TamU hakee perjantaina voittoa Pitsiyöstä

27/07/2023 TamU
Otteluennakko

Kahden Pyynikiltä saadun voiton jälkeen TamU pääsee matkaamaan hyvällä itseluottamuksella Raumalle, jossa Pallo-Iirot isännöi Pitsiyön Spesiaalia. Perjantai-illaksi onkin luvassa hieno yleisötapahtuma, johon on tulossa monisatapäisen raumalaisyleisön lisäksi mittava tamperelaisedustus, kun Sinikaarti juhlii ottelussa 20-vuotista taivaltaan. Myös Tampere United järjestää otteluun bussikyydin, jossa paikkoja on vielä jäljellä.

Pallo-Iirot – TamU

  • TamU vierailee neljän vuoden tauon jälkeen Pitsiyön Spesiaalissa.
  • Puolustuspään poissaolot aiheuttavat pientä huolta.
  • Sinikaartin bussi on myyty loppuun, mutta TamUn järjestämässä toisessa bussissa on vielä tilaa.

Pyynikillä nähty hyvä taistelu pitää ottaa mukaan myös tuleviin peleihin. Toivottavasti pystytään myös pelillisesti parempaan perjantaina.

- Jukka Listenmaa
Päävalmentaja

Kiva reissu tiedossa. Paljon on tulossa TamU-kannattajia, ja vielä Pitsiyön Spesiaali, niin varmasti hyvä tapahtuma saadaan aikaan.

- Jukka Listenmaa
Päävalmentaja

TamU ja Pallo-Iirot kohtasivat edellisen kerran toukokuussa, jolloin sinipaitainen kotijoukkue vei Kaupissa pidemmän korren lukemin 2–1. Tuolloin Sinipaidat olivat teräviä erikoistilanteissa, kun Janar Georg nikkasi kulmasta avausmaalin ja Topias Järvelä viimeisteli pilkulta voittomaalin. Peli ei Kaupissa suuria hienouksia tarjonnut, mutta se oli hyvin TamUn hallussa.

Ennen perjantain kohtaamista Pallo-Iirot majailee sarjataulukon 8. sijalla kerättyään 15 pistettä 12 ottelusta. Matkaa nelossijaa miehittävään TamUun on kahdeksan pistettä. Kakkosen B-lohkon kärki muuttui keskiviikkona entistä tasaisemmaksi, kun viidentenä oleva FC Honka Akatemia haki vierasvoiton sarjakärki FC Jazzilta Porista. Näin ollen lohkon kärkiviisikko on vain viiden pisteen sisällä toisistaan, mikä entisestään korostaa tulevan ottelun merkitystä.

Voitolla TamU siirtyisi perjantaina ainakin hetkellisesti lohkon toiseksi ja vain pisteen päähän piikkipaikan Jazzista. Kuitenkin jo ennalta tiedetään, että kärkiviisikko pysyy viiden pisteen sisällä, kun sarjakierros pelataan täyteen. Kyse on siitä, onko TamU lähempänä kärkeä vai viidettä sijaa.

Raumalaisten selkeä syömähammas on ollut kolmen pelin maaliputkessa purjehtiva Elias Ahde. Tähän mennessä Ahde on mättänyt yhdeksän sarjamaalia, joista yksi nähtiin toukokuussa TamUn verkkoon. Yhdeksän maalin saldo oikeuttaa B-lohkon maalintekijätilaston kolmossijaan. Pallo-Iiroista kukaan muu ei ole tehnyt kahta maalia enempää, joten perjantainakin Ahde kannattanee pitää erityisen tiukkaan poissa maalipaikoilta.

Pyynikiltä taistelu mukaan

Viime sunnuntaina Pyynikillä TamU otti Ilveksen nuorta kakkosjoukkuetta vastaan isännän otteilla pelin haltuun, eikä keltapaitaisella joukkueella ollut ottelussa isompaa palaa. Näin TamU sai edellisviikon EPS-voiton jatkoksi toisen päänahan, tällä kertaa tyylipuhtain lukemin 3–0. 

”Pelillisesti ei ollut kaunista, mutta hyvää taistelua, joka pitää ottaa mukaan myös tuleviin peleihin. Toivottavasti pystytään myös pelillisesti parempaan perjantaina”, suunnittelee päävalmentaja Jukka Listenmaa.

Listenmaa kertoo, että Pyynikin kuluttavan alustan vuoksi alkuviikon treenit ovat olleet lähinnä palauttavia. Pallo-Iirot on Listenmaalle tuttu vastus vuosien varrelta.

”Monta kertaa heitä vastaan on pelattu, joten hyvin on tiedossa mitä sieltä tulee. Joukkueen kanssa on katsottu vielä tällä viikolla videoita heidän pelaamisestaan.”

TamU on alkukauden kotiotteluissa päästänyt yhteensä vain kaksi maalia, ja Listenmaa korostaakin, että tiivis puolustuspeli pitää siirtää mukaan myös vieraspeleihin.

Tulevana perjantaina pakkaa sekoittaa se, että kaksi peräpään johtohahmoa on poissa. Anton Bright on korttitilin täytyttyä pelikiellossa, ja Antti Kuusinen on työkiireiden vuoksi estynyt. Lisäksi Topias Järvelän loukkaantuminen pitää hänet edelleen poissa, mutta sen sijaan Taha Özcelik palaa pelikiellon kärsittyään kokoonpanoon.

”Katsotaan mihin päädytään puolustuslinjan suhteen. Mitään ei ole vielä tässä kohtaa päätetty”, Listenmaa sanoo.

”Kiva reissu tiedossa. Paljon on tulossa TamU-kannattajia, ja vielä Pitsiyön Spesiaali, niin varmasti hyvä tapahtuma saadaan aikaan.”

Ottelu pelataan siis huomenna perjantaina 28.7. ja Tampere United järjestää siihen bussikyydin niille, jotka eivät ole ilmoittautuneet Sinikaartin loppuun myytyyn bussiin. Matkan hinta on 33 €, joka sisältää myös lipun otteluun. Matkaan lähdetään Vanhalta Kirkolta Keskustorilta kello 16.15. Matkalla pidetään lyhyt tauko, jotta perille Äijänsuolle ehditään hyvissä ajoin ennen kuin ottelu alkaa kello 19.00. Osta bussimatkan ja pääsylipun sisältävä paketti TamU-kaupasta!

Tampere United matkustaa otteluun ProLine Charterin bussilla.

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

4.2. Reipas - TamU 3 – 1

11.2. TamU naiset - TPV 0 – 7

4.2. TamU 2 - Union Plaani 0 – 2

25.2. klo 14 TamU - TPV

10.3. klo 14 TamU naiset - TuTo

24.3. klo 20 TamU 2 - EuPa