Tampereella jalkapalloihmisten katseet ovat jo kääntyneet ensi keskiviikkona pelattavaan Tampereen derbyyn, mutta ennen sitä Tampere United pelaa lauantaina tärkeän vierasottelun Karjaalaista BK-46:tta vastaan. Kyseessä on sarjakauden pisin vieraspelimatka, mutta joukkueella ei ole varaa sanonnan mukaisesti jättää jalkoja bussiin, vaan kauden toisesta sarjaottelusta on luvassa fyysinen kamppailu, jossa haussa täytyy olla voittotilin avaaminen.
Kylmä kevät on siirtänyt jokaisen TamUn ohjelmassa huhti–toukokuussa olevan ottelun varakentälle, eikä BK-46-ottelu tee tästä poikkeusta. Pääsy Karjaan keskusurheilukentän nurmelle jää haaveeksi, ja ottelu pelataan viereisellä Karjaan tekonurmella. Sääennusteissa ei sentään tällä kertaa näy merkkejä lumimyrskystä, vaan ottelu päästään näillä näkymin pelaamaan kymmenasteisessa ja aurinkoisessa säässä.
Tampere Unitedille BK-46:n kohtaaminen saattaa tulla juuri sopivaan aikaan. Viestit Karjaalta ovat talven mittaan kertoneet siitä, että viime kaudella Kakkosen B-lohkon kolmanneksi sijoittuneen joukkueen valmistautuminen kauteen ei ole sujunut aivan normaaleissa merkeissä. Lisäksi edellisessä 3–0-häviöottelussa Peimari Unitedia vastaan kaksi punavalkoraitaista pelaajaa otti punaiset kortit. Näiden myötä nuori gambialaistoppari Alieu Ceesay sekä toinen avauskokoonpanossa ollut toppari Otto Hirvonen ovat lauantaina pelikiellossa.
BK-46 tunnetaan fyysisestä pelistä, joka on ainakin joukkueen kannattajien mielestä joutunut turhankin paljon tuomareiden huomion kohteeksi. Tosin edellisen ottelun punaiset kortit eivät tulleet mistään rajuista rikkeistä, vaan Ceesayn ulosajo aiheutui siitä, että hän torjui pallon maaliviivalta kädellään, eivätkä Hirvosen keltaisiin kortteihin johtaneet rikkeet olleet raporttien mukaan erityisen pahoja. Joka tapauksessa TamU saa lauantaina olla varautunut kovaan ja fyysiseen peliin.
Myös Tampere Unitedilla puuttuu kokoonpanosta kaksi tärkeää topparia, sillä Eetu Rahkolan ja Mahdi Alin paluu pelikuntoon ottaa vielä aikansa. Päävalmentaja Mikko Mäkelä kertoo kuitenkin heidän olevan ainoat varmat poissaolijat, vaikkakin Antti Haavisto on kärsinyt flunssasta. ”Santeri Salomaa ja Lauri Saari ovat pystyneet aloittamaan joukkueharjoitteet, mikä on todella hieno asia”, Mäkelä kertoo.
Mäkelä kertookin lähtevänsä hyvillä mielin pistejahtiin Karjaalle. ”Joukkueessa on hyvä fiilis ja tekemisen meininki on ollut tällä viikolla hyvä. Käsittelimme Espoo-pelin lyhyesti maanantain treeneissä ja otimme hyvät asiat mukaan siitä. Tiistaina vedettiin selkeästi kovin treeni, ja muuten ollaan edelleen hienosäädetty omaa peliä”, Mäkelä kertoo.
”Ensimmäinen jakso Espoo-pelissä oli sitä jalkapalloa mitä halutaan ja pyritään pelaamaan. Meidän täytyy joka viikko pystyä antamaan parhaamme kentällä joukkueena, koska meillä on melko nuori ja suhteellisen kokematon joukkue, jolloin joukkueen tiiviys ja joukkueen eteen tehtävä duuni korostuu”, Mäkelä päättää.
Ottelu pelataan siis Karjaan tekonurmella lauantaina klo 17 alkaen. Kotiin jääviä kannattajia palvelee TamU-TV, jonka lähetys Karjaalta alkaa klo 16.30. Ottelun alla äänessä ovat Tarmo Lyytikäinen ja Juha Kumara. Ottelun alkaessa Kumara jatkaa äänessä kommentaattorina ja selostusvastuun ottaa tuttuun tapaan Manu Haapalainen.
Tampere United matkustaa otteluun TT Matkojen bussilla.