Tampere United otti vakuuttavan 4–0 (2–0) -voiton Tampereen Peli-Tovereista lauantai-iltana Kaupissa koronatilanteen takia ilman yleisöä pelatussa ottelussa. TamUn maalilukema olisi hyvin voinut kasvaa jopa kaksinumeroiseksi, mutta pieni terävyyden puute viimeistelyssä ja hetkittäinen jalan lipeäminen kaasupolkimelta pitivät lukemat vielä melko maltillisina. Paremmuudesta ei kuitenkaan jäänyt epäselvyyttä, vaan TamU osoitti heti ottelun alkuminuuteista alkaen olevansa pykälää vastustajaa parempi joukkue. Sinipaitojen maalit tekivät Panu Väliaho, Topias Järvelä, Jesse Oksanen ja Roope Kostiainen. Kentän hahmo oli kuitenkin kolme maalisyöttöä antanut keskikentän moottori Eetu Räisänen.
4 – 0
Ottelu ei ehtinyt vanhentua edes yhtä minuuttia, kun pallo oli jo Peli-Tovereiden maalissa. Tilanteessa Topias Järvelä tarjoili maukkaan passin ja Panu Väliaho kiitti vähän samaan tapaan kuin viikkoa aiemmin Arttu Haapalan tarjoilusta. Varma sijoitus siirsi Sinipaidat 1–0-johtoon.
Topias Järvelä oli myös itse hanakalla maalintekopäällä, ja jo ennen viiden minuutin täyttymistä tekopaikkoja oli ollut jo kaksi. Ensin Järvelä pääsi laukomaan Eric Bullockin tarjoilusta siten, että seurauksena oli kulmapotku. Sitten Eetu Räisäsen kulmapotkutarjoilu avasi vapaan puskun, jonka Järvelä suuntasi niukasti maalin ohi.
Lopulta 13. minuutilla homma natsasi. Panu Väliaho riisti pallon keskialueella ja Eetu Räisäsen namupassi saatteli Järvelän irti linjan taakse. Järvelän ensimmäinen yritys kilpistyi vastaan tulleeseen maalivahtiin, mutta lopulta pallon keskivartalollaan haltuun ottanut hyökkääjä sai sijoittaa pallon tyhjään maaliin.
Parinkymmenen minuutin kohdalla oli puolestaan Roope Kostiaisen vuoro päästä tekopaikoille. Ensimmäisessä tilanteessa Kostiainen ja Järvelä pääsivät kahdestaan irti, ja ohitettavana oli enää toinen toppari ja maalivahti. Kostiainen päätyi hyökkääjälle sallittuun itsekkääseen ratkaisuun ja laukoi, vaikka Järveläkin olisi ollut rinnalla avopaikassa. Maalivahti sai tilanteen torjuttua vain vaivoin kulmaksi. Hetkeä myöhemmin Kostiainen oli jälleen tekopaikassa, nyt seisovilla jaloilla Eric Bullockin lyhyen siirron jälkeen. Tällä kertaa laukaus suuntautui kuitenkin niukasti maalin ohi.
Ottelun alussa pallo liikkui todella kauniisti ja useimmiten maata pitkin Sinipaidalta toiselle, mutta jakson edetessä ote alkoi herpaantua. Puolen tunnin tietämillä myös TP-T sai juonesta kiinni, ja maalivahti Antti Kuusinen joutui torjuntatöihin kolmesti viiden minuutin sisällä. Näistä viimeisessä Kuusinen sai venyttää jo ihan tosissaan, ja seuranneesta kulmapotkustakin syntyi vaarallisen näköinen paine maalille, mutta lopulta puolustus siivosi pallon väljemmille vesille.
Ensimmäisen jakson lopulla nähtiin Sinipaidoilta vielä muutama hyvä hyökkäys, mutta sekä Roope Kostiaisen että Topias Järvelän maalintekoyritykset olivat tuloksettomia. Näin tauolle mentiin TamUn 2–0-johdossa.
Vaihdot toivat vielä uuden vaihteen toisella jaksolla
Toisen jakson alku oli jälleen Sinipaidoilta terävä, mutta tällä kertaa ratkaisuyritykset jäivät vaisuiksi. Eino Ekin pusku, Markus Kopfin sutaisu maalin edestä ja Topias Järvelän yritys läpiajosta olivat kaikki harmillisen ponnettomia. Noin viiden minuutin pelin jälkeen Panu Väliaho yritti myös roikottaa pallon maaliin ovelasti kuudentoista rajan takaa, mutta pallo nousi niukasti yläriman yli.
Kaikkinensa toisen jakson ensimmäinen puolikas oli melko vaisua peliä puolin ja toisin. Tunnin kohdalla hyvän ottelun pelannut Markus Kopf tosin syötti Eric Bullockin läpi, mutta tämäkin tilanne päättyi maalivahdin torjuntaan.
Pian tämän jälkeen TamU teki kolme vaihtoa. Kentältä poistuivat nimenomaan Kopf, Bullock ja Väliaho, ja kentälle astelivat Nils Strömsholm, talven ensimmäisen ottelunsa pelannut Matias Stark sekä Tampere Unitedin paidassa ensimmäistä kertaa esiintynyt Jesse Oksanen.
Oksanen olikin heti seuraavalla minuutilla tapahtumien keskipisteessä saatuaan Eino Ekin keskityksen jalkaansa takatolpalla. Oksanen sai sutaistua pallon pienestä kulmasta kohti maalia, mutta aivan maaliviivalla ollut TamU-toppari Po Law esti maalin synnyn. Tästä tilanteesta revittiinkin kentän laidalla huumoria ottelun jälkeen, sillä olihan Law estänyt varman maalin synnyn saman maalin edessä myös viikkoa aikaisemmin, kun ACEn aikeet tehdä kavennusmaali jäivät toteutumatta.
Peli-Tovereiden onnistui tehdä kavennusmaalikin ottelun 69. minuutilla. Objektiivisesti katsoen voi pitää harmillisena sitä, että tuomarit tuntuivat olleen paikalla olleista ainoita, jotka eivät olleet valmiita tuomitsemaan ylärimasta kimmonneen pallon käyneen maalin sisällä. Kavennusmaali tuskin olisi ottelun kulkua muuttanut, mutta maalin TP-T olisi tilanteesta sinänsä ansainnut.
Eetu Räisäsen toisen jakson tähtihetket koittivat vielä ennen kuin siirryttiin ottelun viimeiselle vartille. Ensimmäisessä tilanteessa Räisäsen syöttö vapautti TamU-debytantti Jesse Oksasen maalintekoon, ja tämä tekikin maalin pelattuaan alle kymmenen minuuttia TamU-paidassa. Lopulliset 4–0-lukemat syntyivät, kun Räisänen tarjoili Roope Kostaiselle läpiajon, ja tämä pääsi kiertämään maalivahdin niin, että jäljellä oli enää pelkkä helppo tehtävä kuljettaa pallo tyhjään maaliin.
Ottelun viimeisellä vartilla Jesse Oksanen pääsi esittelemään potkutekniikkaansa vaarallisten kulmapotkujen muodossa. Näistä on Sinipaidoille varmasti paljon iloa tulevalla kaudella. Lisäksi viimeiseksi kymmeneksi minuutiksi kentälle vaihdettu kakkosjoukkueen Hussein Al-Khafaji pääsi kokeilemaan maalintekoa jopa kahdesti, mutta maalivahti torjui molemmat laukaukset.
Hyvällä sykkeellä viikon tauolle
Tampere United pitää seuraavaksi viikon mittaisen tauon harjoittelusta. Alunperin lomaa piti viettää jo viikkoa aiemmin Tampereen koulujen hiihtolomaviikolla, mutta epäselvän koronarajoitustilanteen takia loma siirrettiin viikkoa myöhemmäksi. Keskikentän syöttökone Eetu Räisäsen mukaan tauko tulee tarpeeseen.
”Uskon että viikon tauko tekee hyvää kaikille. Ollaan menty kovaa kymmenen viikkoa, joten nyt saadaan tosi hyvään saumaan pieni breikki. Saadaan jalkoja auki, ja uskon että se näkyy treeneissä jo viikon päästä niin, että on pirteä porukka ja treenit kulkee hyvin.”
Kolme maalia ottelussa syöttänyt Räisänen piti ensimmäistä varttia vahvana esityksenä.
”Pallo liikkui hyvin ja kaveri juoksi meidän perässä. Saatiin laadukkaita tekopaikkoja ja pari maaliakin. Hyvää peliä meiltä.”
”Ekalla jaksolla oli myös vaikeampi vaihe, mutta ei meillä hätää ollut. Kaveri sai palloa vähän enemmän, se kuuluu jalkapalloon. Toisella puolikkaalla kaveri väsähti aika selvästikin, ja siinä oli linjojen välissä paljon tilaa, ja sain pari maalisyöttöä itsellekin”, Räisänen analysoi.
”Olisi”, vastaa Räisänen kun haastattelija kysyy olisiko pitänyt tehdä enemmän maaleja. ”Kyllä siinä 10–0 olisi ollut mahdollinen.”
Myös päävalmentaja Jukka Listenmaa piti näkemästään terävästä alusta, mutta jäi harmittelemaan otteen herpaantumista.
”Nyt päästiin alkuun hyvin ja tehtiin varttiin 2–0, mutta siihen täytyy olla taas vähän pettynyt, että sitten se lopahti. Kuitenkin pelit on viikon tärkeimmät tapahtumat, niin ei se vaan saisi lopahtaa. Saatiin kuitenkin nostettua tahtia toisella jaksolla, varsinkin vaihtojen jälkeen. Siitä saatiin lisävirtaa kentälle.”
”Tehokkutta meidän täytyy vielä hakea, koska maalipaikkojahan oli taas lukematon määrä. Pääasia kuitenkin että pysyttiin tappiottomina ja pidettiin nolla omissa, ja saatiin kumminkin muutama maali ja tärkeitä onnistumisia Roopelle (Kostiainen), ja Oksasen Jesselle ekat minuutit ja heti maali. Ne on hyviä juttuja meille”, Listenmaa puntaroi.
Pelin lopahtamisen syitä terävän alun jälkeen Listenmaa ei osannut suoriltaan nimetä. Tosin alunperin hiihtolomaviikoksi suunniteltu viikko oli vaikuttanut harjoitteluun.
”Koko treeniviikko oli vähän huono, kun pelaajia oli lomalla. Ne on kuitenkin tekosyitä. Kyllä se on se pieni hyvänolontunne mikä tulee korvien väliin. 2–0-tilanteessa TP-T teki todennäköisesti maalin, ja jos peli olisi siinä ollut 2–1, peli olisi ollut ihan uusi. Pelin tappaminen on vaan tärkeä asia.”
Lomaviikon jälkeen harjoitteluun tulee Listenmaan mukaan uusia teemoja.
”Aletaan hakea murtautumis- ja maalintekoakselia. Sieltä on alkanut jo löytyä oikeita liikkeitä, mutta haetaan vielä niitä pieniä juttuja, joilla sieltä voisi löytyä välejä ja maalinteko tehostua. Pikkuhiljaa myös erikoistilanteet alkaa tulla harjoitteluun mukaan”, Listenmaa avaa tulevaa.
Harjoittelu jatkuu maaliskuun jälkimmäisellä puolikkaalla
Miesten edustusjoukkue pitää siis viikon verran taukoa, ja harjoittelu jatkuu sen jälkeen maanantaina maaliskuun 15. päivä. Palloliitosta erikseen vahvistetun tiedon mukaan harjoittelussa noudatetaan paikallisten viranomaisten määräyksiä ja suosituksia, joita Palloliiton yleisluontoisilla, valtakunnan tasoisilla ohjeistuksilla ei ole tarkoitus kiristää. Eli silloin kun paikallisviranomaisten ohjeet ovat sallivampia, paikallisesti voidaan toimia niiden mukaisesti.
Alueellisen pandemiaohjausryhmän eli Pirkanmaan koronanyrkin ohjeistus aikuisten liikuntaharrastusten osalta on: ”Aikuisten ryhmäharrastustoiminta on suljettu sisätiloissa ajalla 8. – 28.3.2021 ellei harrastustoimintaa voida toteuttaa etäyhteyksillä.” Näin ollen Tampere Unitedin miesten edustusjoukkueen harjoittelu jatkuu ulkotiloissa samaan tapaan kuin tähänkin asti kuluvana talvena.
Myös harjoitusottelu pirkanmaalaisten joukkueiden kesken ovat edelleen mahdollisia. TamU hakee tällä hetkellä vastustajaa kahden viikon päähän lauantaille 20.3. tai sunnuntaille 21.3. Seuraava tiedossa oleva peli pelataan Kolmoseen noussutta Ikaalisten Urheilijoita vastaan lauantaina 27.3. talvikauden kotikentällä Kaupissa.
4 – 0
( 2 – 0 )
13′ Topias Järvelä
73′ Jesse Oksanen
75′ Roope Kostiainen
Yleisöä:
0
62 | Antti Kuusinen | ||
3 | Anton Bright C | ||
4 | Eino-Veikko Ek | ||
5 | Topias Järvelä | 68' | 80' |
7 | Markus Kopf | 63' | |
15 | Roope Kostiainen | ||
16 | Eric Bullock | 63' | |
18 | Panu Väliaho | 63' | |
20 | Verneri Uimonen | ||
23 | Po Law | ||
25 | Eetu Räisänen | ||
9 | Hussein Al-Khafaji | 80' | |
13 | Jesse Oksanen | 63' | |
21 | Matias Stark | 63' | |
27 | Nils Strömsholm | 63' |