Tampere United tarrasi kärki­taisteluun

24/05/2026 TamU
Otteluraportti

Tampere United kukisti jyväskyläläisen JJK:n Ykkösen kärkikastin ottelussa lukemin 1–0 (0–=. Molemmat joukkueet puolustivat tarkasti, ja lopulta joukkueet erotti Noel Hasan toisen jakson maali. TamU nousi tuloksen myötä hetkeksi jo sarjakakkoseksi, mutta sunnuntaina RoPS nousi takaisin Sinipaitojen edelle ja OLS:n hävittyä myös sarjakärkeen. TamU on kolmantena vain yhden pisteen päässä kärkikaksikosta.

Ykkönen

1 – 0

  • Ottelu oli TamUlle jo neljäs peräkkäinen sarjapeli ilman päästettyjä maaleja.
  • Maalivahti Santeri Pakkanen oli yksi TamUn avain­pelaajista.
  • Noel Hasasta tuli jo kolmastoista tällä kaudella maalin tehnyt TamU-pelaaja.

Mulla on ollut aikaisemmissakin peleissä mielessä, että jos saan tossa kohdassa pallon, niin mä lauon. Nyt meni sisään.

- Noel Hasa
Maalintekijä

Oli tärkeää, että pystyttiin pitämään nolla omassa päässä taukoon asti. Sanoin äijille, että yks maali riittää, ja sitten voidaan puolustaa loppupeli.

- Taha Özcelik
Toppari

Meillä osui nyt vaihdot hyvin kohdilleen, ja saatiin Väisänen ja Hasa just oikeaan aikaan kentälle. Se toi vähän uutta juoksurytmiä ja saatiin puolustusta pikkuisen aggressiivisemmaksi.

- Topi Priha
Päävalmentaja

Kaupin perjantai-illassa oli tunnelmaa, kun molemmilta joukkueilta oli paikalla ääneen kannattamiseen kykenevää ryhmää. Sadekuuro oli kastellut kentän raikkaaksi juuri ennen ottelua, ja kevyt ripottelu jatkui ottelun käynnistyessä.

Ottelun alkuminuutit olivat tarkkaa ja vähän jännittynyttäkin peliä. Parhaat paikat loi valkopaitainen vierasjoukkue, mutta maalivahti Santeri Pakkasen ohittaminen ei onnistunut. Tai kun reilun kymmenen minuutin pelin jälkeen kerran onnistui, Ardian Kovaqi kävi luutimassa pallon maaliviivalta.

Leo Kyllönen laukoo.

Tampere Unitedin ensimmäinen kelvollinen tilanne syntyi reilun 20 minuutin pelin jälkeen. Janar Georg ponkaisi kulmapotkutilanteessa korkeimmalle ja pakotti JJK-vahti Lauri-Eemil Vetrin torjuntaan. Seuraavassa tilanteessa Vetri avasi pallon suoraan Lui Bradburylle, mutta JJK-puolustus ehti blokkaamaan Bradburyn toiveikkaan roikutuksen.

Janar Georg puskee kulmapotkutilanteessa…
… mutta harmillisesti pusku suuntautuu päin maalivahtia.

Jakson parhaat maalipaikat nähtiin heti puolen tunnin pelin jälkeen. Georg toi pallon ylös, ja Juho Heikkinen löysi Jesse Huhtalan boksissa. Huhtala sai aikaan terävän laukauksen puolustajan jalkojen välistä, mutta harmittavasti pallo suuntautui inasen pystytolpan väärälle puolelle.

Santeri Pakkanen hakee komean torjunnan.

Vain minuuttia myöhemmin JJK purki helposti Sinipaitojen prässin, ja kahdella nopealla syötöllä Shirman Osso oli vapaassa tekopaikassa. Osson chippaus suuntautui kuitenkin kotikatsomon onneksi ohi maalin.

Kun TamU-puolustus torjui jakson loppuminuuttien muutkin lähentelyt, tauolle siirryttiin 0-0-lukemissa.

Jesse Huhtala pääsi kertaalleen hyvään tekopaikkaan.
Rasmus Lehtonen pääsi vastustajan reppuselkään.

Toinen jakso – ratkaiseva osuma syntyy

Jos ensimmäisellä jaksolla TamU-pelaajilla oli hyökkäyssuuntaan ahdasta kuin Alvar Aallon minimalistisiksi suunnittelemissa Jyväskylän yliopistokampuksen vessoissa, toisella puoliajalla sommitelmille alkoi hetkittäin löytyä tilaa.

Alkuun vaarallisimmat paikat loi kuitenkin vierasjoukkue. Ensin Pakkanen sähläsi pallon rangaistusalueen rajalla Anton Aaltoselle. Tämä ei lopulta päässyt laukomaan, mutta jatkotilanteessa Arian Goljahanpoor pääsi takatolpan aivan rauhassa pääpalloon. Pusku suuntautui onneksi ohi maalin.

Pari minuuttia edellisestä JJK sai kulmapotkun. Goljahanpoor pääsi taas ensimmäisenä palloon, ja tälle kertaa peliväline kolahti maalin poikkipuuhun. Takaisin kentälle kimmahtaneen pallon purki turvallisemmille vesille laitapuolustaja Leo Kyllönen.

Noel Hasa ja TamUn vaihtopenkki riemuitsevat johtomaalista.
Juho Heikkinen ja Leo Kyllönen olivat ensimmäisenä onnittelemassa maalintekijää.

Seuraavaksi tapahtui toisessa päässä. Hyviä asioita. Joonas Rantala avasi Juho Heikkiselle vasemmalla kaistalla. Heikkinen siirsi pallon keskemmälle Bradburylle, joka puolestaan löysi juuri vaihdosta tulleen Noel Hasan. Hasa laukoi 20 metristä, ja niin vain pallo löysi tiensä JJK-maalin alakulmaan!

”Katsoin siinä etukäteen, että puolustuslinja on vielä aika kaukana musta, kun pyysin palloa. Mulla on ollut aikaisemmissakin peleissä mielessä, että jos saan tossa kohdassa pallon, niin mä lauon. Nyt meni sisään”, maalintekijä analysoi osumaansa.

Maali oli samalla Noel Hasan ensimmäinen osuma TamU-paidassa.

Rasmus Väisänen toi juoksuvoimaa laidalle – tässä kuitenkin on parempi kääntyä ympäri.

Maalin jälkeen JJK nosti lisää pelaajia hyökkäykseen, ja saikin luotua yksittäisiä sählinkejä TamUn maalille. Samaan aikaan tilaa avautui kotijoukkueen vastahyökkäyksille, mutta laukaukset suuntautuivat päin maalivahti Vetriä.

Pari minuuttia ennen varsinaisen peliajan päätöstä Joel Laitinen näytti loukkaavan jo aiemmin kaudella vaivannutta nivustaan. Koska joukkueen vaihdot oli jo käytetty, ”Jolle” joutui konkkaamaan loppuminuutit kentällä. Toivotaan, että loukkaantuminen ei ole paha.

Ottelun viime minuuteilla väkeä TamU-boksissa oli kuin Kortepohjan ostarilla. Sinipaitojen puolustus kuitenkin peitti kelpo määrän vetoja ja ”söi palloa” kiitettävällä työmoraalilla. Kun lisämaaleja ei syntynyt, täydet kolme pistettä jäivät Sinikaartin laulua noudatellen Tampereelle.

Kaupin jalkapallostadionilla oli pääkatsomon molemmissa päissä äänekkäät kannattajaryhmät.

Taha Özcelik viihtyy topparina

Puolustuslinjaan onnistuneesti siirtynyt Taha Özcelik oli ottelun jälkeen hyvällä tuulella. Ja syytäkin tietysti oli, sillä neljästä topparin paikalla pelatusta sarjaottelusta on tuloksena neljä nollapeliä. Uuden pelipaikan löytymistä mies selitti seuraavasti:

”Kun VJS pelin jälkeen – se ei mennyt kovin hyvin, kun tuli 0-4 turpaan – lauantaiaamuna heräsin, Topi Prihalta oli tullut viestiä, että soita, kun heräät. No, soittelin, ja Topi sitten kyseli, että mitä jos lähtisit kokeilemaan topparihommaa. Mää otin sen roolin vastaan, oon tykännyt ja ihan hyvin on mennyt. Eikä siinä tarvitse juosta niin paljon”, Özcelik virnuili.

”Ardi [Kovaqi] on paljon puhunut mulle, ja Santeri [Pakkanen] on hyvin ohjannut. Jotenkin se uusi rooli on vaan istunut tosi nopeasti ja hyvin itselle. En valita, eikä varmaan meidän joukkuekaan valita hirveästi”, Taha jatkoi.

Topparipari Ardian Kovaqi ja Taha Özcelik.

Ottelu ei ollut helppo, ja pisteiden kannalta oli olennaista, että puolustus piti. 

”Mun mielestä me aloitettiin peli ihan hyvin, päästiin pitämään palloa ja näin. Sitten siinä jossain kohti se kääntyi niin, että selkeästi otettiin vastaan.”

”Se oli tärkeää, että pystyttiin pitämään nolla omassa päässä taukoon asti. Sanoin äijille, että yks maali riittää, ja sitten voidaan puolustaa loppupeli. Ja se sitten toimi”, Özcelik analysoi.

Lopuksi Taha vielä tiivisti joukkueen tämänhetkiset vahvuudet seuraavasti:

”Jalkoja riittää 90 minuuttia. Se on aika tärkeä tämmöisissä tasaisissa peleissä. Puolustaminen on nyt toiminut. Ja sitten meillä on tosi taitavia pelaajia, jotka pystyy ratkomaan otteluita yksilötaidolla.”

Topi Priha näki parannettavaa

Päävalmentaja Topi Priha oli voitosta huolimatta ottelun jälkeen mietteliäs. Prihan mukaan kotijoukkueen pallollinen peli onnistui vaihtelevasti.

”Vaikka vastustajan ryhmitys oli alussa tosi korkealla, me uskallettiin pitää palloa. Etäisyydet alempiin keskikenttiin oli just sopivat, ja koska meillä oli siinä keskellä sen verran paljon väkeä, vastustaja joutui puolustamaan tosi tiiviisti. Näin helpot syötöt laitakaistoille jäi auki, ja me pystyttiin sitä kautta avaamaan peliä”, Priha selitti pelinavaamista ottelun alkupuolella.

”Se oli aika hyvä se ensimmäinen 15–20 minuuttia. Sen jälkeen kävi niin, että alemmat keskikentät jäi liian lähelle toppareita, ja se meidän syöttötyöskentely tukehtui siitä. Eikä päästy enää pelaamaan Heikkiselle ja Bradburylle sinne seuraavaan väliin”, Priha valotti otteen siirtymistä vierasjoukkueelle.

Topi Priha reagoi kentän laidalla tunteella.

Vastustajan pelisysteemin hankaluus tiedettiin etukäteen, eikä sen murtaminen onnistunut kuin hetkittäin.

”Kyllä me arvattiin, ettei tässä ottelussa paljon maaleja tule. Brian Page käyttää 4-1-4-1-puolustusmuotoa. Sinne on vaikea saada palloa semmoisiin paikkoihin, mistä pääsee selustaan syöttämään ja juoksemaan niin, että se pallo vielä voitetaan siellä selustassa. Ei me ensimmäisellä jaksolla oikein päästy paikoille.”

Tauolla valmennusjohto pyrki parhaansa mukaan reagoimaan tilanteeseen.

”Toisella jaksolla terävöitettiin pelaajien etäisyyksiä peliä avattaessa. Ja sitten toinen juttu oli se, että meillä osui nyt vaihdot suhteellisen hyvin kohdilleen. Me saatiin Rasmus Väisänen ja Noel Hasa just oikeaan aikaan kentälle. Se toi vähän uutta juoksurytmiä, saatiin puolustusta pikkuisen aggressiivisemmaksi, ja peli alkoi kääntyä meille”, Priha eritteli.

Lopuksi Priha paljasti, että voiton makeutta vielä vähän lisäsi pieni henkilökohtainen ulottuvuus.

”Kyllähän se maistuu, että just JJK kaadettiin. Siinä joukkueessa määkin olen joskus pelannut, kun Jyväskylässä asuin. Taisi olla aikuisten tasolla ensimmäinen kerta, kun meikäläisen valmentama joukkue voittaa JJK:n”, Priha kertoi.

Seuraavaksi vuorossa Tampereen Derby

Otteluohjelma etenee seuraavat viikot normaalilla yhden ottelun viikkotahdilla, mutta pelit ovat jotakin muuta kuin niitä ihan tavallisimpia. Ensimmäisenä on nimittäin vuorossa paikallisottelu TPV:tä vastaan. Tampereen Derby pelataan ensi perjantaina 29.5. kello 19.00 Tammelan stadionilla.

Reilua viikkoa myöhemmin lauantaina 6.6. vuorossa on kauden pisin matkapeli Rovaniemen Palloseuran vieraana. Toinen tämän hetken kärkikaksikkoon kuuluva joukkue eli OLS kohdataan kotona Kaupin jalkapallostadionilla torstaina 11.6.

Tulevat viikot antavat suuntaa koko kaudelle, joten nyt eletään erittäin jännittäviä viikkoja. Nyt jos koskaan tarvitaan kaikkien kannattajien tuki, joten nähdään peleissä!

Ykkönen

1 – 0

( 0 – 0 )

59′ Noel Hasa

Yleisöä:
538

Yleisöä:
538

25 Santeri Pakkanen
4 Ardian Kovaqi
5 Joel Laitinen
7 Janar Georg 57'
8 Rasmus Lehtonen 57'
9 Jesse Huhtala C 82'
10 Taha Özcelik
15 Joonas Rantala 74'
19 Lui Bradbury
23 Leo Kyllönen
30 Juho Heikkinen 82'
1 Joonas Immonen
6 Noel Hasa 57'
11 Justus Rantanen 74'
16 Kristoffer Riihilahti 85' 82'
18 Ossi Torniainen
20 Aleksi Hämäläinen 82'
22 Rasmus Väisänen 57'
27 Tuukka Törmä
1Lauri-Eemil Vetri
3Berat Akdogan
5Shirman Osso 67'
6Alex Ciriaco 90'
8Tuukka Pahkala
9Arian Goljahanpoor C
10Jonathan Dunyin
25Veikko Ojala 82'
26Miska Lundell 10' 74'
35Anton Aaltonen 69'
52Jarkko Heimonen
30Aleksi Oikarinen
7Benjamin Montonen 67'
16Niki Patjas
17Peter Uzezi Imonioro 74'
18Alvar Tuppurainen
19Nikolas Liimatainen 67'
23Verneri Maunuksel
27Bacary Traore
33Alex Tolra 82'

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit

Mukana matkalla Eurooppaan

Ottelukumppanit

Muut kumppanit

22.5. TamU - JJK 1 – 0

20.5. FC Haka j. - TamU naiset 1 – 2

22.5. TamU 2 - FisU 2 – 0

29.5. klo 19 TPV - TamU

27.5. klo 19 TamU naiset - Åland United

30.5. klo 15 TP-49 - TamU 2