Kakkosen kauteen valmistautuva Tampere United aloitti vuoden 2022 hyvällä esityksellä niin ikään Kakkosessa pelaavaa Atlantista vastaan. Sinipaidat hallitsi ottelun tapahtumia valtaosan ottelusta ja otti voiton selvin lukemin 4–0 (2–0).
4 – 0
TamUn päävalmentaja Jukka Listenmaa lupaili ennen ottelun alkua uuden pelitavan testaamista ja näin myös tapahtui. Sinipaidat pelasi ottelussa kolmen topparin puolustuslinjalla pyrkien saamaan joukkueen hyökkäysvoimasta kaiken mahdollisen irti.
Tämä näytti yllättävän vastustajajoukkue Altantiksen, ja TamU saikin luotua ensimmäisellä kymmenminuuttisella painetta Atlantiksen kenttäpuoliskolle. Avauskympin paras paikka syntyi, kun Eetu Räisänen katkaisi Atlantis-pelajaan pallonkuljetuksen, syötti Farhad Rahimille, joka puolestaan palautti pallon Räisäselle hyvään vetopaikkaan. Räisäsen sijoitusyritys meni kuitenkin tolppaa nuollen maalin ohi.
Kun ottelua oli pelattu vajaa kaksikymmentä minuuttia, TamUlla oli pitkä pallonhallintajakso. Pallo liikkui pitkään puolustajilla ja keskikenttäpelaajilla, mutta pallo liikkui pitkään melko vaarattoman oloisesti. Tämä kuitenkin muuttui kun vasemmalla laidalla Joonas Rantala antoi loistavan pystysyötön Panu Väliaholle, joka harhautettuaan vastustajan sai oikean jalkansa vapaaksi ja laukoi melko pienestä kulmasta yllättävän ja voimakkaan vedon, joka kimposi maalivahdin sormien kautta maalin kattoon. Näin TamU siirtyi 1–0-johtoon.
Ottelu jatkui TamUn hienoisella hallintajaksolla, ja seuraava vaaralliselta näyttänyt tilanne tuli viitisen minuuttia myöhemmin. Atlantiksen pelaaja kaatoi Arttu Mätön, ja tästä vihellettiin Unitedille vapaapotku. Vapaapotkun antoi Tomi Ylinen, joka näytti laukovan palloa voimalla kohti maalia, mutta syöttikin ovelasti muurin viereen Eetu Räisäselle. Tämän haltuunotto kuitenkin epäonnistui, ja lupaavalta näyttänyt tilanne kuihtui kasaan.
Puolen tunnin kohdalla TamU pysäytti Atlantiksen hyökkäyksen, rauhoitti pelin parilla laadukkaalla syötöllä ja lähti avaamaan hyökkäystä vasemmalta. Erinomaisen ottelun wingbackin paikalla pelannut Joonas Rantala antoi jälleen loistavan pystysyötön Panu Väliaholle. Väliaho yritti sijoittaa pallon jalkoihinsa syöksyneen maalivahdin ohi, ja pallo kimposi tästä suoraan Farhad Rahimille, jolla oli helppo työ sijoittaa pallo verkon perukoille.
Vierasjoukkue Atlantis sai parhaat paikkansa aivan ensimmäisen jakson lopulla. Neljänkymmenen peliminuutin kohdalla vierasjoukkue pääsi terävään vastahyökkäykseen, jossa kahdella yhtä vastaan tilanne päättyi kaukolaukaukseen, jolla pyrittiin ylittämään kaukana maaliltaan ollut Antti Kuusinen. Kaukoveto meni TamUn onneksi oikealta ohi.
Jakso lopussa wingbackina pelannut Eric Bullock joutui juoksukilpailuun omaan päähän Atlantis-pelaajan kanssa ja hävisi kaksinkamppailunsa. Tästä syntyi Atlantikselle erinomainen maalipaikka, mistä vierasjoukkue sai pallon tolppaan. Maaleja ei kuitenkaan tullut lisää ja näin tauolle mentiin TamUn johtaessa 2–0.
TamU terävänä puoliajan alussa ja lopussa
TamU teki tauolla kolme vaihtoa, ja sisään tulleista pelaajista tuore sopimuspelaaja Arttu Raittinen osoitti heti olevansa hyvällä pelipäällä. Jaksoa ei oltu pelattu edes viittä minuuttia, kun Raittinen taisteli pallon keskialueella itselleen, teki vahvan juoksun vasenta laitaa pitkin ja kuljetuksen jälkeen keskitti maalin eteen niin ikään tauolla kentälle tullelle Julius Stenroosille. Stenroos ei saanut kunnon vetoa aikaiseksi, mutta pallo ajautuu uudelleen Raittiselle, joka ohjasi TamUn 3–0-maalin aivan oikean tolpan juureen.
Hetkeä myöhemmin nähtiin hyvin samankaltainen tilanne, kun Stenroos syötti pallon pystyjuoksuun Raittiselle, joka tälläkin kertaa syötti takaviistoon. Tällä kertaa syötön osoitteena oli Eetu Räisänen, jonka terävä laukaus suuntautui vain hivenen maalin yli.
Kolmisen minuuttia myöhemmin Joonas Rantala syötti keskialueelta Eetu Räisäselle, joka teki muutaman sekunnin kestäneen kuljetuksen kohti maalia. Tämän jälkeen Räisänen syötti pallon eteenpäin hyvän pystyjuoksun tehneelle Farhad Rahimille. Rahimi sijoitti pallon varmasti maaliin, mutta avustava erotuomari oli kuitenkin nostanut lippunsa niukan paitsion merkiksi.
TamU teki noin tunnin kohdalla vielä kaksi lisävaihtoa, ja tässä vaiheessa Sinipaitojen paras terä katosi. Ottelu tasaantui ja Atlantis sai enemmän ja enemmän otetta pelistä. Kovin hyville paikoille vierasjoukkue ei kuitenkaan päässyt.
Kenties lähimpänä kavennusta Atlantis oli noin 65 minuutin kohdalla kulman jälkitilanteesta, jossa pallo ajautui toppari Severi Kankkusen puskusta takatolpalle, josta lähtenyt Atlantis-pelaajan keskitys viuhui vain niukasti maalin edessä olleen pelaajan pään ohi. Hetkeä myöhemmin oli puolestaan TamUlla paikka lisämaaliin, mutta Arttu Raittisen kova veto suuntautui suoraan päin maalivahtia.
Tämän jälkeen Atlantis sai pisimmät pallonhallintajaksonsa ja seuraavien parinkymmenen minuutin aikana TamUn peli oli melko sekaisin, ja peli muuttui hallittujen hyökkäysten sijasta roiskaisuiksi ja pystyjuoksujen hakemiseksi. Atlantis ei kuitenkaan kyennyt muuttamaan pallonhallintaansa maalipaikoiksi, ja näin vieraiden kiri jäi tekemättä.
TamUn seuraavat todelliset maalipaikat tulivat vasta viimeisellä kymmenellä minuutilla. Ensin Arttu Raittinen riisti pallon oikean kulmalipun lähellä ja syötti rangaistusalueen rajoilla olleelle Julius Stenroosille. Stenroosin haltuunotto epäonnistui ja Atlantiksen puolustus sai riistettyä pallon annettuaan painetta. Peliväline pyörähti kuitenkin suoraan Akseli Kesolle, joka laukoi vastapalloon, mutta ohi maalin.
Aivan varsinaisen peliajan lopulla Eetu Räisänen pelasi pallon vasemmalle laidalle Joonas Rantalalle, joka puolestaan voitetun kaksinkamppailun ja pystyjuoksun jälkeen keskitti boksiin Mika Ahoselle. Ahonen päätti pudottaa pallon vielä parempaan laukaisupaikkaan Räisäselle, jonka laukaukseen Atlantis-maalivahti teki erinomaisen torjunnan ohjaten pallon sormillaan maalin yli.
TamU kaunisteli loppunumeroiksi 4–0 lisäajalla. Arttu Raittinen pääsi nousemaan oikeaa kaistaa pitkin Julius Stenroosin hyvän syötön saattelemana ja keskitti aivan boksin keskelle. Atlantiksen puolustus ei ollut tilanteessa aivan hereillä, vaan Mika Ahonen pääsi hivenen yllättäen sijoittamaan pallon vasemman tolpan juureen.
Päävalmentajan kommentit
”Ensimmäiseen kuuteenkymmeneen minuuttiin täytyy olla todella tyytyväinen”, aloittaa Tampere Unitedin päävalmentaja Jukka Listenmaa.
”Sen jälkeen ehkä vähän väsähdettiin ja lähdettiin siihen vastustajan pitkän potkimiseen mukaan. Kokonaisuuteen täytyy kuitenkin olla tyytyväinen. Vastustaja ei saanut juurikaan paikkoja aikaiseksi, ja pystyimme jatkuvasti luomaan ylivoimia ympäri kenttää”, jatkaa Listenmaa tyytyväisenä.
”Meillä kävi tänään neljä hyökkääjää kentällä ja kaikki neljä tekivät maalin. Ja kovia hyökkääjiä oli vielä kotona”, lisää Listenmaa vielä oma-aloitteisesti.
Päävalmentajan tyytyväisyyslistaan kuului myös varsin toimivasti toiminut uusi pelitapa.
”No ei me sitä tämän perusteella olla ainakaan nyt roskiin heittämässä”, Listenmaa kommentoi.
Jukka Listenmaa antoi kiitosta joukkueelleen tiukan päätteeksi.
”Meillä oli tähän otteluun lähdettäessä raskas neljän pallotreenin viikko takana. Ollaan siinä ohessa testattu fysiikkaa ja käyty läpi uutta pelitapaa.”
Tulevaa viikkoa päävalmentaja kuvailee kevyemmäksi.
”Maanantaina me menemme todella kevyesti ja tarvittaessa vielä vaikka tiistaina, jos sille näyttää olevan tarvetta. Jatketaan sitten viikon mittaan lisää systeemin läpikäymistä”, Listenmaan päättää.
Farhad Rahimi: ”Tämä oli meiltä tosi hyvä peli”
Päävalmentajan mainitsema rankka viikko sai hienon päätöksen Farhad Rahimin silmissä.
”Oli heti raskas treeniviikko pienen loman jälkeen ja treenit olivat raskaita, mutta kuten sanotaan ’no pain no gain’. Hyvä ja raskas viikko toi tosi hyvän tuloksen pelistä. Tämä oli meille hyvä 4–0-voitto”, ensimmäisen maalinsa Tampere Unitedin sopimuspelaajana tehnyt Rahimi summaa viikon.
”Maalini syntyi todella hyvän joukkuepelin tuloksena. Pidimme palloa ja odotimme juuri tällaista tilannetta. Tuli todella hyvä syöttö Joonakselta Panulle, ja minä olin vain oikeassa paikassa oikeaan aikaan pistämässä pallon maaliin”, kävi Rahimi ottelun toisen maalin uudelleen läpi.
Jukka Listenmaan tavoin myös Farhad Rahimi oli varsin tyytyväinen ottelun kokonaisantiin.
”Tämä oli meiltä tosi hyvä peli. Puolustaminen onnistui todella hyvin ja pallonhallinta oli meille koko pelin. Aivan kuin Atlantis ei oikein olisi saanut mitään aikaiseksi, kun meidän prässimme oli niin hyvää koko ajan.”
Tampere Unitedilla on ens viikolla poikkeuksellinen pelitön viikko, sillä seuraava harjoitusottelu on ohjelmassa vasta sunnuntaina 23.1. HJS:n vieraana Hämeenlinnassa. Viikkoa myöhemmin sunnuntaina 30.1. vastassa on kotona Pirkkahallissa Ilveksen kakkosjoukkue, joka toimii hyvänä mittarin kun ottelun antia verrataan tryouttien alussa joulukuussa pelattuun edelliseen keskinäiseen otteluun.
4 – 0
( 2 – 0 )
31′ Farhad Rahimi
49′ Arttu Raittinen
90+1′ Mika Ahonen
Yleisöä:
0
32 | Antti Kuusinen | ||
3 | Paavo Kujala | ||
5 | Severi Kankkunen C | ||
6 | Arttu Mättö | 57' | |
9 | Eric Bullock | 46' | |
10 | Eetu Räisänen | ||
18 | Joonas Rantala | ||
19 | Tomi Ylinen | 46' | |
20 | Ali Aitbenzanzoun | ||
23 | Farhad Rahimi | 57' | |
25 | Panu Väliaho | 46' | |
30 | Thanasis Zeris | ||
4 | Akseli Keso | 57' | |
13 | Arttu Raittinen | 46' | |
16 | Jesse Vuori | 46' | |
21 | Julius Stenroos | 46' | |
29 | Mika Ahonen | 57' |