TamU on käyttänyt maalitykki Roope Kostiaisen option

07/10/2021 TamU
Uutinen

Hirmuisen määrän maaleja tälläkin kaudella iskenyt Roope Kostiainen jatkaa Sinipaidoissa. Tampere United on päättänyt käyttää sopimuksessa olleen seuran option, ja näin Kostiainen nähdään myös ensi kaudella TamUssa sarjapykälää korkeammalla. Lisäksi TamU on käyttänyt myös joukon muita optioita, joista uutisoidaan tarkemmin lähiaikoina.

Roope Kostiainen, 25, on ollut jo monen kauden ajan TamUn ehdottomia avainpelaajia. Yhteensä neljä kautta Sinipaidoissa pelannut Kostiainen on ilahduttanut kannattajia lukuisilla maaleillaan, ja kärkipelaaja on palattuaan TamUun kaudeksi 2020 ollut joukkueen paras maalintekijä.

Kaudella 2020 Kostiainen voitti joukkueen sisäisen maalipörssin iskettyään neljässätoista Kolmosen ottelussa yksitoista maalia, ja kuluvalla kaudella Kostiaisen maalitahti on kiihtynyt entisestään. Hyökkääjä on iskenyt Kolmosessa peräti 18 maalia ja Suomen Regions’ Cupissa vielä viisi lisää. Kostiainen on ollut maaliensa lisäksi hyökkäyspäässä muutenkin tehokas. Tästä osoituksena Kostiainen on antanut tällä kaudella Kolmosen otteluissa koko joukkueesta eniten maalisyöttöjä, peräti yksitoista kappaletta.

Seuran käytettyä sopimuksessa olleen option Kostiainen pääsee valmistautumaan jo viidenteen kauteensa TamUssa.

”Tyytyväiset fiilikset, hienoa että seura halusi option käyttää. Halusin ehdottomasti jatkaa Tampere Unitedissa. Ei käynyt mielessäkään, että menisin muualle”, Kostiainen kertoo.

Näillä tehoilla ei ole mikään ihme, että Kostiainen on noussut kannattajien suosikiksi. TamUn peleissä onkin kuultu maalitykin osumien jälkeen jo tutuksi tullut ysärihitin säveleen tehty laulu “Roope, Roope Roope, Roope Roope, Roope Kostiainen!”.

”Kyllähän se on uskomaton fiilis ja lämmittää sydäntä kuulla kannattajien laulua aina maalin jälkeen”, Kostiainen myöntää.

Kostiainen tuo tulevan kauden TamUun jatkuvuutta ja kokemusta Kakkosesta. Hyökkääjä oli jo Tampere Unitedin edellisellä Kakkosen visiitillä mukana iskien kausilla 2017 ja 2018 yhteensä neljätoista maalia.

”Hienoa päästä parin vuoden tauon jälkeen pelaamaan liiton sarjoja”, toteaa Kostiainen

TamUlla on ennen kauden päättymistä jäljellä vielä kaksi ottelua. Kolmosen kausi päätetään lauantaina 9.10. klo 15.00 alkavalla kotiottelulla FC Haka junioreita vastaan, ja sen jälkeen on luvassa vielä todellinen herkkupala, kun TamU pelaa lauantaina 16.10. Regions Cupin loppuotteluun FC Kontua vastaan Olympiastadionilla. TamU matkaa stadikalle usealla bussilla, ja liput ovat myynnissä TamU-kaupassa.

”Onhan se uskomatonta päästä pelaamaan Olympiastadionilla. Edessä on varmasti ikimuistoinen ottelu. Pitää tehdä siitä vieläkin parempi muisto voittamalla cupin finaali. Kiitokset Sinikaartille kaudesta ja kannatuksesta. Pari kertaa mennään vielä!” Kostiainen päättää.

Myös kausikortit kaudelle 2022 ovat nyt myynnissä. Yleisimmin hankitut kausikortit löytyvät napeista tämän uutisen lopusta, ja loput vaihtoehdot eli erilaiset yhdistelmät ja VIP-kausikortit löydät TamU-kaupasta. Tervetuloa kausikorttiostoksille!

Tampere Unitedin sopimuspelaajat kaudelle 2022:

Anton Bright (p, kk)
Eric Bullock (h)
Arttu Haapala (kk)
Topias Järvelä (kk)
Roope Kostiainen (h)

Kausikortit kaudelle 2022

Katso Roope Kostiaisen haastattelu

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit

Mukana matkalla Eurooppaan

Ottelukumppanit

Muut tukijat

22.3. JJK - TamU 0 – 3

2.3. TamU naiset - TPV 1 – 2

8.3. Ilves 3 - TamU 2 0 – 12

6.4. klo 19 TamU - SJK Akatemia

30.3. klo 16 Tuisku - TamU naiset

29.3. klo 14 JanPa - TamU 2