Tampere Unitedilla on kaudella 2023 naisten joukkueet sekä Kolmosessa että Nelosessa, ja etenkin Nelosessa pelaavaan kakkosjoukkueeseen haetaan edelleen uusia pelaajia, vaikka kausi onkin jo käynnissä. Nelonen pelataan paikallisena sarjana pääasiassa Tampereen seudulla, joten mukaan voi liittyä matalalla kynnyksellä, vaikka pelituntuma ei olisi juuri nyt huipussaan. Joukkueen harjoituksiin voi tulla mukaan kokeilemaan ennen sitoutumista toimintaan. Jos sinulla on kokemusta Kolmosesta tai ylempää, on mahdollista päästä myös edustusjoukkueen mukaan.
Mukaan TamU-naisiin
- Pelaajia haetaan etenkin Nelosessa pelaavaan kakkosjoukkueeseen.
- Myös Kolmoseen pelaavaan edustukseen on mahdollista päästä näyttämään taitonsa.
- Harjoituksiin voi tulla kokeilemaan ennen sitoutumista toimintaan.
Molempien naisten joukkueiden valmennuksesta vastaa päävalmentaja Kari Numminen, jolla on apunaan toisena valmentajana Pyry Virtanen. Lisäksi joukkueet tekevät tiivisti yhteistyötä Tampere Unitedin T18-joukkueen ja sen valmentajien Pertti Taivassalon ja Jeanette Vuorisen kanssa. Lisäksi naisten joukkueen taustoilla ovat huoltajina Miisa Heikkinen ja Jenni Formulahti sekä joukkueenjohtaja Henrik Hiekkataipale.
Molempien joukkueiden kausimaksut pidetään kohtuullisina siten, että seura panostaa etenkin edustusjoukkueen ottelutapahtumiin, viestintään ja varainhankintaan. Seuran tavoitteena on nostaa molemmat joukkueet yhtä sarjatasoa ylemmäksi.
TamU-naisiin liittymisestä kiinnostuneet pelaajat voivat ilmoittaa itsestään oheisella lomakkeella. Joukkueen harjoituksiin voi tulla mukaan kokeilemaan ennen sitoutumista toimintaan.
Lisätietoja voi kysyä päävalmentaja Kari Nummiselta (kari.numminen (ät) tampereunited.fi, puh. 0400 742 433).