TamU haki avausvoiton Karjaalta

14/05/2017
Otteluraportti

Tampere United haki Karjaalta kauden avausvoittonsa, kun BK-46 kaatui värikkäiden vaiheiden jälkeen 3–4 (2–2). Unitedilta ottelun hahmoja olivat ensimmäisen jakson maaleista toisen tehnyt ja toisen syöttänyt Matti Saari, toisen jakson molemmat maalit alustanut Niclas Kalatsev sekä voittomaalin topparin paikalta viimeistellyt tuttu ratkaisija Tuomas Alanen.


Kakkonen

3 – 4

Ottelun alkuminuutit eivät luvanneet Sinipaidoille hyvää, sillä BK-46 painoi päälle suoraviivaiseen tapaansa. Ensimmäinen hässäkkä TamU-maalilla koettiin jo toisella minuutilla, kun keskityspallo löysi Johannes Saarisen maalin edestä. Laitapuolustaja Mauno Sirén pääsi kuitenkin iholle eikä laukausta maalia kohden nähty.

Pari minuuttia myöhemmin Sinipaitojen keskikentän pohjalla aloittanut Sampo Ojala antoi käsittämättömän läpisyötön Mergim Bushille, mutta vastaan tullut maalivahti Juuso Auvinen sai torjuttua laukauksen ja Egzon Avdin laukaus paluupalloon nousi taivaan tuuliin.

Peli alkoi kääntyä Unitedille Ojalan hassin jälkeen. Heti maalipotkua seuranneessa hyökkäyksessä Niclas Kalatsev pelasi pallon vetopaikkaan Matti Saarelle, mutta tämän laukaus jäi puolustukseen. Seuraava hyökkäys tuottikin sitten jo tulosta. Pallo pelattiin keskialueen sivurajaheiton jälkeen parilla näppärällä kosketuksella Matti Saarelle täyteen vauhtiin oikealle laidalle. Tämä eteni boksiin melkein päätyrajalle asti ja löysi takaviitosta hienon juoksun tehneen Riku Oraksen, joka siirsi pallon yhdellä kosketuksella varmasti maaliin.

Ennen vartin täyttymistä TamU sai toisenkin oivan tilaisuuden tehdä maali. Tällä kertaa Niclas Kalatsev pelasi pallon Riku Orakselle oikeaan laitaan ja tämän keskitys löysi Topias Järvelän aivan maalin edestä. Tämä saikin jalkansa väliin ja laukauksen kohti maalia, mutta Jere Aallon komea reaktiotorjunta esti maalin synnyn.

Maalipaikat jatkuivat vartin täyttymisen jälkeenkin. Yksi parhaista paikoita syntyi Tero Intalan keskialueen pallonriistosta. Intala kuljetti palloa pitkään itse vaemmalta oikealle leikaten ja pelasi sitten hyvän seinän Matti Saaren kanssa. Intalan sijoitus ohitti jo maalivahti Aallon, mutta Jacob Bushue pelasti tilanteen vielä aivan maalin edestä.

Hetkeä myöhemmin Mauno Sirénin pallonriisto käynnisti vaarallisen vastahyökkäyksen. Topias Järvelän nopeus ei aivan riittänyt etenemistä omaan vetopaikkaan, mutta erinomainen syöttö takaisin Sirénille vapautti tämän täysin vapaaseen tekopaikkaan nokikkain maalivahdin kanssa. Sirén tuli kuitenkin ensimmäisen kosketuksensa pettämäksi, ja ajautui lopulta pieneen kulmaan, josta maalinteko oli jo mahdotonta.

Tasoitus hukattujen maalipaikkojen jälkeen

Hukatut maalintekopaikat toivat monen TamU-kannattajan mieleen ajatuksen siitä, että viikontakaiset kokemukset Pyynikiltä voivat toistua. Vanha sanonta siitä että vastustaja tekee jos et hyödynnä omia paikkojasi toteutuikin hiukan ennen puolen tunnin täyttymistä, kun nuori John Fagerström eteni liukkaasti laidaltaan ja löysi Mergim Bushin täysin vapaana maalin edestä. Tämä ei tyhjän maalin edessä erehtynyt, ja yhtäkkiä peli oli tasan 1–1.

Tasoitusmaalia seurasi hiukan sekavampi jakso, jonka aikana BK-46 pääsi hiukan paremmin kiinni peliin. Seitsemisen minuuttia ennen jakson päättymistä Riku Oras sai tilaisuuden tehdä toinen maali, kun Mauno Sirén pelasi pallon vasemmassa laidassa täyteen vauhtiin Tero Intalalle, ja tämän keskitys löysi Oraksen vapaana. Veto kuitenkin mäjähti pystypuun kautta takaisin kentälle.

Vain muutamaa hetkeä myöhemmin Matti Saari hankki vapaapotkun edettyään röyhkeästi kohti maalia, jolloin BK:n Jacob Bushue oli pakotettu rikkomaan keskellä pari metriä ennen kuudentoista rajaa. Pallon taakse asettuivat Matti Saari ja Niclas Kalatsev. Vapaapotkun hankkinut Saari laukoi itse, jolloin pallo ylitti muurin ja kiersi kauniisti maalin takanurkkaan.

Unitedin 1–2-johto ei kuitenkin kestänyt tauolle asti. Jacob Bushuen vapaapotkun maalivahti Juuso Auvinen sai vielä pelastettua kulmapotkuksi, eikä ensimmäisestä kulmapotkustakaan syntynyt valmista. Heti perään tuomittu toinen kulmapotku sen sijaan kostautui. Ensin Egzon Avdi pääsi puskemaan aivan vapaasti, mutta tolppamies Mauno Sirén pelasti vielä tämän pallon maaliviivalta. Mitchell Lopezin jatkolaukaus oli kuitenkin jo liikaa, ja näin tauolle mentiin BK-46:n lisäajalla tehdyn maalin myötä tasalukemissa 2–2.

Draamaa toisella jaksolla

TamUn vastaus BK:n pukukoppimaaliin saatiin heti toisen jakson alussa. Valtteri Uimosen loistava pitkä avaus omalta kenttäpuoliskolta tavoitti Matti Saaren päätyrajan tuntumasta. Tämä pelasi pallon taakseen Niclas Kalatseville, jonka keskitys putosi Topias Järvelälle takatolpalle. Tämä ei tyhjän maalin edestä erehtynyt, mutta ratkaisevaa maalin syntymisessä oli toppari totaalinen jäätyminen Kaltsevin syötön katkaisemisessa. Vain täydellinen hutipotku helppoon palloon mahdollisti pallon päätymisen Järvelälle tekopaikkaan. Joka tapauksessa TamU siirtyi 2–3-johtoon.

Hetkeä myöhemmin samantyylinen Valtteri Uimosen pitkä pallo oli johtaa toiseen maaliin. Tällä kertaa boksista löytyi Topias Järvelä, joka pudotti pallon heti ensimmäisellä kosketuksella Niclas Kalatseville vetopaikkaan. Maalivahti Jere Aalto venyi kuitenkin loistotorjuntaan, ja sai nyrkkeiltyä pallon maalin yli.

Muutoin toisen jakson ensimmäinen viisitoistaminuuttinen ei pitänyt sisällään suuria hetkiä. Unitedin näkyvin pelaaja oli Tuomas Alanen, joka oli kerran laittaa Niclas Kalatsevin kulmapotkun sisään ja toisaalta siivosi BK-46:n pahimmassa maalintekopaikassa pallon luukulta väljemmille vesille. Lisäksi Alanen kärsi pienistä kolhuista, ja oli paikattavana kertaalleen niin vaihtopenkillä kuin kentän pinnassakin.

Tuomas Alanen oli lopulta suuressa roolissa myös ottelun loppuratkaisussa. Tapahtumasarja alkoi BK-46:n kulmapotkusta, jossa toppari joutui pahasti jyrätyksi ja joutui huoltotoimenpiteiden jälkeen jättämään kentän hetkeksi. United pystyi selvittämään yhden kulmapotkun Alasen ollessa poissa, mutta sitä seurannut pitkä sivurajaheitto oli liikaa. Alexander Malmbergin erinomainen heitto tavoitti etutolpalta Bangaly Kouyaten pään, ja komea pusku tavoitti maalin takanurkan.

TamU ei kuitenkaan BK-46:n kolmannesta tasoitusmaalista lannistunut, vaan Tero Intala hankki heti seuraavasta hyökkäyksestä joukkueelle kulmapotkun. Sen antoi tuttuun tapaan Niclas Kalatsev, joka löysi Tuomas Alasen täysin vapaana maalin edessä. Kun maalivahti Jere Aalto luki tilanteen täysin väärin, Alasella oli helppo työ laittaa pallo tyhjään maaliin. Näin TamU siirtyi jälleen johtoon ja taululle kirjattiin lukemat 3–4.

Ottelun lisäajalla BK-46 sai vielä kerran muodostettua kahdessa peräkkäisessä kulmapotkussa vaarallisen hässäkän TamU-maalille, mutta lopulta tilanne päättyi siihen, että Juuso Auvinen koppasi pallon syliinsä. Tämän jälkeen kotijoukkue ei enää päässyt maalia uhkaamaan, ja näin ottelu päättyi lukemiin 3–4 (2–2).

Päävalmentajan kommentit ottelun jälkeen

Päävalmentaja Mikko Mäkelän ajatuksissa oli ottelun jälkeen päällimmäisenä ilo tärkeästä avausvoitosta, mutta hän näki pelissä paljon muutakin hyvää. ”Olen tyytyväinen pisteisiin ja joukkueen ilmeeseen, sekä tapaan toteuttaa pelitapaa. Loimme jälleen loistavia maalipaikkoja ja tänään osuimme vaadittavat neljä kertaa, vaikka oltaisiin jälleen voitu tehdä useampikin ja tappaa peli jo ekalla jaksolla”, Mäkelä ruotii.

”Olemne tyytyväisiä avausvoittoon ja suhteellisen tasapainoiseen 90-minuuttiseen. Pidimme BK:n poissa hyviltä paikoilta ja maalit syntyivät enemmän ja vähemmän melkosista flipperipalloista. Kokonaisuus, ilme ja tulos hyvä. Nyt katseet kohti derbyä!” Mäkelä päättää.

Seuraavan kerran TamU pelaakin jo keskviikkona, kun Tampereen derby tuo Ratinaan vieraaksi Tampereen Pallo-Veikot. Ottelu pelataan ke 17.5. klo 18.30 alkaen. Ennakkoliput ovat myynnissä ZUPticketissä.

Kakkonen

3 – 4

( 2 – 2 )

8′ Riku Oras
42′ Matti Saari
47′ Topias Järvelä
86′ Tuomas Alanen

Yleisöä:
190

28' Mergim Bushi
45+1' Mitchell Lopez
83' Bangaly Kouyate

Yleisöä:
190

17 Juuso Auvinen
2 Mauno Sirén
4 Topias Järvelä
6 Sampo Ojala 46'
8 Riku Oras C
10 Matti Saari 66'
15 Niclas Kalatsev 87'
19 Valtteri Uimonen 70'
20 Verneri Uimonen
22 Tuomas Alanen
23 Tero Intala
30 Tuomo Hiltunen
3 Roope Kostiainen
7 Jussi Rasva
9 Tuomas Lehti 66'
21 Konsta Raittinen 46'
24 Santeri Salomaa 87'
28 Antti Haavisto
1Jere Aalto
6Jacob Bushuekeltainen kortti 66’
7Mergim Bushi
8Vili-Verneri Roivainenvaihtoon 83’
9Niclas ForssC
10John Fagerström
11Mitchell Lopezkeltainen kortti 45+1’vaihtoon 65’
15Johannes Saarinen
19Egzon Avdi
23Teemu Lammi
37Bangaly Kouyate
12Tom Grönroos
14Mete Tarakcivaihdosta 83’
17Alexander Malmbergvaihdosta 65’
18Barcklay Dolinski
24Jere Jauhiainen

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

American Brothers Circle Line Group Käännöstoimisto Juha Arola VA Sport Management

8.2. FC Inter 2 - TamU 3 – 0

2.2. Ilves T18 - TamU naiset 3 – 1

2.2. TP-T - TamU 2 3 – 6

16.2. klo 14 TamU - FC Jazz

2.3. klo 15 TPV - TamU naiset

16.2. klo 20 TamU 2 - FisU