelasivat kylm√§nviile√§sti ottelun loppuvihellykseen asti, ja erotuomarin p√§√§t√∂svihellyksen j√§lkeen joukkue ja kannattajat p√§√§siv√§t viel√§ viimeisen kerran juhlimaan voittoa Pyynikill√§. Hyv√§n peliesityksen ja 4‚Äď1-voiton my√∂t√§ kausi 2020 sai pelitapahtumien osalta oivan p√§√§t√∂ksen. T√§st√§ on hyv√§ jatkaa eteenp√§in.

Kausi 2020 saa lopullisen sinettinsä lauantaina 24.10. jolloin sininen seurayhteisö kokoontuu klo 16 alkaen vielä kerran yhteen. Ravintola Kaijakassa järjestetään tuolloin Tampere Unitedin palkintogaala, jossa palkitaan seuran ja kannattajien toimesta ansioituneita pelaajia ja yhteisön jäseniä. Miesten edustusjoukkueen parasta pelaajaa voi äänestää sunnuntaihin 18.10. kello 18 saakka. Nähdään Kaijakassa!

Nils Str√∂msholm: ”Hieno matkahan t√§m√§ on ollut”

Kaksi kautta TamUa edustaneelle Nils Strömsholmille ensimmäinen maali edustusjoukkueessa maistui.

”Oikeastaan kokonaisuutena hy√∂kk√§ys alhaalta asti oli aika kauniin n√§k√∂ist√§ jalkapalloa. Topi pisti hyv√§n sy√∂t√∂n minulle siihen ja sattui kerrankin osumaan itsell√§ kohdilleen”, Str√∂msholm kertasi osumansa.

Nils Strömsholm laukoo ensimmäisen maalinsa Sinipaidoissa.

Nils Strömsholmin maali saa kasvot muikeiksi.

Nils Strömsholm hälytettiin kentälle avausjaksolla, kun Ali Aitbenzanzoun ei pystynyt jatkamaan peliä. Strömsholm kertoi, että oli osannut varautua kentälle menoon jo niinkin varhaisessa vaiheessa.

”Listenmaa sanoi minulle jo ennen peli√§, ett√§ pid√§ itsesi valmiina. Tiedettiin, ett√§ Alulla on v√§h√§n vaivaa, joten v√§h√§n olin osannut asennoitua siihen, ett√§ tulee se hyppy kent√§lle ja olin osannut pit√§√§ itseni siihen valmiina. Jos asiaa ei olisi tiennyt, niin silloin olisi toki ollut tosi paljon vaikeampi menn√§ siin√§ kohtaa kent√§lle”, Str√∂msholm taustoitti.

”Peli ei ollut kauden paras matsi, mutta paikoittain ihan hyv√§nkin n√§k√∂ist√§ futista. V√§h√§n ehk√§ n√§kyi, ett√§ oli kauden viimeinen matsi ja tuli v√§h√§n harhasy√∂tt√∂j√§ ja huonoja haltuunottoja”, jatkoi Str√∂msholm pelin kulusta.

”Hieno matkahan t√§m√§n on ollut. TamU on hieno seura, jossa on kiva olla mukana. Taustat toimivat hyvin ja koppi on t√§ynn√§ hienoja j√§tki√§. Ylemm√§ll√§kin seuraportaalla tuntuu olevan selke√§t linjat kaikilla ja hyv√§ yhteisymm√§rrys”, niputtaa Str√∂msholm viel√§ kauden p√§√§tteeksi.

Päävalmentajan kommentit

Tampere United vietti ottelun jälkeen poikkeuksellisen pitkään aikaa kopissa. Mikä oli keskeinen viesti joukkueelle?

”Kiitettiin hemmetin hienosta matkasta. Kiitimme joukkuetta siit√§, ett√§ ovat olleet niin sitoutuneita ja hyv√§√§ joukkuehenke√§”, p√§√§valmentaja Jukka Listenmaa vastasi kysymykseen.

”Jos l√§hdet√§√§n sielt√§ marraskuusta, kun aloitettiin, niin joukkue on toki vaihtunut totaalisesti siit√§, mutta koko ajan t√§ss√§ on ollut hyv√§ olla. Yleens√§ syksyll√§ treeneihin meno ei ole niin mielek√§st√§, mutta nyt on ollut koko ajan kivaa”, p√§√§valmentaja jatkoi.

Ensimmäisen jakson tempo ei päätä huimannut ja tämän myös Listenmaa myönsi suoraan.

”Kyll√§h√§n se meni v√§h√§n siihen saunailtah√∂ntsyyn. Meill√§ my√∂s pari loukkaantumista tietyll√§ tapaa sekoitti sit√§ meid√§n pelaamista. Allulla meni nivunen jo v√§h√§n alkuveryttelyss√§ ja Panulla taisi takareisi joko krampata tai rev√§ht√§√§”, Listenmaa kommentoi ja raotti samalla loukkaantumisia.

Listenmaa oli jälleen kerran tyytyväinen siihen, että sekä voittopelien että tappiottomien pelin putki sai jatkoaan hieman tahmean alun jälkeen.

”T√§rkeint√§ nyt oli, ett√§ saatiin se voitto ja aika monta muutakin voittoa t√§h√§n loppuun. Me teimme sen mit√§ me pystyimme tekem√§√§n eik√§ sen enemp√§√§ voi oikein edes vaatia”, Listenmaa p√§√§tt√§√§.

Tampere United pelaa siis myös ensi kaudella Kolmosessa. Uusina joukkueina paikkansa Kolmosessa ovat varmistanut Nelosen kausilta tuttu kilpakumppani PP-70 sekä aiemmin vain kakkosjoukkueen kanssa tiukasti kisannut Ikaalisten Urheilijat. Kakkosesta ei putoa sellaisia joukkueita, jotaka sijoittuisivat TamUn kanssa samaan Kolmosen lohkoon. Näin ollen joukkueiden vaihtuvuus lohkossa jää varsin vähäiseksi. Ilves-Kissat jatkaa nousukarsintaan, ja riippuen siitä onistuuko se nousemaan, Neloseen putoaa joko sekä FJK että Tervakosken Pato tai vain toinen näistä.

Tervetuloa jälleen kannustamaan Sinipaitoja Pyynikille kun kausi 2021 alkaa!

12 Tommi Viik
3 Topias Listo
4 Juuso Salonen vaihtoon 46’
6 Mikko-Petteri Latosaari C
9 Rasmus Laahanen
10 Berat Grabovci
14 Sasha Popovitch
18 Santeri Lintunen
19 Wiljam Valtonen keltainen kortti 80’
24 Dani Molin vaihtoon 46’
29 Joni Laurila vaihtoon 46’
11 Oskari Kukkonen vaihdosta 46’
13 Niklas Pynnönen vaihdosta 46’
15 Onni Huvinen vaihdosta 46’