TamU-naiset hakevat sarja­nousua – avaus­ottelusta tappio

02/05/2019 TamU naiset
Uutinen

Tampere Unitedin naisten edustusjoukkue aloittaa kolmannen kautensa Tampereen Nelosessa. Pirteästi jo viime kaudella esiintynyt ryhmä tavoittelee sarjanousua, mutta kauden ensimmäisessä koitoksessa Kaupissa Ilves-Kissat oli parempi lukemin 2–3 (1–2).

Tampere Unitedin naisjoukkue pelaa myös alkavalla kaudella Tampereen Nelosessaa. Kolmanteen kauteensa lähtevän naisten joukkueen asetelmat ovat kauteen lähdettäessä lupaavat, sillä hyvin jo viime kaudella pelanneen joukkueen ydinryhmä on pysynyt koossa. Avauksen pelaajista on poistunut vain yksi, ja ulkopuolelta joukkueeseen on liittynyt vielä seitsemän uutta pelaajaa.

Tämän lisäksi suuri osa pelaajistosta pelasi talven aikana futsalia, mikä on auttanut kauteen valmistautumisessa. Aiemmin toiminta on alkanut vasta keväällä, mutta futsalin ansiosta joukkueella on ollut jo talvella pelitoimintaa ja treenejä, minkä valmennus uskoo näkyvän varsinkin alkukaudesta parempana peli- ja pallotuntumana.

Joukkueen taustoille on tullut miesten joukkuetta seuranneille tuttu nimi, kun kausilla 2016 ja 2017 Sinipaidoissa pelannut Jussi Rasva on liittynyt joukkueen valmennukseen, ja toimii alkavalla kaudella yhdessä jo aiemmin naisten joukkuetta valmentaneen Jussi Mäkelän kanssa.

Kaudella 2018 TamU oli sarjassa kolmas kerättyänn kuudessatoista ottelussa 32 pistettä. Tervakosken Pato oli sarjassa ylivoimainen, mutta United jäi lopulta vain pisteen päähän kakkossijasta ja Ilves-Kissoissa. Ilves-Kissat ja TamU ovatkin ennakkoon ajateltuna sarjan ehdottomia voittajasuosikkeja yhdessä viime kaudella sarjapykälää korkeammalla pelanneen Ylöjärven Ilveksen kanssa.

Tällä kaudella Tampereen piirin Nelosessa pelaa kymmenen joukkuetta, joten kaksinkertaisen sarjan kokonaispelimäärä nousee kahdeksaantoista. Talvella Unitedille tarjottiin paikkaa sarjatasoa korkeammalta, mutta joukkue on asettanut tavoitteekseen nousta kabinetin sijaan nimenomaan pelaamalla.

Avausottelussa Ilves-Kissat Unitedia vahvempi

TamU pääsi sarja-avauksessa heti kovaan testiin, kun vastaan asettui heti yksi päävastustajista, eli Ilves-Kissat.

Sinipaidat tulivat otteluun pirteästi ja saivat hyvällä pallollisella pelillään heti ottelun alkuun muutamia laadukkaita maalipaikkoja. Ilves-Kissat kuitenkin rokotti kuudennella minuutilla heti ensimmäisestä varsinaisesta hyökkäyksellään Tiina Saarimäen pukatessa keskityksen maaliin.

United haki tämän jälkeen tasoitusta laukoen hanakasti, mutta pallo ei löytänyt vastustajan maaliin saakka. Lopulta peli saatiin tsaoihin 28. minuutilla, kun TPV:n kakkosjoukkueesta Sinipaitoihin siirtynyt Tiina-Maija Kurtti pakotti Ilves-Kissojen puolustuksen virheeseen, ja tämän jälkeen Laura Toivainen pääsi läpiajoon ja nosti pallon maalivahdin yli verkon perukoille.

Kaksi seuraavaa maalia kuitenkin syntyi Ilves-Kissoille. Vain hetki TamUn maalin jälkeen Ilves-Kissat sai pallon jo tolppaan, ja seuraavasta hyökkäyksestä maalin eteen vapaaksi jäänyt Emilia Simola laukaisi oikealta tulleen keskityksen maaliin viimeistellen taukolukemiksi 1–2. Seuraava maali nähtiin 57. minuutilla Anne Riekin päästessä Unitedin harhasyötön jälkeen läpiajoon, jossa hän harhautti maalivahdin ja teki hallitulla sijoituksella Kissojen kolmannen osuman.

TamU kuitenkin vastasi pian, kun Mari Filatov päätti kokeilla kaukolaukausta. Vaikka Ilves-Kissojen maalivahti saikin sormenpäitään laukauksen eteen, löysi Filatovin laukaus lopulta tiensä vastustamattomasti maalin oikeaan yläkulmaan.

Tämän jälkeen United sai enemmän painetta Ilves-Kissojen kenttäpuoliskolle ja loi muutaman maalipaikan. Erityisesti Kurtti oli hyvällä pelipäällä tehden muutamia erinomaisia leikkauksia laidalta keskelle, mutta ikävä kyllä hän tai kukaan muukaan ei enää saanut palloa maaliin asti, ja näin ollen peli päättyi Unitedin 2-3-tappioon.

”Ensimmäinen jakso oli parempi kuin toinen. Pallo oli meillä enemmän hallussa ja syöttöpeli oli parempaa kuin odotin. Kun viime kaudenkin sarjataulukkoa katselee, niin tämä oli ennakkoon kovin vastustaja mukana olevista. Viime kaudellakin pelit Ilves-Kissoja vastaan olivat tasaisia pelejä ja tämä oli vähän samantyylinen. Nyt saatiin kuitenkin ehkä kuitenkin enemmän maalipaikkoja mitä silloin”, mietti valmennusryhmään kuuluva Jussi Mäkelä ottelun jälkeen.

”Jäljellä on vielä yksi keskinäinen peli, siitä voitto ja puntit ovat tasan. Peleissä muita vastaan ratkaistaan sijoitukset. Tässä oli hyviä asioita, mutta tietysti jotain parannettavaakin aina jää”, Mäkelä tuumasi.

TamU-naisten ottelut jatkuvat sunnuntaina 5.5. kauden pisimmällä pelimatkalla Mäntän Valon vieraaksi. Seuraava kotiottelu pelataan lauantaina 11.5. klo 17.00 Kaupin tekonurmella 2, jonne vastaan saadaan Ylöjärven Ilves.

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

American Brothers Circle Line Group Käännöstoimisto Juha Arola VA Sport Management

12.10. HJS - TamU 3 – 1

28.9. TamU naiset - TuTo 8 – 2

28.9. TamU 2 - PP-70 12 – 0

20.10. klo 16 TamU - HJS

klo - TamU naiset

klo - TamU 2