Tampere Unitedin kakkos­joukkue valmistautuu kauteen

01/03/2021
Uutinen

Tampere Unitedin miesten kakkosjoukkue on aloittanut valmistautumisen Läntisen alueen Neloseen heti tammikuun alusta lähtien. Joukkue on päässyt harjoittelemaan Kaupin urheilupuistossa kahdesti viikossa, vaikka pandemia ja pakkaset ovatkin rajoittaneet harjoittelua. Koossa on viime kautta huomattavasti laajempi rinki, joten näkymät tulevaan kauteen ovat erinomaiset.

”Kakkosjoukkueen yksi ja ainut tavoite on nyt jo kolmatta kautta peräkkäin sarjanousu. Tällä hetkellä joukkue on hyvin sitoutunut harjoitteluun, ja tästä kertoo hyvää esimerkkiä esimerkiksi se, että vähimmäismäärä pelaajia harjoituksissa on tämän vuoden puolella ollut 15. Maalivahtejakin on saatu treeneihin, joten lähtökohdat ovat kunnossa”, kertoo kakkosjoukkueen päävalmentaja Weeti Tero, joka jatkaa jo kolmatta vuotta kakkosjoukkueen peräsimessä.

”Kaksi kuukautta ovat olleet hyvin intensiivistä harjoittelua, joissa on pyritty saamaan sykkeet korkealle pallon kanssa. Pelaajilta saadun palautteen perusteella tässä on myös onnistuttu. Pelaajat ovat myös jo omaksuneet asiat, joita joukkueelta haluan: aggressiivista ja voitonhaluista jalkapalloa. Häviämistä kuuluu vihata tässä joukkueessa.” kertoo Tero varsin tyytyväisen oloisena.

Kausi 2020 oli koronan typistämänä kakkosjoukkueen osalta ikään välivuosi, kun joukkueen rakentamista ei kyetty oikein missään vaiheessa edes aloittamaan ennen kuin harjoittelu ja pelaaminen loppui. Tämän seurauksen peräti 17 edustusjoukkueen pelaajaa kävi viime kaudella pelaamassa kakkosjoukkueen pelejä, kun joukkueella ei ollut riittävän laajaa omien pelaajien rinkiä.

Nyt tilanne on kuitenkin täysin toinen, kun uusia pelaajia on tullut rinkiin mukaan sankoin joukoin. Seuran sosiaalisessa mediassa talvella julkaistu tryout-ilmoitus tuotti laajasti hakemuksia, jonka tuloksena joukkueen mukana on ollut harjoituksissa yli 30 pelaajaa tammi-helmikuun aikana. Tulevalla kaudella kakkosjoukkueen ryhmityksessä nähdään kuitenkin myös aikaisemmilta kausilta tuttuja nimiä, sillä edeltävän kauden pelaajista lähes kaikki edelleen jatkavat.

”Uusissa pelaajissa on mukana paljon nuoria pelaajia, joissa on potentiaalia. Monella on saattanut olla välivuosi jalkapallosta, mutta kiinnostus on löytynyt uudelleen hyvien treenien kautta”, kertoo kakkosjoukkueen joukkueenjohtaja ja pelaaja Eemeli Peltonen.

Sunnuntaina kakkosjoukkue pääsikin ensimmäistä kertaa testaamaan pelaamista, kun vastaan asettui edustusjoukkueen kanssa samaa sarjaa pelaava TKT. Sinipaitojen kakkosjoukkue oli ottelun alussa jopa niskan päällä. Uudella taktiikalla lähtenyt joukkue sai yllättävänkin hyvin peliin rytmin, ja tämä palkittiinkin varhaisella 1–0-maalilla, kun Nekalan Pallosta Tampere Unitedin sinisiin siirtynyt Nuno Morgadinho pääsi roikottamaan boksin ulkopuolelta pallon verkkoon. Tästä ei kuitenkaan mennyt kauaa, kun TKT pääsi laidalta läpi ja tasoitti tilanteeksi 1–1.

Ottelu jatkui edelleen ensimmäisellä jaksolla TamUn pallonhallinnalla. 2–1-maali saatiinkin rangaistuspotkusta, kun arkkupakastimen kokoinen Topias Honkanen kaadettiin boksissa ja kapteenin nauhaa ensimmäisellä jaksolla kantanut Olli Kulmala painoi pallon varmasti sisään. Heti tämän jälkeen kuitenkin TKT pääsi rokottamaan pelinavaamisen virheestä ja vei pelin tauolle 2–2-lukemissa.

Toiselle puoliajalle molemmat joukkueet vaihtoivat lähestulkoon koko miehityksensä. Tämä näytti auttaneen hieman TKT:tä, eikä aikaakaan kun he jo pääsivät siirtymään ottelussa ensimmäistä kertaa johtoon laidalta tulleen läpiajon seurauksena. Ensimmäisen jakson TamUlla ollut pallokontrolli ei toteutunut ihan yhtä mallikkaasti, ja tämä näkyi aika sekavana pallotteluna keskikentällä. Toisen puoliskon puolivälissä TKT pääsi niittaamaan viimeisen naulan arkkuun ottelun päättyessä lopulta 2–4 (2–2).

”Ensimmäinen puolisko oli meiltä hyvää tekemistä uudella pelityylillä ja monelle uudessa joukkueessa. Pelistä jäi positiiviset fiilikset, ja saamme varmasti hiottua taktiikan timanttiseksi ennen kauden alkua. Ja onhan se aina mukava laittaa pallo häkkiin”, totesi ACE:sta kakkosjoukkueeseen siirtynyt Olli Kulmala ottelun jälkeen

Kuluvan viikon jälkeen kakkosjoukkue joutuu näillä näkymin jäämään omatoimisen harjoittelun varaan kolmeksi viikoksi, joskin TamUssa odotellaan vielä Pirkanmaan koronanyrkin lopullista, todennäköisesti tiistaina saatavaa ohjeistusta. Kakkosjoukkueen kausi alkaa näillä näkymin huhtikuun lopulla, kun vastassa on FC Melody. Ottelun pelipaikka ja tarkempi ajankohta selviää vasta myöhemmin.

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

American Brothers Circle Line Group Käännöstoimisto Juha Arola VA Sport Management

29.9. TamU - GBK 2 – 1

28.9. TamU naiset - TuTo 8 – 2

28.9. TamU 2 - PP-70 12 – 0

klo - TamU

klo - TamU naiset

klo - TamU 2