TamU pääsee sunnuntaina Kokkolassa kovaan testiin

10/08/2018
Otteluennakko

Tampere Unitedilla on sunnuntaina edessään yksi kauden ennalta ajatellen vaikeimmista otteluista, kun joukkue matkustaa sarjaa vakuuttavasti johtavan GBK:n vieraaksi Kokkolaan. Juuri edellisellä ottelukierroksella GBK haki kovan 0–1-vierasvoiton Herculesista, ja johtaa sarjaa viiden pisteen kaulalla oululaisiin nähden. Kovasta vastuksesta huolimatta TamU lähtee luonnollisesti hakemaan ottelusta täyttä kolmea pistettä.

GBK on kuntopuntarissakin sarjan ehdoton kärkijoukkue, sillä se on voittanut viisi viimeistä otteluaan. Edellisen kerran kokkolalaiset ovat hävinneet toukokuun puolivälissä kotonaan nimenomaan Herculekselle, ja kymmenen ottelun tappiottomaan putkeen mahtuu vain kaksi tasapeliä. Näistä toinen tuli toukokuun lopussa Pyynikillä, kun TamU hieman yllättäen nappasi nousijasuosikilta yhden arvokkaan sarjapisteen 1–1-tasapelillä. Silloin Berat Grabovci teki arvokkaan tasoituksen viitisen minuuttia ennen täyttä aikaa, ja hetken näytti siltä, että TamU olisi mennyt lopussa jopa ohikin.

Vastaava yllätystulos maistuisi Sinipaidoille nytkin, sillä TamU pelaa juuri nyt ainakin pisteiden valossa kauden parasta vaihettaan. Alla on ensimmäistä kertaa koko kaudella kolme peräkkäistä tappiotonta ottelua, ja vaikka kaksi näistä on päättynyt tasapeleihin, ja otteluista kertyi siis vain viisi pistettä, on etäisyys putoamisviivaan kasvanut nollasta pisteestä neljään. Taulukossa ylöspäin katsottaessa kolme joukkuetta on neljän pisteen sisällä, joten voitto sunnuntaina antaisi hyvän mahdollisuuden kohentaa asemia taulukossa.

Tosiasia kuitenkin on, että GBK on erittäin kova joukkue Kakkosen tasolle, ja pisteiden hakeminen Kokkolasta on haastava tehtävä. GBK:n tähtipelaajiin kuuluvat muunmuassa 14 maalia 15 ottelussa tehnyt David Carlsson sekä häntä hyvin 8 maalillaan säestänyt Arjan Goljahanpoor. Pyynikin ottelussakin Carlsson alusti Goljahanpoorin tekemän 0–1-maalin. Tilanteessa kaksikko näytti terävyyttään, sillä maali syntyi vaarattoman näköisestä tilanteesta yhtäkkisesti toisen jakson alussa.

Maaliahneen kaksikon lisäksi GBK:n kokneeseen kaartiin kuuluvat puolustuslinjassa pelaavat Jussi Roiko ja Lawrence Smith, joilla on David Carlssonin tapaan takanaan myös merkittävää liigakokemusta. Muutoinkin GBK:lla on marssittaa kentälle avauskokoonpanollinen pelaajia, joilla kaikilla on useamman vuoden kokemus vähintään Kakkosen tasolta.

Tampere Unitedilla puolestaan kokoonpanoon palaa rutkasti kokemusta ja maalintekovoimaa, kun Berat Grabovci on jälleen käytettävissä. Samoin pelikieltonsa kärsinyt Topias Järvelä palaa kokoonpanoon. Toisaalta päävalmentaja Leroy Maluka kertoo, että monet poissaolot ovat häirinneet joukkueen valmistautumista sunnuntain otteluun.

”Viimeisen kolmen viikon aikana on ollut haastavaa saada kokoonpano kasaan, sillä pelaajia on ollut poissa harjoituksista tai eivät ole eri syistä olleet käytettävissä peleissä. Tämä viikko ei ole poikennut tästä, sillä Santtu (Santeri Salomaa) on poissa henkilökohtaisen syyn takia, ja Jere (Remes) on yhä loukkaantuneena”, kuvailee päävalmentaja Leroy Maluka haastavaa tilannetta.

”Peleissä meiltä on taso vaihdellut liikaa tietyillä osa-alueilla, mutta kahden viime ottelun neljästä pisteestä pojat voivat olla ylpeitä. Teemme harjoituksissa lujasti töitä, ja olen nähnyt tietyissä pelaajissa ja koko joukkueessa suurta kehitystä”, Maluka ruotii.

”Beratin (Grabovci) paluu kokoonpanoon on meille iso plussa, joten saapa nähdä, ehkä päätän laittaa sunnuntaina kokoonpanoon kaksi kärkeä. Kuten totesin pari viikkoa sitten, minusta tuntuu että pojat ymmärtävät nyt mitä minä odotan heiltä, ja siksi lähden peliin luottavaisena”, Maluka vakuuttaa.

”Olemme valmiita Kokkolan matkaan, ja takaan ettemme tule takaisin tyhjin käsin”, päättää Maluka.

Ottelu pelataan sunnuntaina 12.8. klo 18.30 alkaen Kokkolan keskuskentällä. TamU-TV aloittaa oman lähetyksensä jo klo 18.00, jolloin Tarmo Lyytikäinen ja Elina Vainikainen pohjustavat ottelua kentän laidalta. Itse ottelun selostaa kauden kaikkien muidenkin otteluiden tapaan Manu Haapalainen.

TamU matkustaa otteluun ProLine Charterin bussilla.

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

American Brothers Circle Line Group Käännöstoimisto Juha Arola VA Sport Management

8.2. FC Inter 2 - TamU 3 – 0

2.2. Ilves T18 - TamU naiset 3 – 1

2.2. TP-T - TamU 2 3 – 6

16.2. klo 14 TamU - FC Jazz

2.3. klo 15 TPV - TamU naiset

16.2. klo 20 TamU 2 - FisU