TamU pelaa ensi kaudella Kaupissa – jäähyväiset Pyynikille jätetään silti vasta ensi vuonna

06/09/2022 TamU
Uutinen

Tampere Unitedin hallitus on tehnyt päätöksen miesten edustusjoukkueen siirtymisestä pelaamaan Kauppiin ensi kaudella. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että joukkue harjoittelee ja pelaa ottelunsa Kaupissa. Samalla kuitenkin päätettiin, että muutama tarkkaan valikoitu ottelu pelataan ensi kaudellakin Pyynikin urheilukentällä, ja näin ollen jäähyväiset rakkaalle kotikentälle saadaan jättää vasta ensi vuonna. Kaudella 2024 kotikenttä on uusi Tammelan stadion, joten muutto pois Pyynikiltä olisi joka tapauksessa ollut edessä ensi kauden jälkeen. Päätös Kaupissa pelaamisesta koskee vain miesten edustusjoukkuetta.

Päätöksen taustalla on jo joulukuussa alkanut prosessi, jonka aikana on pidetty kaksi työpajaa hallituksen ja joukkueen edustajien kesken, keskusteltu asiasta laajasti seurayhteisön kanssa ja koottu eri vaihtoehtoja puoltavia seikkoja ylös. Myös hallituksen lopullinen päätös vaati pitkän keskustelun, vaikka päätös oli lopulta yksimielinen.

”Aloitimme asian käsittelyn maanantaina hallituksen kokouksen viimeisenä asiana noin klo 21.20 ja päätös tehtiin noin klo 22.35. Päätös vaati perusteellisen läpikäynnin”, kertoo puheenjohtaja Antti Niemistö.

Päätös oli hallitukselle vaikea, sillä Pyynikin puolesta puhuivat taloudellisten riskien minimoiminen sekä seurayhteisön tiivistämiseen ja kasvattamiseen liittyvät tavoitteet. Kaupin puolesta taasen puhui urheilulliset näkökulmat sekä loukkaantumisriskin pienentäminen.

”Päätöksessä Kaupin ja Pyynikin välillä oli vastakkain seikkoja, joita ei voi asettaa samalle akselille. Lisäksi jokaisessa seikassa päädyttiin aina siihen, että mitään varmaa ei voi sanoa, mutta esimerkiksi Pyynikillä pelaaminen pienentäisi taloudellisten riskejä, kun taas Kaupissa pelaaminen pienentäisi urheilullisia riskejä. Siksi päätös oli meille jokaiselle äärimmäisen vaikea”, avaa Niemistö tilannetta.

Kohtalaisella varmuudella voidaan tosin todeta se, että Kaupissa päästään harjoittelemaan viimeistään maaliskuun alusta alkaen. Kenttä lämpiää kaukolämmöllä, joten sähkön hinnan nousun ei pitäisi vaikuttaa lämmitykseen.

Pyynikillä ongelma on se, että sinne ei välttämättä pääse vielä huhtikuun alussakaan, ja lisäksi ensi keväänä tai alkukesänä siellä tehdään juoksuratojen remontti, joka sulkee kentän kaikelta käytöltä kolmeksi viikoksi. Se osuu todella pahaan aikaan, kun Kakkosessa pelit alkavat huhtikuun lopulla.

Paikallisottelut Pyynikillä ensi kaudellakin?

Lopulta ratkaisu löytyi jo ennen kokousta esiin tuodusta vaihtoehdosta, jossa siirrytään muutoin Kauppiin, mutta taloudellista riskiä pienennetään pelaamalla muutama peli Pyynikillä.

”Taloudellisten seikkojen lisäksi on henkisesti tärkeää, että jäähyväiset Pyynikille ennen uudelle Tammelan stadionille siirtymistä päästään antamaan vasta ensi kaudella. Päätöksemme on, että siirrymme muutoin Kauppiin, mutta Pyynikillä pelataan ensi kaudella 2–3 ottelua. Tampere United täyttää ensi vuonna 25 vuotta, joten sitä on luontevaa juhlia Pyynikillä. Lisäksi alustava ajatus on, että paikallisottelut pelataan Pyynikillä, sillä Kaupissa kapasiteetti ei riitä niihin odotettavissa olevalle yleisölle”, Niemistö kertoo.

Vielä ei ole tiedossa, mitä paikallisotteluja ensi kaudella pelataan. TPV on kuitenkin Kolmosessa vahva ehdokas nousijajoukkueeksi, ja Tampere Unitedissa tietenkin toivotaan, että Ilves-Kissat pelaa ensi kaudellakin Kakkosessa. Edellisessä kotiottelussa TPV:tä vastaan oli Tammelassa 1310 katsojaa ja Ilves-Kissojakin vastaan yleisömäärä oli tällä kaudella Pyynikillä 766 katsojaa. Kaupissa yleisökapasiteetti on tällä hetkellä noin 600–700 henkeä, joten jo tällä perusteella on järkevää viedä paikallisottelut Pyynikille, jossa kapasiteetti on yli 1000 katsojaa.

Jos ensi kaudella ei pelata paikallisotteluita, Pyynikille viedään muita otteluita. Hyviä ehdokkaita ovat muun muassa 25-vuotisjuhlaottelu sekä Tapahtumien Yön ottelu, jonka yhteydessä on suunnitelmissa järjestää jälleen Yöfutis-turnaus. Päätökset Pyynikille vietävistä otteluista tehdään sitten, kun otteluohjelmaa laaditaan ensi keväänä.

Päätös Kauppiin siirtymisestä ja Pyynikillä pelattavista 2–3 ottelusta on tehty sillä oletuksella, että ensi kauden sarjataso on Kakkonen. Jos sarjataso muuttuisi, päätöstä täytyy tarkastella uudelleen. Ykkösessä ei todennäköisesti olisi mahdollista pelata Pyynikillä lainkaan.

”Tästä alkaa kova työ, jotta meillä on ensi kaudella viikosta toiseen paras ottelutapahtuma, jota Kaupissa on koskaan järjestetty. Kaikki vanhat tutut elementit Pyynikiltä pidetään mukana, vaikka tilan ahtaus aiheuttaakin haasteensa. Ratkaisuja on jo mietitty, ja kyllä tästä hyvä tulee”, Niemistö toteaa lopuksi.

Nyt on kuitenkin aika nauttia tämän kauden ottelutapahtumista Pyynikin urheilukentällä. Niistä ensimmäinen tulee jo ensi lauantaina 10.9. kun HJS kohdataan klo 17.00 alkavassa ottelussa, jossa vietetään samalla seurapäivää. Viikkoa myöhemmin sunnuntaina 18.9. Pyynikillä kohdataan KaaPo, ja myös päätöskierroksen ottelu EPS:ää vastaan pelataan Pyynikillä joko lauantaina 1.10. tai sunnuntaina 2.10. Tervetuloa kaikkiin otteluihin!

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

American Brothers Circle Line Group Käännöstoimisto Juha Arola VA Sport Management

8.2. FC Inter 2 - TamU 3 – 0

2.2. Ilves T18 - TamU naiset 3 – 1

2.2. TP-T - TamU 2 3 – 6

16.2. klo 14 TamU - FC Jazz

2.3. klo 15 TPV - TamU naiset

16.2. klo 20 TamU 2 - FisU