TamU löi PJK:n kakkos­joukkueiden taistossa

26/04/2016
Uutinen

Tampere Unitedin kakkosjoukkue voitti maanantaina Kaukajärvellä pelatussa sarja-avauksessaan Pirkkalan Jalkapalloklubin kakkosjoukkeen 2–1 (2–0). Lisämielenkiintoa otteluun toi se, että myös seurojen ykkösjoukkueet pelaavat samassa sarjassa Kolmosessa.

Viileässä ja hämärtyvässä illassa nähtiin kotijoukkueen selkeä parannus harjoituskauden otteluihin nähden. Peliä pelattiin rauhallisesti kierrättäen ja ilman turhaa hätäilyä. Harjoituskaudella vaivanneet lukuisat karkeat syöttövirheet jäivät kauden avauksessa yhteen.

Avausjakson alkupuoliskolla aktiivisemmin ratkaisuita haki valkoisessa vierasasussa esiintynyt PJK, joka ahdisteli maalissa pelannutta Jussi Siltasta kaukaa lähteneillä kohtuullisen vaarattomilla yrityksillään. Kotijoukkue pelasi vahvasti keskustassa, jossa avasivat Ville Toiva ja Jukka Ihalainen pohjapelaajina ja Lauri Savolainen näiden yläpuolella.

Kauden avausosuma syntyi, kun Ihalainen löysi oivaltavalla syötöllä Mikko Ojasen oikealta laidalta. Tämän keskitykseen pääsi väliin PJK:n puolustaja, jonka jalan kautta pallo tuli Mikko Humpille. Tämä sijoitti sisäsyrjällään pallon vuorenvarmasti alakulmaan. Maali toi kotijoukkueelle itseluottamusta ja peli kääntyi yhä selvemmin kotijoukkueen puolelle.

Pallo maaliin ja tilanne 2–0
Pallo maaliin ja tilanne 2–0

Edustusjoukkueen lainamiehet iskivät reilun puolen tunnin jälkeen, kun kaikille sinipaitojen ystäville tuttu kombinaatio iski jälleen kerran. Mika Kytöviidan kova ja pitkä heitto löysi maalille hiipineen Timo Kauppisen, joka voitti puolustajan 100–0 ja nikkasi pallon riman alle. Näin kotijoukkue oli jo kahden maalin karkumatkalle.

Ottelun toisella puoliajalla peli oli pitkälti Sinipaitojen hallintaa. Vierasjoukkue yritti iskeä vastaan pitkillä palloilla. Muutamista maukkaista paikoista huolimatta kotijoukkue ei saanut palloa maaliin kolmatta kertaa. Sen sijaan ottelun kääntyessä jo lopulleen PJK teki sivuvaparista kavennusosuman, kun pallo jäi pomppimaan boksiin ja Mikko Ojala onnistui kurottamaan kavennuksen.

Mikko Ojanen lähinnä palloa. Timo Kauppinen taustalla.
Mikko Ojanen lähinnä palloa. Timo Kauppinen taustalla.

Pallo tuotiin keskelle ja valmennus kehotti pelaamaan ajan pois kellosta. Peli päätettiin kuitenkin laittaa jännäksi, sillä pallo laitettiin suoraan aloituksesta vastustajan topparin jalkaan. Topparin pitkä pallo kopsahti vaarattoman oloisesti Joni Valkaman rintaan, mutta heikko kosketus johti nopeaan pallonmenetykseen ja PJK:n pelaaja oli puolittain karkumatkalla. Ratkaisu jäi sanalla sanoen surkeaksi ja kotijoukkue pääsi säikähdyksellä tuomarin viheltäessa samalla ottelun päättyneeksi.

”Pelattiin suurin osa ajasta sovitulla pelitavalla ja maltettiin hyvin ajoittain pyörittää. Keskikenttä teki kaikkein suurimman työn ja onnistuikin syöttelyssä tosi hyvin. Peli oli etenkin minuutit 15–75 täysin meidän hallinnassa”, analysoi avausmaalin tekijä Mikko Humppi.

Seuraavan kerran kakkosjoukkue pelaa ensi viikon keskiviikkona 4.5. kun se matkaa Ikuriin LaPron vieraaksi. Ottelu potkaistaan käyntiin klo 18.15.

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

American Brothers Circle Line Group Käännöstoimisto Juha Arola VA Sport Management

12.10. HJS - TamU 3 – 1

28.9. TamU naiset - TuTo 8 – 2

28.9. TamU 2 - PP-70 12 – 0

20.10. klo 16 TamU - HJS

klo - TamU naiset

klo - TamU 2