TamU laittoi Hakan ahtaalle sunnuntai-illan retro-ottelussa – lue Juuso Auvisen tuoreet kommentit
Retrokausi jatkui FC Hakaa vastaan pelatulla harjoitusottelulla vuosimallia 2017. Ensimmäinen nelivitonen potkittiin palloa valkeakoskelaisten tahtiin, mutta toisella jaksolla nähtiin Sinipaidoilta varsin pirteää pelaamista. Suurin puheen- sekä huolenaihe oli kuitenkin ottelun jälkeen pelin aikana tapahtumiset loukkaantumiset.
Se meni juuri niin kuin ei pitänyt mennä. Jo entuudestaan pitkä sairaslista sai jatkoa Mahdi Alin sekä kapteeni Eetu Rahkolan muodossa. Heidän putoamisensa kokoonpanosta jättikin suuren kysymysmerkin Sinipaitojen puolustuksen ylle vain reilua viikkoa ennen kauden alkua. Päävalmentaja Mikko Mäkelä peruuttikin lähes välittömästi muutaman päivän päähän merkatun harjoitusottelun Järvenpäässä.
”Lauantaina meillä pitäisi olla JäPSiä vastaan peli, mutta luultavasti ei voida mennä sitä pelaamaan, koska meillä ei ole yksinkertaisesti miehiä”, kommentoi Mäkelä heti ottelun jälkeen TamU-TV:n haastattelussa.
”Saisikohan sitä sarja-avausta siirrettyä”, heitti Mäkelä myös samaisessa haastattelussa ilmoille, ja sään herra Ukko ylijumala heristi korviaan laittaen Mäkelän toiveen kalenteriinsa.
Alku oli siis hankala. Mahdi Ali joutui nilkuttamaan sivuun kymmenen minuutin pelin jälkeen, ja hetkeä myöhemmin Anton Popovitch vei kotijoukkueen yhdestätoista metristä johtoon. Juuso Auvisella riittikin töitä Unitedin maalilla Hakan vyöryttäessä hyökkäyksiä.
Toiselle jaksolle Tampere United paransi, ja vuotta aikaisemmin samalla kentällä sarja-avauksessa Pallo-Seppojen maaliin osunut Tuomas Alanen onnistui jälleen ja toi TamUn tasoihin vajaata kymppiä ennen loppua. TamU alkoi hakea jopa voittoa, mutta lopulta kolisi kuitenkin omissa. Topi Järven laadukas viimeistely vei Hakan uudelleen johtoon ja loppunumerot 3–1 sinetöi Emenike. Molemmilla viime hetken maalintekijöillähän on sittemmin syntynyt vahva kytkös tuolloin kuritettuihin Sinipaitoihin.
”Itseluottamus oli todella korkealla ja lähdettiin tosissaan taistelemaan lohkon kärkisijoista”
Varsinkin ensimmäisellä jaksolla Hakan rumputuleen joutunut TamU-vahti Juuso Auvinen muistaa Haka-ottelun kolmen vuoden jälkeenkin erittäin hyvin.
”Tuosta Haka-pelistä mieleen on jäänyt se, että pystyttiin vääntämään tasainen matsi laadukasta Ykkösen joukkuetta vastaan, ja voittokin oli ihan otettavissa Hakan punaisen jälkeen”, Auvinen muistelee vierailua Tehtaan kentällä.
”Henkilökohtaisesti muistan tuon pelin siitä, että oli maalilla paljon hommia, ja varsinkin lopussa peli oli aika avointa, ja tilanteita tuli paljon. Tehtiksellä oli hieno pelata, ja sen kenttä on paras tekonurmi missä olen urallani pelannut”, hän jatkaa.
Auvinen lisää, että peliin mentäessä oli tuoreessa muistissa vielä edelliskauden sarja-avaus samaisella kentällä. Kun vain vuotta myöhemmin pelasi tasaisen ottelun samassa paikassa Hakaa vastaan, niin se kertoi omiaan siitä, kuinka kovalla vauhdilla seura meni tuossa hetkessä eteenpäin.
Noihin aikoihin oli paljon keskustelua siitä, onko TamU valmis liiton sarjoihin. Auvinen muistelee kuinka itseluottamus joukkueen keskuudessa kasvoi kevään aikana.
”Itselleni jäi ensimmäisestä Kakkosen preseasonista sellaiset muistikuvat, että pelattiin hyvin Kakkosen ja Ykkösenkin joukkueita vastaan ja pystyimme osoittamaan, että pärjäämme varmasti myös Kakkosessa. Muistan, että kauteen lähdettäessä koko joukkueessa itseluottamus oli todella korkealla ja lähdettiin tosissaan taistelemaan lohkon kärkisijoista. Kakkosen alkukausi osoittikin sitten, että helpolla ei tuossa sarjassa pisteitä saa, mutta kokonaisuutena pelasimme hyvän kauden”, arvio Auvinen.
Juuso Auvisen pelit Tampere Unitedin maalilla päättyivät kauteen 2018. Hän muistelee varsin mielellään sitä vajaata kolmea vuotta, minkä seurassa vietti.
”Kyllähän TamUssa vietetyt vuodet ovat jättäneet todella lämpimiä muistoja. Olin vasta muuttanut Tampereelle, kun tulin TamUun, ja sitä kautta tutustuin moniin hienoihin pelaajiin, taustahenkilöihin ja kannattajiin. Kolmosen nousukausi on varmasti hienoin kausi itselleni futiksen parissa, ja sitä tulee vieläkin usein muisteltua”, Auvinen tunnelmoi ja jatkaa.
”Joukkue oli täynnä huippupelaajia, ja yhteishenki sekä voitontahto olivat joukkueessa tapissa. Silloin pääsi ensimmäistä kertaa pelaamaan Sinikaartin edessä, ja seuran ympärillä oli tuolloin muutenkin todella paljon positiivista pöhinää.”
Auvinen nostaa kokemuksena ylös myös taannoisen Suomen Cupin ottelut keväältä 2016.
”Kakkosen kausilla pääsi kiertämään Suomea vielä kovempien pelien parissa, ja omakin peli meni paljon eteenpäin. Myös kevään 2016 Suomen Cupin vaiherikkaat ottelut Hämeenlinnassa ja Pirkkahallissa TPS:ää vastaan ovat mahtavia muistoja.”
Kun kausi saadaan joskus käyntiin, on Sinipaitojen kannattajien hyväksyttävä se tosiasia, että Juuso Auvinen tullaan näkemään vastustajan riveissä. Auvinen edustaa tällä hetkellä toista tamperelaisseuraa AC Estudiantesia. Alkuperäisen suunnitelman mukaan kauden piti käynnistyä päättyneenä viikonloppuna Pyynikillä juuri ACEn kohtaamisella.
”Kyllä TamUn kohtaaminen on pyörinyt mielessä siitä lähtien, kun varmistui, että pelaamme samassa sarjassa. Sarja-avaus olisi ollut tänä lauantaina Pyynikillä, jolloin olisi päässyt ensimmäistä kertaa tutulle stadionille vierasjoukkueen pelaajana”, Auvinen kommentoi tulevaa kohtaamista.
Pieni toive takavuosien TamU-vahdilla on tuohon kohtaamiseen heittää.
”Toivottavasti Pyynikin vierailu toteutuu vielä tänä kesänä, niin pääsee rymistelemään Eetun (Rahkola) kanssa kulmissa ja vääntämään voitosta Pyynikin postimerkillä.”
Tampere Unitedin Retrokausi pitää alkavalla viikolla sisällään yhden ottelun. Tuolloin palataan kauden 2016 tunnelmiin jo kotiavaukseen sarjan suurinta suosikkia Pallo-Iiroja vastaan. Peli nähdään torstaina 23.4. kello 19 Tampere Unitedin Facebookissa premiere-lähetyksenä.