TamU löi päätään seinään myös kauden kolmannessa sarjakoitoksessaan TKT:ta vastaan sateen kastelemalla Pyynikin kentällä. Taidolla ja tuurillakin puolustaneet vierailijat saivat avausmaalin kulmapotkusta Pekka Peltolan hyvällä viimeistelyllä. TamU nousi pian tasoihin kliinisellä Roope Kostiaisen sijoituksella. Tilanteita riitti mielin määrin jatkossakin TKT:n maalilla, mutta jo surkuhupaisen raastavaksi muuttunut Unitedin paikkojen tuhlailu ja tilanteiden tuhlaaminen johtivat lopulta pistejakoon. Tampere Unitedin peli kulkee parhaimmillaan loistavasti, mutta se tärkein eli maalinteko sakkaa pahasti.
1 – 1
TamU aloitti ottelun aiemmistakin peleistä tuttuun tapaan kovalla vyörytyksellä kohti TKT:n maalia. Näkyvimpiä pelaajia etenkin avausjaksolla oli jälleen Emenike, joka loi taas monta maalipaikkaa keskityksillään pelikavereilleen. Sekaan mahtui toki monta epäonnistunuttakin ja täysin väärääkin ratkaisua, mutta parhaimmillaan laidallaan pysäyttämätön Emenike tuntuu joka pelissä luovan selkeitä maalitilanteita TamUlle.
Pelin yksi parhaista paikoista siunaantui jo kuudennella peliminuutilla toisesta aallosta tulleelle Eetu Räisäselle, joka pääsi laukomaan täysin vapaasti Emeniken keskityksestä seuranneesseen irtopalloon boksin sisällä. Sijoitus ei vaan ollut tarpeeksi hyvä ja TKT:n maalilla loistavan ottelun pelannut Juuso Saikkonen torjui yllättävän heppoisen yrityksen maali etuklulmasta.
Myös muut TamUn parhaista paikoista lähtivät pitkälti Emeniken oivalluksista. Hakim Belbachir pääsi puskemaan Emeniken hyvästä keskityksestä lähietäisyydeltä vajaan 20 minuutin pelin jälkeen, mutta ei aivan päässyt pallon päälle, ja pusku karkasi maalin ylitse. Roope Kostiainen puolestaan pääsi kokeilemaan jalalla kuudesta metristä, kun Emeniken ristipallo oli löytänyt Eino Ekin vasemmalta laidalta, ja tämä siirsi ensimmäisellä kosketuksellaan pallon Kostiaiselle tekopaikkaan. Maalivahti Saikkonen ehti kuitenkin pallon tielle.
Eniten Emeniken palloista pääsi avausjaksolla nauttimaan Hakim Belbachir, jonka joissakin tilanteissa hieman liiallinen aikailu ja pallon asettelu ratkaisupaikoissa johti siihen, että TKT:n uhrautuva puolustus ehti usein blokkaamaan Belbachirin yritykset.
TKT teki johtomaalinsa ensimmäisestä vaarallisesta hyökkäyksestään seuraneesta kulmapotkusta. Hyökkäykseen laittoi liikkeelle Topias Perkiö, jonka syöttö vapautti Kalle Sintosen juoksuun, joka päättyi terävään vetoo boksin sisältä melko pienestä kulmasta. Riku Tanila torjui vedon varmasti kulmapotkuksi, mutta valitettavasti kulmapotku koitui kohtaloksi. Mikko Laaja löysi nimenomaan Pekka Peltolan täysin vapaana boksista, ja tämä potkaisi pallon taidokkaasti suoraan ilmasta kentän kautta maali yläkulmaan.
Tasoitusmaalissa 34. minuutilla Belbachir oli kuitenkin isossa osassa leikaten hyvin keskelle ja syöttäen hienosti boksiin Roope Kostiaiselle, jonka haltuunotto oli vihdoinkin erinomainen. Hieno kliininen viimeistely takanurkkaan jätti vieraiden maalivahti Saikkosen vaille mahdollisuuksia. Tauolle mentiin tasatilanteessa ja avausjakso oli täysin TamUn, paria TKT:n pistohyökkäystä lukuunottamatta.
Kun ei uppoa niin ei vain uppoa
Toisella jaksolla sama meno jatkui ja TamU haki johtomaalia vimmatusti. United sai useita erikoistilanteita, joista parhaimmat olivat vapaapotkuja boksin ulkopuolelta. Kaikista lähimmäksi näistä päästiin Emeniken tykittäessä melkein 30 metristä ylähirteen.
Jo tätä ennen maali näytti jo aivan varmalta, kun Emenike rynnisti jälleen väkisin vartijansa ohi boksissa ja tarjoili maalille loistavan pallon. Ali Aitbenzanzoun ei aivan ylettänyt palloon ja kaatui maaliviivalle pallon ajautuessa taaemmas Hakim Belbachirille loistavaan paikkaan. Belbachir pääsi laukomaan, mutta maahan tolpan juureen oman yrityksensä jälkeen päätynyt Aitbenzanzoun blokkasi epäonnekseen varman maalin, ja näin TKT:n maali pysyi kuin noiduttuna, eikä johtomaalia nähty. Eino Ek pääsi vielä laukomaan vastapalloon, mutta tämän laukauksen TKT-puolustus blokkasi.
TamUn loppurynnistys oli valtava, eikä TKT voinut ottaa kuin vastaan ja toivoa parasta. Lukuisista läheltä piti -tilanteista palloa ei saatu maaliin edes vahingossa, vaan TamUn haaveet täydestä pistepotista haihtuivat ilmaan TKT:n uhrautuvan puolustustaistelun tuodessa heille pisteen. Tasatulos oli valtava pettymys Tampere Unitedille.
Vain yksi piste yhdeksästä mahdollisesta on nousuhaaveiden kannalta selkeä takaisku. Asiasta tekee hankana hyväksyä se, että TamU on ollut jokaisessa pelissä pelillisesti parempi joukkue sekä luonut myös vastustajaa enemmän maalipaikkoja. Minkäänlaisilla maaliodottamien mittareilla ei ole kuitenkaan mitään virkaa, vaan pisteitä tulee vain ja ainoastaan, jos voittaa maalintekopelin. Seuraavan kerran Tampere United pääsee yrittämään täyden pistepotin metsästystä ensi lauantaina TP-T:tä vastaan.
Eetu Rahkola: ”Joukkue tulee varmasti taistelemaan kauden loppuun asti!”
”Erittäin turhautunut olo, ei siitä pääse mihinkään”, aloitti kapteeni Eetu Rahkola pelin jälkeen.
”Meillä on paljon parannettavaa joka sektorilla. Luomme tarpeeksi paikkoja. Ei tehdä maaleja ja sitten päästetään helppoja maaleja. Aika perusjuttuja kuitenkin”, jatkoi Rahkola perään ennen kuin jakoi kunniaa lauantai-illan vastustajalle.
Tampere Unitedilla on riittänyt edeltävissä otteluissa erikoistilanteita hyökkäyspäässä, mutta erikoistilanteiden maalisaldo näyttää yhä nollaa. Sen sijaan vastustaja iskee kovalla prosentilla omista kulmapotkuistaan Sinipaitojen verkkoon. Eetu Rahkola ei näe yhtä yksittäistä syytä tämän saldon taakse.
”En osaa sanoa mistä se johtuu. Päästään hyökkäyspäässä palloihin, mutta ei sitten saada puskettua maalia kohti voimalla, vaan kosketukset ovat hyvin kevyitä. Puolustuspäässä meillä on sitten vaan ihan yksinkertaisesti löysää puolustamista”, Rahkola arvioi.
Eetu Rahkola on ollut mukana Tampere Unitedin joukkueessa jo vuodesta 2016 lähtien. Hän on nähnyt nousun, mutta myös paljon tuskaa. Näkeekö Rahkola, että nykysuorittamisessa olisi mukana edellisten kausien painolastia?
”Kauhealla draivilla tultiin Kissat-otteluun ja saatiin hyvä alku. Bensa ei siinä ottelussa riittänyt ja pettymys oli iso, eikä ehkä sitten osattu käsitellä sitä riittävän hyvin. Onko sitten niin, että huonot asiat ovat vaan toistuneet. En jaksa itse uskoa kuitenkaan mihinkään kipsiin. Tietenkin sitä mietityttää ja turhauttaa aivan hirvittävästi, että nyt on menty jo monta kautta näin mollivoittoisesti.”
TKT-ottelussa oli yleisöä paikalla mukavat 294 henkeä. TamU-kannattajilta Eetu Rahkola toivoo nyt tukea ja kärsivällisyyttä.
”Seura on seura ja TamU on TamU. Se on seura josta välität, niin tule yhä paikan päälle. Joukkue tulee varmasti taistelemaan kauden loppuun asti! Uskon, että palaamme voittavalla raiteelle hyvin pian. Nyt pyritään kääntämään se kelkka siellä kentän puolella.”
Päävalmentajan kommentit
Päävalmentaja Jukka Listenmaata jututettiin ottelun jälkeen jo vähän liian tutuissa tunnelmissa.
”Kyllähän ne maalipaikat meillä siellä on ja mahdollisuus tehdä itsellemme helppoja näistä peleistä. Ratkaisut ehkä meillä kestää liian kauan ja onko se maalittomuus ruvennut menemään jo vähän korvien väliin ja asiat eivät tapahdu enää selkärangasta ja kaikki kestää”, Listenmaa ruoti näkemäänsä.
Kulmapotkujen laatua läpikäydessä Listenmaalta ei löydy yksinkertaista ratkaisua.
”Työtä riittää yhä pallon laadussa, ajoitukset eivät ole ihan kohdallaan. Kyllä näitä harjoiteltu on. Nyt meillä Oskari Korpinen antoi näistä sen viimeisen ja siinä päästiin jo siihen ykköspalloon. Puolustussuuntaan sitten meillä neljä pelaajaa ottaa aluetta ja heistä jonkun pitää olla aina jokaisessa pallossa tappelemassa. Nyt siinä menetettiin vartiointi liian helposti. Sitä täytyy TamU-TV:n kautta katsella uudestaan.”
Tampere United on voittanut viimeisen kalenterivuoden aikana yhden sarjaottelun. Honka Akatemia kaatui edelliskauden päätöskierroksella Pyynikillä. Jukka Listenmaa myöntää, että kyseinen saldo kuulostaa kamalalta.
”Järkyttävä tilastohan se on. Sääliksi käy niitä, jotka ovat olleet täällä joka kerta katsomassa”, Listenmaa toteaa.
Kapteenin tavoin myös päävalmentaja toivoo kannattajilta nyt kärsivällisyyttä.
”Totta kai toivomme, että kannattajat saapuvat yhä peleihin ja jatkavat sitä hienoa kannustusta mikä meillä on tähän asti ollutkin. En voi oikein muuta voi sanoa, kuin että toivoisin meidän pystyvän antamaan yleisöllekin sen palkinnon.”
Seuraavan tilaisuus palkita kannattajat tulee viikon päästä lauantaina 11.7. kun Tampereen Peli-Toverit isännöi Sinipaitoja Pyynikin urheilukentällä. TP-T on rakentamassa Pyynikille kunnon tapahtumaa anniskelualuetta myöden. Sitä seuraavalla viikolla jatketaan vieraissa, kun TamU kohtaa AC Estudiantesin Hervannan keskuskentällä torstaina 16.7. Seuraava kotiottelu pelataan vasta lauantaina 25.7. kun Pyynikille tulee vieraaksi Nokian Palloseura.
1 – 1
( 1 – 1 )
Yleisöä:
294
1 | Riku Tanila | ||
4 | Eino-Veikko Ek | ||
5 | Eetu Rahkola C | 67' | |
6 | Severi Kankkunen | ||
7 | Matias Stark | 65' | |
8 | Ali Aitbenzanzoun | ||
10 | Emenike | ||
11 | Roope Kostiainen | ||
20 | Hakim Belbachir | 85' | |
27 | Nils Strömsholm | ||
41 | Eetu Räisänen | ||
29 | Henri Savolainen | ||
2 | Topias Järvelä | ||
3 | Tommi Sääksi | ||
9 | Oskari Korpinen | 90' +5 | 65' |
18 | Panu Väliaho | ||
21 | Pyry Virtanen | 85' | |
23 | Badr Laouini |
1 | Juuso Saikkonen | |||
2 | Niko Öhman | 77’ | ||
4 | Nestori Kilpi | C | ||
13 | Tuomas Nykänen | 77’ | ||
14 | Kalle Sintonen | 71’ | ||
15 | Jack Davies | |||
21 | Mikko Laaja | |||
22 | Topias Perkiö | 57’ | ||
33 | Pekka Peltola | 68’ | ||
34 | Tuomas Jerkkola | |||
49 | Paavo Jokinen | 61’ | ||
12 | Antti Salonen | |||
7 | Hariwan Salim Mohammad | 57’ | ||
18 | Lubomir Kocis | 68’ | ||
30 | Alex Hjelm | 77’ | ||
32 | Matti Seppänen | 71’ | ||
43 | Olli Luoto | |||
47 | Riku Korpi | 86’ | 77’ |