TamU-maalilla tappioton Henri Savolainen jatkaa Sinipaidoissa

31/12/2020
Uutinen

Tampere Unitedissa viime kaudella valtaosan otteluista pelannut Henri Savolainen, 24, jatkaa Tampere Unitedissa kauden 2021 kattavalla pelaajasopimuksella. Savolaisen jatkosopimuksen myötä TamUlla on koossa ennennäkemättömän kova ja tasainen maalivahtinelikko.

Vasta kauden 2020 kynnyksellä Tampere Unitediin liittynyt Henri Savolainen vakuutti viime kaudella otteillaan tolppien välissä. Savolainen otti alkukauden jälkeen ykkösmaalivahdin paikan itselleen eikä siitä enää luopunutkaan, vaan pelasi kauden neljänneltä kierrokselta lähtien jokaisen ottelun lukuunottamatta kauden panoksetonta päätösottelua. Savolaisen pelaamista 12 ottelusta puolet oli nollapelejä eikä maaleja koko kaudella päässyt taakse kuin seitsemän. Kovasta kilpailuhengestään tunnetun maalivahdin pelatessa TamU ei kärsinyt yhtään tappiota.

Savolaisen arvostuksesta seurassa kertoo myös menestys kauden päätteeksi TamUn nettisivuilla tehdyssä parhaan pelaajan äänestyksessä. Vaikka maalivahdit eivät voittavassa joukkueessa saa usein suurimpia otsikoita, sijoittui Savolainen niukasti yhden äänen erolla toiseksi.

”Viime kauden nousujohde antaa hyvät eväät tulevaan kauteen. Joukkue näyttää hyvältä ja harjoituksissa on ollut erittäin hyvä meininki”, Savolainen pohdiskelee joukkueen nykyhetkeä. Tulevan kauden tavoitetta ei sen sijaan tarvitse isommin miettiä: ”Tällä joukkueella ei voi olla muuta tavoitetta kuin nousu!”

Edustusjoukkueen maalivahtivalmentaja Juha Seppälä on erittäin tyytyväinen siitä, että Savolainen jatkaa joukkueessa.

”Vaikka Henkka tuli joukkueeseen mukaan vasta kauden alla ja takana oli taukoa, oli hän silti yksi joukkueen parhaista pelaajista”, summaa Seppälä Savolaisen viime kauden

”Savolaisen vahvuutena on kilpailullisuus. Henkka saa pääsääntöisesti aina viikon parhaan suorituksen ottelupäivälle”, Seppälä sanoo.

Loistava maalivahtitilanne tuo päänvaivaa valmennukselle

Savolaisen sopimuksen myötä TamUlla on tällä hetkellä sopimus neljän maalivahdin kanssa. Maalivahtivalmentaja Seppälä kuvaa tilannetta älyttömän hyväksi, mutta samalla haasteelliseksi. ”Kolmosdivarissa ei ole varmasti ikinä missään ollut näin hyvää ja tasaista maalivahtinelikkoa. Tuskin edes Kakkosessa”, Seppälä sanoo.

Seppälän mukaan maalivahdeista kuka tahansa olisi valmis pelaamaan hyvällä tasolla vaikka koko kauden.

Näin laaja ja tasainen maalivahtiosasto luo hyvän kilpailutilanteen, mutta samalla se luo valmennukselle haasteen, kuinka pitää kaikki maalivahdit tyytyväisenä, sillä vain yksi voi kerrallaan vartioida edustusjoukkueen maalia. ”Kaikki maalivahtimme tiedostavat tilanteen ja uskon sen ajavan heitä eteenpäin”, Seppälä tuumailee.

Joukkueen pelitavassa korostuu tulevalla kaudella entistä enemmän maalivahdin jalalla pelaaminen, mikä saattaa olla yksi ratkaisevista tekijöistä, kun valmennus pohtii maalivahtipeluutusta. ”Maalivahdin pitää pystyä avaamisella murtamaan vastustajan linjoja”, Seppälä sanoo.

Kilpailuhenkinen Savolainen ei hätkähdä tilannetta. Savolaisen mukaan on hienoa päästä taistelemaan peliajasta ja erityismaininnan saa juniorivuosien kilpakumppani Antti Kuusinen. Saman ikäluokan maalivahdit ovat nyt ensimmäistä kertaa samassa joukkueessa.

”Meillä on mahtava tilanne siinä mielessä, että jokaisessa tapahtumassa pitää näyttää parastaan, jotta peliajan saamiseen on mahdollisuus”, Savolainen maalailee.

Tampere United on nyt julkaissut kaudelle 2021 sopimukset 18 pelaajan kanssa. Sopimusjulkistukset jatkuvat jo ensi viikolla, ja muutoinkin tammikuusta voi odottaa mielenkiintoista kuukautta joukkueen rakentamisen kannalta.

Nyt on myös viimeiset hetket ostaa kausikortti alennushinnalla, sillä alennuskampanja päättyy vuoden vaihtuessa. Kausikortin hinta on siis vielä nyt torstain ajan vain 40 €, ja Lisäksi myynnissä on naisten edustusjoukkueen tukikausikortteja 15 €:n hintaan. Molemmat kausikortit yhdessä maksavat vain 50 €. Tule ostoksille: tampereunited.fi/kauppa.

Tampere Unitedin sopimuspelaajat kaudelle 2021:

Ali Aitbenzanzoun, kk
Hakim Belbachir, h
Anton Bright, p
Eric Bullock, h
Arttu Haapala, kk
Iikka Häkkinen, h
Topias Järvelä, h
Severi Kankkunen, p
Roope Kostiainen, h
Antti Kuusinen, mv
Po Law, p
Eetu Räisänen, kk
Henri Savolainen, mv
Mauno Sirén, p
Aapo Sipponen, mv
Riku Tanila, mv
Jesse Vuori, p
Panu Väliaho, h

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit

Mukana matkalla Eurooppaan

Ottelukumppanit

Muut tukijat

22.3. JJK - TamU 0 – 3

2.3. TamU naiset - TPV 1 – 2

8.3. Ilves 3 - TamU 2 0 – 12

6.4. klo 19 TamU - SJK Akatemia

30.3. klo 16 Tuisku - TamU naiset

29.3. klo 14 JanPa - TamU 2