Tampereen derby keskiviikkona Ratinassa

16/05/2017
Otteluennakko

Keskiviikkona pelataan yksi kauden odotetuimmista otteluista, kun Tampere United saa vieraakseen paikalliskilpailija Tampereen Pallo-Veikot. Tarjolla on harvinaista herkkua, sillä TamUn ja TPV:n välinen Tampereen derby on pelattu edellisen ja samalla ainoan kerran vuonna 2009. Joukkueet pelaavat tällä kaudella ensimmäistä kertaa samassa sarjassa, joten jännitteet ottelun alla ovat suuremmat kuin koskaan. Tampere Unitedille kyseessä on samalla paluu vanhalle liigavuosien kotistadionille ensimmäistä kertaa sitten syksyn 2010 sarjapelien.

Kun joukkueet kohtasivat edellisen kerran kaudella 2009, pelattiin Suomen Cupin 7. kierrosta. TamU oli silloin liigajoukkueena selvä ennakkosuosikki Ykkösessä pelannutta TPV:tä vastaan, ja voitti jatkoajalle menneen ottelun lopulta maalein 3–2. Nyt asetelmat ovat kääntyneet siinä mielessä päälaelleen, että TamU pelaa vasta ensimmäisiä Kakkosen otteluitaan kun taas TPV kuuluu Kakkosen nousijasuosikkeihin. Paikallisottelussa ei kuitenkaan tunnetusti sarjasijoituksilla tai yleisillä voimasuhteilla ole paljoakaan merkitystä.

TPV on kestänyt ennakkosuosikin paineet alkukaudella hyvin, ja on ottanut kolme voittoa kolmesta pelaamastaan ottelusta. Kaksi näistä otteluista on pelattu Tampere Unitedille hyvin tutulla mutta TPV:lle erityisen epämieluisalla Pyynikin urheilukentällä, jossa punapaidat joutuivat tekemään täyden työn kaataakseen nousijajoukkueet Nummelan Palloseuran (4–2) ja Peimari Unitedin (1–0). Ainoasta vierasottelustaan TPV haki helpon 1–5-voiton Etelä-Espoon Pallosta. Maalinteossa on kunnostautunut erityisesti viisi maalia viimeistellyt Salomo Ojala, jolle hyvää taustatukea on antanut Peimari-ottelun ratkaissut kahden maalin mies Rudi Dieter. Muista pelaajista yleisön kannattaa kiinnittää huomionsa ainakin kokeneeseen Mikko Innaseen, joka raporttien mukaan pelaa 34-vuotiaana loistavaa kevättä.

TamUn alkukausi on ollut vaihtelevampi. Ensimmäisen kierroksen ottelu FC Viikinkien vieraana jouduttiin perumaan koko Etelä-Suomen vallanneen lumimyrskyn takia. Toisen kierroksen ottelussa Pyynikillä TamU pelasi erinomaisen ensimmäisen jakson ja johti ottelua tauolla 1–0, mutta toisen jakson romahdus päästi FC Espoon karkaamaan 1–3-voittoon. Kolmannella kierroksella oli vuorossa matka Karjaalle BK-46:n vieraaksi, ja tästä ottelusta TamU otti kauden avausvoiton värikkäiden vaiheiden jälkeen maalein 3–4. Maalinteossa Sinipaidoista on kunnostautunut viisi eri pelaajaa: Tuomas Lehti Pyynikillä ja Riku Oras, Matti Saari, Topias Järvelä ja Tuomas Alanen vierasottelussa.

”Tampereella ei ole viime vuosina paljoa päästy pelaamaan paikallisotteluita, joten keskiviikko on varmasti molemminpuolisille kannattajille ja pelaajille iso päivä”, hehkuttaa Tampere Unitedin päävalmentaja Mikko Mäkelä. ”TPV on aloittanut kauden odotetun vahvasti, ja me saammekin tehdä todella kovan työn pisteiden eteen. Taistelu tulee olemaan todella kovaa kentällä eikä yhdenkään pelaajan ole vaikea syttyä tällaiseen peliin.”

”Joukkueen terveystilanne on hyvä. Ainoa poissaolija on Eetu Rahkola, jolle peli tuli viikkoa liian aikaisin”, Mäkelä paljastaa lopuksi.

Ratinaan Laukonsillan kautta

Ottelu pelataan siis keskiviikkona 17.5. klo 18.30 alkaen. Stadionin portit aukeavat tunti ennen ottelun alkua, ja paikalle kannattaa tulla hyvissä ajoin jonojen välttämiseksi. Ratinassa on parkkitilaa hyvin rajoitetusti, joten suosittelemme käyttämään julkisia kulkuneuvoja tai parkkeeraamaan keskustan parkkihalleihin. Kulku stadionille tapahtuu ylätasolta Laukonsillan puoleisesta päädystä.

Liput otteluun maksavat aikuisilta 8 € ja alennusryhmiltä 5 €. Alennusryhmiin kuuluvat seuran jäsenet sekä 7–16-vuotiaat lapset, opiskelijat, varusmiehet ja eläkeläiset. Lipun voi maksaa stadionilla käteisellä tai kortilla. Lipunmyynnin jonot voi välttää ostamalla ennakkoon mobiililipun ZUPticketistä. Huomaa että ZUPticket-sovellus tulee olla asennettuna puhelimeesi.

Stadionilla yleisöä palvelee anniskelualue, Tapolan makkaraa tarjoileva grillipiste sekä Hotstreetdogzin myyntipiste, jolla on tarjolla lohiburger aasialaisella twistillä. Ratinan katsomoista on avoinna vain pääkatsomo. VIP-lipuilla sisään tuleville on varattu katsomosta oma alueensa.

Ennen ottelua kokoonnutaan Ravintola 931:ssä Kehräsaaressa. Ottelun jälkipelit pelataan Laukontorin laidalla Kaijakassa heti ottelun jälkeen. Terassi on auki ja seuran jäsenkortilla tai TamUn huivilla saa alennuksia.

TamU-TV:n suora ottelulähetys alkaa tunti ennen ottelun alkua eli klo 17.30. Ottelua ennakoidaan Tarmo Lyytikäisen johdolla, ja hän saa asiantuntijavieraikseen Ilkka Innolan ja Ari ”Zico” Hjelmin. Selostuskopin miehittävät alkukaudelta tuttuun tapaan Manu Haapalainen ja Juha Kumara.

Tervetuloa derbytunnelmaan!

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

23.3. P-Iirot - TamU 4 – 1

10.3. TamU naiset - TKT 1 – 3

24.3. FC Kangasala - TamU 2 2 – 3

7.4. klo 13 TamU - VJS

1.4. klo 17 UPK - TamU naiset

klo - TamU 2