Sinipaidat palaavat pelikentille yli viikon mittaisen tauon jälkeen, kun kauden heikosti aloittanut Ilveksen kakkosjoukkue vierailee Pyynikillä. Ilmassa on varmasti jopa pientä derbytunnelmaa, kun ottelu potkaistaan käyntiin lauantaina klo 16.

Joukkueet ovat kohdanneet edellisen kerran kaudella 2014 Nelosessa. Tuolloin Ilves panosti tosissaan sarjanousuun, eikä jättänyt elokuun kohtaamisessa Sinipaidoille mitään mahdollisuuksia, vaan voitti sen selkein numeroin 1–4 (0–3). Ottelussa oli paikalla tuolloin jopa 302 katsojaa, ja myös tulevana lauantaina paikalle odotetaan vähintään vastaavaa yleisömäärää.
Molemmat joukkueet ovat kokeneet suuria muutoksia sitten noiden päivien. Ilveksen kakkosjoukkueen tarkoituksena on tarjota tasokkaita miesten pelejä seuran juniori-ikäisille pelaajille, eikä ainakaan tässä vaiheessa kevättä näytä siltä, että kakkosjoukkuetta oltaisiin tosissaan pyrkimässä nostamaan Kakkoseen tällä kaudella. Kolmesta ottelusta Ilveksellä on nimittäin vain yksi piste Loiskeen kanssa pelatusta 2–2-tasapelistä. Molemmat kotiottelunsa joukkue on hävinnyt niukasti 2–3, vastustajina TKT ja EuPa.
Hyvin kautensa aloittanut ja viimeksi Härmän numeroin 1–6 (0–3) murskannut TamU lähteekin otteluun selvänä ennakkosuosikkina. Silti on muistettava, että A- ja B-poikien SM-sarjoissa pelaavista pelaajista pitkälti koostuva joukkue voi etenkin yksittäisessä pelissä olla vaikea vastustaja. Sinipaidoilla on myös tuoreessa muistissa 2–0-tappio harjoitusottelussa huhtikuun alussa.
Päävalmentaja Mikko Mäkelä toteaa, että joukkue pyyhki Pallo-Iiroja vastaan pelatun kotiavauksen pettymykset pois Hämeenlinnassa. ”Nyt tuomme hyvät asiat Pyynikille ja pyrimme parantamaan tiettyjä osa-alueita”, Mäkelä suunnittelee. ”Pyynikin pienempi kenttä tuo omat haasteensa, mutta niihinkin pitää pystyä reagoimaan ja pelata kentän mukaisesti.”
”Joukkue on terve ja saamme jälleen todella kovan joukkueen kentälle”, toteaa Mäkelä tyytyväisenä. Seuraaviin peleihin on kuitenkin luvassa uutta mietittävää puolustuslinjaan, sillä toppari Mika Lindroos muuttaa siviiliasioiden takia pois Tampereella, ja pelaa lauantaina ainakin toistaiseksi viimeisen ottelunsa TamUssa. Kun myös Otto Pitkänen on poissa riveistä pitkän työkomennuksensa takia, on toppariosasto käymässä ohueksi.
Lauantaina ei kuitenkaan vielä tarvitse tulevia murehtia, vaan keskittyminen täytyy suunnata sataprosenttisesti käsillä olevaan otteluun. Myös ottelutapahtuman puitteet ovat jälleen kunnossa, sillä grillipisteellä on tarjolla ravintola 4 Vuodenajan maukkaita ranskalaisia hodareita.
Otteluun valmistautumisen voi aloittaa jo hyvissä ajoin ennen avauspotkua ravintola Tuopissa Pyynikintorin laidalla. Ottelun jälkipelit puolestaan pelataan Maja/Talossa kulman takana Pirkankadulla. Molemmissa on tarjolla alennuksia TamUn jäsenkortilla tai fanituotteilla.
Etäkannattajia puolestaan palvelee tuttuun tapaan TamU-TV:n suora lähetys sekä twitterseuranta. Parhaiten tunnelmaan pääsee kuitenkin paikan päällä Pyynikillä, jossa ottelu siis alkaa tulevana lauantaina klo 16. Otteluun on vapaa pääsy. Tervetuloa tunnelmaan!