17.10.2021

 
 

Tampere United juhlii Suomen Regions’ Cupin mestaruutta ‚Äď finaalissa murska­voitto 0‚Äď5 (0‚Äď3)



Tampere Unitedin erinomaisesta kaudesta tuli lauantai-iltana t√§ydellinen, kun FC Kontu kaatui Olympiastadionilla pelatussa Suomen Regions’ Cupin finaalissa murskalukemin 0‚Äď5 (0‚Äď3). Sinipaidat dominoi ottelua l√§hes t√§ydellisesti molempien jaksojen alkuminuutteja lukuunottamatta. K√§yt√§nn√∂ss√§ ottelu ratkesi jo ensimm√§isen puolen tunnin aikana, jonka aikana TamU iski taululle 0‚Äď3-lukemat. Sinivihre√§ss√§ leiriss√§ voitosta oltiin tosin varmoja jo vartin kohdalla Topias J√§rvel√§n isketty√§ voittomaaliksi j√§√§neen 0‚Äď1-maalin.

Olympiastadionin nurmi kasteltiin asianmukaisesti ennen ottelun alkua.

Ottelun puitteet Olympiastadionilla olivat v√§hint√§√§nkin finaaliottelun arvoiset. Paikalla oli enemm√§n yleis√∂√§ kuin koskaan aiemmin Suomen Regions’ Cupin finaalissa eli per√§ti 951 katsojaa, joista noin 150 oli saapunut Tampere Unitedin ja Sinikaartin busseilla Tampereelta. Lis√§ksi TamU-katsomossa oli v√§hint√§√§n saman verran muita TamU-kannattajia, jotka olivat saapuneet paikan p√§√§lle omilla kyydeill√§√§n tai kuuluivat tunnetusti runsaslukuiseen p√§√§kaupunkiseudulla asuvien TamU-kannattajien joukkoon. TamU pelasi siis noin 300 kannattajansa tukemana. Tunnelman huipensi se, ett√§ A-katsomon toisessa p√§√§dyss√§ oli l√§hes yht√§ runsaslukuinen joukko it√§helsinkil√§isen FC Kontun kannattajia.

Suomen Regions’ Cupin pokaali odottaa tulevia mestareita.

TamU on valmiina marssimaan kentälle kapteeni Anton Brightin johdolla.

Tampere Unitedin avauskokoonpano.

Ottelun alku vaikutti Sinipaitojen osalta hiukan hermostuneelta, ja Kontu sai heti alkuminuuteilla kaksi vaarallista tekopaikkaa. Ensimmäisessä tilanteessa Eric Bullockin päällä tekemä palautus maalivahti Antti Kuusiselle jäi lyhyeksi, ja Jere Koskinen pääsi palloon väliin. Kuusinen kuitenkin sai venytettyä jalkansa laukauksen eteen, ja maali varjeltui. Vain hetkeä myöhemmin Kontu pääsi yrittämään maalia toistamiseen, kun Ramjar Nariman unohtui kulmapotkussa vapaaksi. Antti Kuusinen venytti kuitenkin kätensä pallon tielle alakulmaan.

Pelin hallinta siirtyi kuitenkin pian Tampere Unitedille. Ensimmäisen kerran maali oli lähellä ottelun kahdeksannella minuutilla. Maalivahti Kuusisen avaus tavoitti laitapuolustaja Eino-Veikko Ekin vapaana vasemmalla laidalla. Tämä eteni aina boksiin asti ja syötti Paavo Kujalalle tekopaikkaan. Kujalan veto kimposi Roope Kostiaisen kantapäästä Eric Bullockille, joka ei saanut palloa aivan kontrolliinsa, ja maalivahti Christos Zavros torjui vedon.

Eetu Räisänen etenee syöttöpaikkaan FC Kontun pelaajien keskellä.

Roope Kostiainen pääsee tekopaikkaan Eetu Räisäsen syötöstä.

Seuravaksi tekopaikassa oli kaudella jo 26 maalia tehnyt Roope Kostiainen. Tilanne lähti liikkeelle kun Eetu Räisänen voitti kakkospallon keskikentällä ja eteni kohti boksia. Pystysyöttö vapautti Kostiaisen nokikkain maalivahdin kanssa, mutta Kostiaisen veto jäi vastaantulleen maalivahti Zavrosin jalkoihin yleisön haukkoessa henkeään.

Reilua minuuttia myöhemmin pallo olikin sitten maalissa. Tilanteessa Eric Bullock purjehti väkisin puolustuksen läpi ja tuli vasta maalivahdin pysäyttämäksi. Pallo kuitenkin kimposi Bullockin ja Zavrosin yhteentörmäyksestä vapaaseen paikkaan Topias Järvelälle, jolla oli helppo työ sijoittaa pallo tyhjään maaliin. Runsaslukuinen TamU-kannatajien joukko sai huutaa sydämensä kyllyydestä, ja samalla moni tunsi jo sisimmässään, että tämäkin ottelu tultaisiin voittamaan.

Eric Bullock ohittaa puolustajan.

Pallo kimpoaa maalivahdin kautta taustalle hiipineelle Topias Järvelälle, joka pääsee laittamaan pallon tyhjään maaliin.

N√§in hyv√§lt√§ maistuu 0‚Äď1-maali Suomen Regions’ Cupin finaalissa.

Johtomaalin j√§lkeen ottelussa oli hiukan seesteisempi vaihe, kunnes 22. minuutilla pallo oli toistamiseen FC Kontun maalissa. Tilanne l√§hti liikkeelle Arttu Haapalan sivuvaparista. Ensimm√§isen√§ laukomaan p√§√§si Paavo Kujala ja sitten Anton Bright, mutta molemmat vedot j√§iv√§t puolustajiin. Pallo p√§√§tyi takaisin Eric Bullcokille kuudentoista rajan taakse. T√§m√§ jatkoi Kujalalle, joka pelasi mainion sein√§n Roope Kostiaisen kanssa. Kontun puolustajat saivat vain ihmetell√§, miten Kujala oli yht√§kki√§ linjan takana, ja nosti pallon kauniilla messim√§isell√§ nostolla maalin takakulmaan. N√§in TamU johti jo 0‚Äď2.

Paavo Kujala irtoaa maalintekoon.

Topias Järvelä ehti onnittelemaan Kujalaa ensimmäisenä.

Taas mennään kohti keskiympyrää. Sinikaarti ja muut TamU-kannattajat hurraavat taustalla.

Paavo Kujala oli seuraavan kerran tekopaikassa jo muutamaa minuuttia myöhemmin, kun Eetu Räisäsen erinomainen syöttö saatteli laitahyökkääjään puolittaiseen läpiajoon. Maalivahti Zavros sai vain vaivoin torjuttua Kujalan tulisen vedon.

Paavo Kujala etenee tekopaikkaan.

Paavo Kujala laukoo tulisesti, mutta maalivahti torjuu.

Ottelu sai k√§yt√§nn√∂ss√§ lopullisen ratkaisunsa puolen tunnin kohdalla. Severi Kankkusen mainio avaus sivurajaa pitkin vapautti Eric Bullockin juoksuun laidalla. Bullockin keskitys oli tavoittamassa boksiin juosseen Paavo Kujalan, kun toppari Tommy Chu Duc Huy liukui palloon ja pys√§ytti sen k√§sivarrellaan hiukan humoristiseltakin n√§ytt√§neell√§ tavalla. Tuomari osoitti s√§√§lim√§tt√§ pilkulle, eik√§ Roope Kostiainen j√§tt√§nyt tilaisuuttaan k√§ytt√§m√§tt√§, vaan laukoi pallon maalin vasempaan alanurkkaan. Tulostaululle piirrettiin lukemat 0‚Äď3.

Roope Kostiainen laukoo pilkulta lukemiksi jo 0‚Äď3.

Taas saadaan juhlia.

Ensimm√§isen jakson viimeisell√§ vartilla ei en√§√§ n√§hty montakaan vaarallista hy√∂kk√§yst√§, vaikka pallo liikkui ajoittain TamUn hy√∂kk√§yksiss√§ todella kauniisti. Vaarallisimman paikan sai lopulta FC Kontu aivan jakson lopussa, mutta tilanne tyrehtyi k√§sivirheeseen, ja tulinen vetokin viuhui niukasti maalin ohi. N√§in tauolle mentiin selv√§n tuntuisissa 0‚Äď3-lukemissa.

Eric Bullock oli alati vaarallinen ja aivan liian vikkelä FC Kontun puolustukselle.

Eric Bullock tuo palloa. Taustalla TamUn penkki sekä TamU-kannattajien massa.

Olympiastadionilla oli Suomen Regions’ Cupin finaalien enn√§tysyleis√∂ 951 katsojaa.

Maalijuhlat jatkuvat toisella jaksolla

Toisen jakson alku oli jälleen TamUlta hiukan heikko, ja maalivahti Antti Kuusinen joutui jälleen esittelemään torjuntataitojaan heti jakson alussa. Tilanne syntyi sivurajaheitosta, joka jatkettiin päällä topparien väliin Joni Häppölälle. Peräti 15 maalia tällä kaudella Kolmosessa tehnyt hyökkääjä sai kuitenkin pettyä, kun Antti Kuusinen venyi uskomattomaan lähitorjuntaan.

Paavo Kujala juoksee tuulettamaan Sinikaartin eteen.

TamU juhlii kentällä ja katsomossa. Taustalla katsomossa kokoonpanon ulkopuolelle jääneiden pelaajien ryhmä.

Ottelun komein laukaus n√§htiin ottelun 55. minuutilla. TamU sai vapaapotkun noin 28 metrist√§, kun Topias J√§rvel√§√§ rikottiin varoituksen arvoisesti. Pallon taakse asettuivat Arttu Haapala ja Paavo Kujala, joista vet√§j√§ksi valikoitui lopulta Kujala, joka laukoi todellisen voimavedon maalivahdin k√§sien kautta maalin vasempaan yl√§kulmaan. Kujala juoksi juhlimaan Sinikaartin eteen samalla kun taululle ly√∂tiin lukemiksi jo 0‚Äď4.

Bullockin kierteinen laukaus kaartaa tolppaan.

Reilun tunnin pelin jälkeen maali oli jälleen lähellä, kun Eetu Räisäsen keskiviivalta lähtenyt avaus saatteli Eric Bullockin juoksuun linjan taakse. Tämä harhautti perään juosseen puolustajan nopealla pysähdyksellä ja suunnanmuutoksella, joka vapautti vasemman jalan vetoon. Kauniisti kaartanut laukaus kimposi kuitenkin tolpasta ulos.

Roope Kostiainen syöttää Topias Järvelän vauhtiin.

Topias Järvelä hakee Bullockin maalilta, mutta tästä ei vielä tule osumaa.

Pelin edetess√§ kohti loppuaan alkoi FC Kontun linjan taakse olla todella helppo juosta. Etenkin Topias J√§rvel√§ hy√∂dynsi t√§m√§n, ja toi pallon toistuvasti vasemman kautta boksiin hakien erityisesti Eric Bullockia boksin toiselta laidalta. Lopulta noin vartti ennen t√§ytt√§ aikaa J√§rvel√§ ja Bullock p√§√§siv√§t niin vapaaseen juoksuun, ett√§ maali oli v√§ist√§m√§tt√∂myys. Pallo tosin hiukan karkasi ja ajautui Bullockille pieneen kulmaan, mutta 0‚Äď5-maalin viimeistely onnistui sielt√§kin maalivahti Zavrosin kautta.

Loistavan pelin pelannut Eric Bullock tuulettaa hyvin ansaittua maaliaan.

Ottelun viimeisellä kympillä tekopaikkoja suorastaan sateli. Ensimmäisenä paikassa oli Eric Bullock, joka pääsi yksin läpi Roope Kostiaisen pienieleisen mutta oivaltavan syötön saattelemana. Bullockin laukaus lipsahti kuitenkin maalin ohi.

Eric Bullock on jälleen tekopaikassa, mutta laukaus menee maalin ohi.

Arttu Haapala astelee antamaan kulmapotkua Sinikaartin edestä.

Seuraavana paikassa oli Roope Kostiainen. Ensimmäisessä tilanteessa yritys nostaa pallo takakulmaan päätyi suoraan maalivahdin käsiin. Hetken päästä Kostiainen oli puhtaassa läpiajossa, kun kentälle kannattajien riemuksi vaihdettu Verneri Uimonen katkaisi syötön keskialueella, otti tyhjät pois ja syötti Kostiaiselle täyteen vauhtiin. Maalivahti Zavros veti kuitenkin tehohyökkääjän harmiksi pidemmän korren ja sai käännettyä vedon kädellään maalin ohi.

Roope Kostiainen pääsee läpi, mutta maalivahti saa torjuttua vedon kulmaksi.

Enempää tilanteita ei ottelussa nähty, ja loppu oli pelkkää TamU-kannattajien juhlaa katsomossa. Paidat lähtivät innokkaimmilta päältä, kun koko 300-päinen TamU-katsomo lauloi klassikoksi jo 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puolessa välissä tullutta Horto magicon sinivihreää versiota.

Panu Väliaho yksinäisenä TamU-pelaaja Kontun puolustajien keskellä.

Eino-Veikko Ek tuo pallon boksiin.

Jesse Oksanen nähtiin loppuminuuteilla kentällä pitkästä aikaa.

Yksi monista kulmapotkuista. Sinikaartissa on jo moni riisunut paitansa.

Lopulta tuomari vihelsi pilliinsä, ja pokaali saatiin nosteltavaksi TamU-katsomon eteen. Pelaajat ja kaikki paikalla olleet TamU-ihmiset nauttivat tilanteesta täysin siemauksin Olympiastadionin valojen loisteessa. Pokaali kiersi pelaajalta toiselle perinteiden mukaisesti, ja kannattajat saivat hurrata jokainen kerta, kun pokaali nousi kohti taivasta.

Syyt√§ juhlaan todellakin on, sill√§ Tampere United pelasi t√§ydellisen kauden, jossa ainoana kauneusvirheen√§ oli yksi tasapeli, ja kaikki muut ottelut voitettiin. Tuloksena oli nousu Kakkoseen ja Suomen Regions’ Cupin mestaruus, jotka molemmat otettiin l√§hes n√§yt√∂styyliin, sill√§ vain aniharva joukkue pystyi t√§ll√§ kaudella tosissaan haastamaan Sinipaidat voitosta.

Tampere Unitedin ylivoimaisuudesta kaudella 2021 kertoo my√∂s huikea maaliero 106 tehty√§ maalia ja 15 p√§√§stetty√§ maalia yhteens√§ 22 Kolmosen ja Regions’ Cupin ottelussa. TamU teki siis keskim√§√§rin 4,8 maalia ja p√§√§sti reilusti alle yhden maalin per ottelu. My√∂s murskavoitto Suomen Regions’ Cupin finaalissa kertoo siit√§, ett√§ TamU oli t√§ll√§ kaudella koko maan kovin joukkue Kolmosessa.

Kapteeni Anton Bright sai mitalinsa ensimmäisenä.

Pytty ylös!

Kohta nousee!

Suomen Regions’ Cup on meid√§n!

Taululla loistavat loppulukemat 0‚Äď5 eiv√§t j√§tt√§neet kenellek√§√§n selitt√§misen varaa.

Päävalmentaja Listenmaan kommentit ottelusta

P√§√§valmentaja Jukka Listenmaasta huokui viel√§ ottelun j√§lkeisen√§ p√§iv√§n√§kin tyytyv√§isyys ja ylpeys joukkueen esityksest√§ Regions’ Cupin finaalissa ja koko kauden aikana. Ottelun l√§pik√§ynti aloitettiin kuitenkin sen alusta, eik√§ p√§√§valmentajalla ollut selv√§√§ vastausta siihen, miksi Kontu p√§√§si pariinkin otteeseen pahoille maalipaikoille ennen kuin TamU otti ottelun haltuunsa.

”En tied√§ oliko jotakin pient√§ j√§nnityst√§ vai mik√§, mutta ensimm√§isell√§ kympill√§ Kuusinen piti meid√§t pystyss√§ ottamalla pari hyv√§√§ torjuntaa. Nyt kun katsottiin peli yhdess√§, niin ei se n√§ytt√§nyt yht√§ pahalta kuin se tuntui. Pelaajatkin olivat samaa mielt√§”, kommentoi saunanraikas p√§√§valmentaja Listenmaa ottelun alkua sunnuntai-iltap√§iv√§ll√§.

Jännitykseen viittaa myös se, että FC Kontun tekopaikat syntyivät Sinipaitojen selkeistä virheistä.

”Siin√§ vaan tuli huono pudotus Kuusiselle, johon kaveri p√§√§si v√§liin, ja Kuusinen joutui torjumaan. Kulmassa taisi tulla merkkausvirhe, ja kaveri p√§√§si puskemaan.”

”Sen j√§lkeen peli rupesi k√§√§ntym√§√§n. P√§√§simme pelin p√§√§lle. Saatin pallonhallinta meille ja p√§√§stiin liikuttamaan vastustajaa meid√§n omaan tyyliin, ja l√∂ydettiin paikat joihin avata peli√§. Sielt√§ rupesi tulemaan maalipaikkoja. Jos Kostiainen olisi tehnyt siit√§ alun l√§piajosta olisi tullut kolmanteen peliin per√§kk√§in maali niin, ett√§ R√§is√§nen kuljettaa keskialueella ja sy√∂tt√§√§ Roopen l√§pi”, Listenmaa jatkaa unohtaen laskuista panoksettoman Kolmosen p√§√§t√∂skierroksen ottelun.

Päävalmentaja Jukka Listenmaa johti Sinipaitojen peliä Sinikaartin edestä.

Tampere Unitedin voittokulku on ollut kauden mittaan niin vakuttavaa, että moni puhui jo ennalta, että peli on selvä jos TamU tekee avausmaalin. Jopa lukemien repeämistä rumiksi osattiin ennakoida.

”Avausmaalin tultua oikeastaan jo tiedettiin, ett√§ nyt menn√§√§n taas, ja kun 2‚Äď0-maali tuli sanoin jo vaihtopenkille ’jaaha, eik√∂h√§n t√§st√§ se 5‚Äď0 taas tule’. Sit√§ t√§m√§ on nyt ollut, eli jo siin√§ kohtaa tiedettiin, ett√§ todenn√§k√∂isesti pysyt√§√§n keskiarvossa”, toteaa Listenmaa kauden maalitilastoihin viitaten.

”Tauolla koitetiin viel√§ puhua, ett√§ otetaan se viimeinen nelivitonen niin, ett√§ n√§ytet√§√§n millainen Kolmosen taso Suomessa voi olla. Ettei yli 900 katsojasta kukaan l√§hde kesken pois, vaan tehd√§√§n heille hyv√§√§ viihdett√§.”

Toisen jakso olikin jälleen hiukan yllättäen Sinipaidoille hiukan haastava, ja FC Kontu oli jopa lähellä tehdä kavennusmaalin heti alkuminuuteilla.

”Ei me tietenk√§√§n ihan siihen pelin tasoon p√§√§sty, mihin oltaisiin voitu p√§√§st√§. Alkuun Kontu sai pari paikkaa heti alkuminuuteilla, mutta kun Kuusinen otti ne taas kiinni, p√§√§simme iskem√§√§n komealla vaparimaalilla. Sen j√§lkeen viimeinen puoli tuntia oli pelailua”, kommentoi Listenmaa toisen jakson tapahtumia.

FC Kontun paras pelihuumori olikin pahasti kateissa ottelun ratkettua, ja taisipa väsymyskin iskeä vastustajiin. TamU ei kuitenkaan hyödyntänyt tilannetta maksimaalisesti, vaan lisämaalit jäivät kahteen hyökkääjien tuhlatessa jopa puhtaita läpiajoja.

Kokonaisuutena FC Kontun hyökkäyspeli jäi vaisuksi, vaikka kentällä oli paljon maaleja Kolmosessa tehnyt kärkikaksikko. Tähän oli osaltaan syynä Arttu Haapalan ja Eetu Räisäsen dominointi TamUn keskikentän pohjalla, mutta Listenmaalla on toinenkin selitys.

”Kontun pelitapa oli aika suoraviivainen, ja meid√§n topparikaksikko onnistui hyvin, eik√§ Kankkusella ja Brightilla ollut suurta vaaraa hy√∂kk√§√§jist√§. Tiedettiin etuk√§teen hyvin mit√§ on tulossa ja osattiin varautua siihen hyvin, ja se oli jopa v√§h√§n kesymp√§√§ mit√§ olisi voinut odottaa”, Listenmaa ruotii.

Olympiastadionille tulleet 951 katsojaa loivat Stadikalle ainutlaatuisen tunnelman.

Kentän ulkopuolella FC Kontu kuitenkin teki Listenmaahan suuren vaikutuksen. Listenmaan aikakaudella kahden viimeisen kahden vuoden aikana Tampere Unitedin otteluissa ei vastustajalla ole ollut oikeastaan kertaakaan merkittävää kannatusta otteluissa, mutta Olympiastadionin tunnelmassa oli iso osa sillä. että valtavan TamU-kannattajien määrän lisäksi myös pääkatsomon toisessa päässä FC Kontun kannattajat olivat yhtenä hyvin organisoituneena joukkona ja pitivät hyvin ääntä omiensa puolesta.

”Molemmin puolin oli hyv√§√§ kannatusta. Tottakai Sinikaarti oli siin√§ niskan p√§√§ll√§, mutta fiilis oli todella hyv√§ kun molemmilla puolilla oli hyv√§ kannustus. T√§ytyy nostaa hattua Kontun kannattajille siit√§, ett√§ huuto ja kannustus jatkui viel√§ silloinkin, kun peli√§ oli en√§√§ minuutti j√§ljell√§. Oli todella hieno tapahtuma. Harmi ett√§ kaikkia kokoonpanossa olleita pelaajia ei voinut k√§ytt√§√§. Olisi ollut kaikille kiva p√§√§st√§ kokemaan fiilis my√∂s kent√§n puolelta”, toteaa Listenmaa.

My√∂s henkil√∂kohtaisella tasolla Regions’ Cupin voitto oli Listenmaalle uran huippuhetki√§.

”Oli todella hieno tunne p√§√§st√§ nostamaan pokaalia. Se oli toinen kerta, kun olen jonkinlaista isompaa pytty√§ nostanut, ja valmentajana ensimm√§inen kerta. Kyll√§ se voittaminen keskim√§√§rin on kivempaa kuin h√§vi√§minen.”

Päävalmentaja Jukka Listenmaa saa mitalinsa.

Päävalmentaja ja pokaali.

Järvelän maali ratkaisi ottelun

Ottelun ratkaisuna voidaan pit√§√§ Topias J√§rvel√§n 0‚Äď1-maalia. Se j√§i lopulta voitomaaliksikin, mutta t√§rkeint√§ oli se, ett√§ sen j√§lkeen TamU pelasi niin vapautuneesti, ett√§ voitto oli joukkueiden selv√§n tasoeron ansiosta v√§ist√§m√§t√∂n

”Minua ei kyll√§ yll√§tt√§nyt yht√§√§n se, ett√§ J√§rvel√§ oli se joka teki ensimm√§isen ja ratkaisevan maalin. Topias on ollut t√§n√§ vuonna monessa peliss√§ se, joka tekee ratkaisumaalit kovassa paikassa”, Listenmaa toteaa.

Topias Järvelä oli ottelun jälkeen polleata poikaa.

Myös maalintekijä itse piti maaliaan ratkaisevana, mutta antaa siitä krediitit Eric Bullockille.

”Avausmaali laukaisi paineita, ja sen j√§lkeen alkoi peli rullata paremmin. Kaikki helpottui, kun saatiin se eka alta pois”, J√§rvel√§ kommentoi.

”Maalissa ’Eki’ p√§√§si hyvin haastamaan ja meni puolustajista ohi. P√§√§sin valumaan mukaan tilanteeseen, ja kun pallo kimposi sopivasti meik√§l√§iselle, homma oli vaan laittaa pallo pussiin”, kommentoi J√§rvel√§ tilannetta, jossa ohitettavaksi j√§i vain maalin eteen maihin p√§√§tynyt Bullock.

”Kyll√§ sanoisin, ett√§ t√§m√§ oli urani isoin peli. Panokset olivat sen verran kovat, ja paikka jossa pelattiin teki pelist√§ viel√§ isomman. Kun tultiin tunnelista kent√§lle katsoin Sinikaartia, ja kannattajien m√§√§r√§ vain jatkui ja jatkui eik√§ tyss√§nnyt miss√§√§n kohtaa. Itse peliss√§ harvinaista kyll√§ keskityin niin paljon etten erottanut ch√§nttej√§, mutta kyll√§ sen metelin tunsi”, J√§rvel√§ kuvailee Olympiastadionin tunnelmaa.

”Fiilikset pokaalia nostellessa oli tottakai korkealla. Se miss√§ paikassa oltiin, ja t√§m√§n joukkueen kanssa ja t√§m√§n seuran ja sen kannattajien kanssa. Erityislaatuinen fiilis”, J√§rvel√§ summa.

Myös Järvelän erityinen suhde Arttu Haapalan kanssa tuli lopussa hyvin esiin, kun keskikenttäpelaajat nostivat pokaalia vuorollaan yhdessä Sinikaartin edessä.

”Kyll√§ me se ennalta sovittin, kun katsottiin ett√§ t√§ss√§ olisi taas paikka v√§h√§n jekkuilla”, J√§rvel√§ nauraa lopuksi.

Topias Järvelä ja Arttu Haapala nostivat pokaalin ilmaan yhdessä.

Paavo Kujala palkittiin ottelun parhaana

Toinen ottelun hahmoista oli laitahyökkääjänä pelannut Paavo Kujala, joka iski TamUn toisen ja neljännen maalin, ja tuli valituksi ottelun parhaaksi pelaajaksi.

”Kyll√§ t√§m√§ oli el√§m√§ni peli. On ollut v√§h√§n vaihtelua kaudella, joten onneksi onnistuin oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Tuntui √§lytt√∂m√§n hyv√§lt√§ pelata, kun Sinikaartikin oli niin sankoin joukoin mukana.”

”Peliss√§ olimme paljon parempia kuin vastustaja. Periaatteessa ei ollut mit√§√§n h√§t√§√§ muutamaa h√∂lm√∂√§ tilannetta lukuunottamatta, mutta Antti (Kuusinen) hoiti onneksi kaikki alakerran hommat. Pidettiin nolla ja oltiin selv√§sti parempi joukkue”, Kujala n√§ki.

Paavo Kujala palkittiin ottelun parhaana.

Ottelun parhaalla pelaajalla hymy oli herkässä.

Kujalan molemmat maalit olivat kaunista katseltavaa.

”Eka maali oli sivuvaparih√§ss√§kk√§, jossa ’Eki’ p√§√§si sy√∂tt√§m√§√§n minulle laitaan. Roope j√§i yksin boksin keskelle ja p√§√§sin pelaamaan sein√§t, ja Roope pelasi hyv√§n pallon. Maalivahti tuli v√§h√§n h√∂lm√∂sti vastaan ja p√§√§sin tsippaamaan takayl√§kulmaan”, Kujala kuvailee.

Toisesta maalistaan Kujala antaa kiitokset pallon taakse ensimmäisenä asettuneelle Arttu Haapalalle, joka huusi jo boksiin menneen Kujalan mukaan tilanteeseen.

”’Are’ sanoi, ett√§ tule laukomaan, ett√§ nyt on hyv√§ paikka ja sulla on hyv√§ vapari. Uskalsin vet√§√§ siit√§, ja kerrankin onnistui. T√§ll√§ kaudella on minulla ollut pari aika huonoa vaparia, ja nyt onnistui ja se tuntui hyv√§lt√§.”

Kujala nostaa Regions’ Cupin finaalin korkealle oman uransa rankingiss√§.

”T√§m√§ oli aikuisurani huippukokemus. Olen aiemmin noussut Kolmosesta Kakkoseen ja Kakkosesta Ykk√∂seen, mutta kyll√§ t√§m√§ cupin voitto on paras, mit√§ olen ikin√§ saavuttanut. Toivottavasti ensi vuonna Kakkosessa todistetaan, ett√§ olemme oikeasti Kakkosen joukkue, eik√§ t√§m√§ ole ollut mik√§√§n tuurikausi”, Kujala p√§√§tt√§√§.

Paavo Kujala esittelee ottelun parhaan pelaajan palkintoa.

Paavo Kujala poseerasi muiden pelaajien tavoin Sinikaartin edessä.

Ensi kaudella Kakkoseen ‚Äď osta kausikortti

Tampere Unitedin valmistautuminen Kakkosen kauteen 2022 on ollut taustalla käynnissä jo pidemmän aikaa, ja tämä työ jatkuu katkeamatta koko syksyn ja talven ajan, kunnes huhtikuussa pallo saadaan jälleen liikkeelle sarjaotteluiden merkeissä. Jo ennen tätä pelataan todennäköisesti jälleen Suomen Cupia, joskin ennakkotietojen mukaan juurilleen palaamassa olevan kilpailun muoto ensi kaudella on vielä toistaiseksi epäselvä. Pelaajilla ja valmentajilla alkaa nyt kuitenkin ansaittu tauko, joka jatkuu aina marraskuun lopulle saakka.

Mitali maistui Regions’ Cupin maalip√∂rssin voittaneelle Roope Kostiaiselle.

Ensi kaudella Tampere United ei varmastikaan tule kulkemaan samalla tavalla voitosta voittoon kuin tällä kaudella. Edessä on suuri määrä työtä seuran kaikilla tasoilla, jotta Kakkosessa voidaan hakea hyvää sijoitusta jo ensimmäisellä paluukaudella. Seuran tavoitteena on tietenkin viedä joukkue vielä ylemmillekin tasoille, ja näistä suunnitelmista kerrotaan tarkemmin, kun meneillään oleva strategiatyö saadaan päätökseen.

Lyhyellä tähtäimellä tiedossa on uusia pelaajauutisia jo kuluvan viikon aikana. Lisäksi on odotettavissa, että jatkosopimusten lisäksi ensimmäisiä joukkueeseen liittyviä uusia pelaajia päästään uutisoimaan jo loka-marraskuun aikana ennen tryouttien alkamista.

Juhlat jatkuivat pukukopissa Palloliiton sinne toimittaman kuohujuoman kanssa.

Kausikorttiostoksilla kannattaa k√§yd√§ jo lokakuun aikana, sill√§ vanhat Kolmosessa voimassa olleet hinnat ovat voimassa lokakuun loppuun asti. Nyt siis normaalihintaisen kausikortin saa 70 eurolla ja alennusryhmien kausikortin 45 eurolla. Marraskuun alussa hinnat ovat 90/65 euroa. Alennusryhmi√§ ovat seuran j√§senet sek√§ sek√§ 7‚Äď16-vuotiaat lapset, opiskelijat, varusmiehet ja el√§kel√§iset.

Yleisimmin hankitut kausikortit löytyvät suoraan alta napeista, ja loput vaihtoehdot eli erilaiset yhdistelmät ja VIP-kausikortit löydät TamU-kaupasta. Tervetuloa kausikorttiostoksille!

Jos haluat fiilistell√§ Suomen Regions’ Cupin finaalin uudelleen, sen voi katsoa Palloliiton YouTube-kanavalta. Eritt√§in laadukkaasti toteutetun l√§hetyksen selostajana on hyv√§t taustaty√∂t tehnyt Veli-Matti Markkanen.

1 Christos Zavros C vaihtoon 87’
2 Markus Tukiainen
9 Joni Häppölä
10 Saed Abukar keltainen kortti 54’
15 Jan Ramstedt
17 Tomi Pimiä vaihtoon 46’
20 Tommy Chu Doc Huy vaihtoon 46’
23 Samuel Törö
27 Samuel Lindgren
28 Jere Palomäki vaihtoon 73’
36 Ramjar Norman vaihtoon 73’
82 Anton Koski vaihdosta 87’
4 Henri Vuotovesi vaihdosta 73’
8 Jere Koskinen vaihdosta 46’
24 Yeboah Nuamekye
29 Behar Zymberi vaihdosta 46’
30 Riku Hellanto vaihdosta 73’
94 Amos Gröhn