Naisten edustusjoukkue kohtaa perjantaina Sääksjärvellä kauden viimeisessä ottelussa LeKi-futiksen. Ottelussa ei ole sarjataulukon osalta panoksia, sillä TamU on varmistanut jo sarjakakkosen paikan, ja LeKillä on liian monta pistettä kurottavaksi, jotta se pääsisi putoamisviivan yläpuolelle. TamU haluaa päättää kauden voittoon, joten sitä lähdetään hakemaan perjantai-illasta. Ottelu potkaistaan käyntiin perjantaina kello 18.45.
LeKi-futis – TamU
- Kausi päätetään molemmille joukkueille panoksettomaan otteluun.
- Edellinen kohtaaminen päättyi juhannuksen alla TamUn 3–1-voittoon.
Sääksjärvelle lähdetään tarjoamaan iloista ja monipuolista peliä. Pidetään palloa ja luodaan hyviä tilanteita pitkin peliä. Päätetään kausi voittoon ja päästään viettämään ansaittua taukoa.
Päävalmentaja
Joukkueet kohtasivat tällä kaudella jo kerran juuri ennen kesätaukoa. Ottelu pelattiin poikkeuksellisesti Rantaperkiössä, vaikka se olikin TamUn kotiottelu. Vieraalla kentällä pelaaminen ei kuitenkaan haitannut Sinipaitoja, vaan ottelu hoidettiin kotipelin tyyliin, ja siitä napattiin 3–1-voitto. Joukkueella oli tuolloin lähes sama tilanne kuin nyt on tulevan pelin alla, eli pallonhallinta oli ollut erinomaista edellisessä ottelussa ja lähes kaikki pelaajat olivat terveitä.
Rantaperkiössä nähtiin latautunut TamU, joka hallitsi ottelua pallollisesti. Sama tavoite on asetettu perjantai-iltaan, ja pallollista peliä halutaan kehittää entisestään. Sääksjärven kenttä on tuttu myös Sinipaidoille, sillä jo joukkueiden pelatessa Nelosessa ottelut pelattiin LeKiä vastaanSääksjärven kentällä. Tekonurmi palveleekin tamperelaisia paremmin kuin Hakkarin nurmi, koska Sinipaidat eivät ole harjoitelleet nurmella ja otteluitakin kyseisellä alustalla on kuluneella kaudella ollut vain yksi.
LeKin kausi on ollut ailahteleva, eikä sarjataulukon sijoitus kerro koko totuutta joukkueen tasosta. Jo aikaisemmissa kohtaamisissa on nähty, että LeKin prässimuoto on tiivis ja muodon keskelle on vaikea pelata. Lisäksi puolustuslinja pelaa tiiviisti ja linjan taakse juoksut ovat olleet vähissä. LeKi on pelannut myös tiukkoja vääntöjä esimerkiksi sarjakärki RaiFua vastaan, häviten kotona ainoastaan 0–1 ja vieraissakin 2–0.
Päävalmentaja Kari Numminen haluaa myös päättää kauden voittoon.
”Sääksjärvelle lähdetään tarjoamaan iloista ja monipuolista peliä. Pidetään palloa ja luodaan hyviä tilanteita pitkin peliä. Päätetään kausi voittoon ja päästään viettämään ansaittua taukoa.”
”Tervetuloa kannustamaan TamU naiset voittoon kauden 2022 päättävässä pelissä!” Numminen päättää.
Ottelu pelataan siis Sääksjärven tekonurmella perjantaina 23.9. kello 18.45 alkaen.