Tampere United huipensi tappiottoman sarja­kautensa FC Haka juniorien kustannuksella

12/10/2021 TamU
Otteluraportti

Pyynikin urheilukentälle sarjakauden viimeiseen kotiotteluun saapunut sinivihreä yleisö sai mitä halusi, sillä Pallo-Seppojen punaisissa nutuissa pelannut vierasjoukkue oli pahasti pelihuumoriltaan perässä kotijoukkuetta, joka hurjasteli taululle puhtaat 6–0-tennislukemat. Näin Tampere United varmisti tappiottoman Kolmosen sarjakautensa massivisella kokonaismaalierolla 85–10 ja vain yhdellä kärsityllä kauneusvirheellä koko sarjassa – senkin ollessa tasapeli alkukauden vierasottelusta Nokian Palloseuraa vastaan.


Kolmonen

6 – 0

Upeassa syyssäässä pelattu viimeinen sarjakauden koitos suprastaan herkutteli paikalle saapunutta yleisöä, joka sai nauttia kahdesti osuneiden Roope Kostiaisen ja Panu Väliahon osumista sekä myös Topias Järvelän ja Verneri Uimosen kihauksista. Yksi ottelun kohokohdista oli myös maalivahti Henri Savolaisen tulo vaihtoon viimeistä kertaa symbolisesti ottelun 29. peliminuutilla. Myös runkopelaaja Mauno Sirénin paluu tositoimiin harmittavan loukkaantumisen jälkeen säväytti.

Joukkueet marssivat syksyiselle Pyynikille.
Hetki ennen aloitusvihellystä.

Ottelussa saavutettiin myös merkittäviä tasalukemia. Panu Väliahon tekemä 5–0-maali oli TamUn sadas maali kilpailullisissa otteluissa tällä kaudella. Mukana tilastossa on 16 Kolmosen ottelua ja 5 Regions’ Cupin ottelua, joissa TamU on siis tehnyt keskimäärin lähemmäs 5 maalia per ottelu. Roope Kostiainen puolestaan teki aivan ottelun lopussa kauden 20. maalinsa Kolmosessa, jolla irtoaa näillä näkymin läntisen alueen Kolmosen kaikkien lohkojen maalikuninkuus, eikä valtakunnallisestikaan löydy kuin yksi pelaaja, joka on tehnyt Kolmosessa Kostiaista enemmän maaleja. Regions’ Cup mukaan lukien Kostiainen on tehnyt tällä kaudella peräti 25 maalia, eli lähes neljänneksen joukkueen tekemästä kaikkiaan 101 maalista. Huikeita lukemia.

Roope Kostiainen oli ottelun ja koko kauden hahmoja.

Vaikka ottelu päättyin tennislukemiiin, kauden 2021 viimeinen Kolmosen ottelu ei näyttänyt ensimmäisen reilun kymmenminuuttisen aikana kuitenkaan ratkeavan heti kättelyssä. Haka onnistui puolustamaan alun hyvin, ja vierasjoukkueella oli myös selkeää yritystä pelata ylöspäin ja murtautua TamUn alueelle. Toisaalta Hakan puolustusrivistössä oli taskuissa tilaa, joihin TamU alkoikin toimittaa palloja erityisesti Topias Järvelän kautta.

Ottelun ensimmäisen maalin alkutahdit lyötiinkin vartin kohdalla juuri näin, kun Järvelä tavoitteli linjassa kärkkynyttä Roope Kostiaista. Kostiaisen juoksulinjalle haettu syöttö näytti jo karkaavan hieman pitkälle, mutta vastaan rynnännyt Seppo-maalivahti Niko Julin kaatoi palloon osuessaan myös Kostiaisen. Ottelun pääerotuomari näki tilanteessa maalivahdin rikkoneen ja tuomitsi järkähtämättömästi rangaistuspotkun. Sepoilla jäi kieltämättä tuomiosta hieman jossiteltavaa, mutta rangaistuspotkua antanut Kostiainen jätti jossittelut sikseen ja pamautti TamUn varmasti 1–0-johtoon maalivahti Julinin heittäytyessä väärään suuntaan.

Roope Kostiainen hankkii TamUlle rankkarin.
Maalivahti aavistaa väärään kulmaan ja Roope Kostiainen viimeistelee rankkarista.
Avausmaali maistuu.

Hakalla oli heti TamUn johtomaalin jälkeen ottelun parhaat paikkansa tulla takaisin mukaan peliin, mutta viimeistä TamU-otteluaan pelannut maalivahti Henri Savolainen oli asiasta eri mieltä. Kaksi hienoa torjuntaa peräkkäin esittänyt Savolainen masensi Seppoja entisestään ja TamU palasi nopeasti kuskin paikalle ottelussa.

Maali hieman roikkuikin jo ilmassa, kun TamU kokeili muutamaan kerran kauempaa, mutta vasta Topias Järvelän yritys Arttu Mätön jätöstä 27. minuutilla jopa 25 metrin tienoilta tuotti tulosta hieman yllättävälläkin tavalla. Tulinen laaka kimposi rangaistusalueen rajalla Hakan pelaajasta painajaismaisesti toiseen suuntaan ja kohti maalia, johon jo torjuntaa tekemään lähtenyt maalivahti Julin joutui reagoimaan myöhässä. Pallo laskeutui juuri epätoivoisen Julinin näppien tuntumaan, mutta maali ei ollut enää estettävissä. Näin TamU johti 2–0 hiukan onnekkaillakin maaleilla, ja sen jälkeen kentällä tuntui olevan enää yksi joukkue, ja yleisössäkin alettiin arvuutella, moneenko maaliin United tulisi pelissä vielä yltämään.

Topias Järvelä laukoo 2–0-maalin.

Vaikka ensimmäiseen jaksoon maalit olikin jo tehtynä, nähtiin 29. minuutilla poikkeuksellinen pelaajavaihto, kun Henri Savolainen hyvästeli pelikentät Kolmosen tasolla ja sai yleisöltä ansaitut suosionosoitukset niin kentän tasolle kuin hieman myöhemmin katsomossakin, jossa ei janoiselle miehelle ollut tarjoajista pulaa. Savolainen edusti Unitedia kaksi kautta ja urakka päättyi hienosti nousuun sekä ehkä vielä cup-voittajaksi asti, kun jo seuraavana lauantaina TamU kohtaa kauden huipentavassa Suomen Regions’ Cupin finaalissa FC Kontun Olympiastadionilla Helsingissä. Merkille pantavaa on myös se, että Savolaisen pelatessa TamU ei ole hävinnyt yhtäkään ottelua.

Henri Savolainen ottaa yleisönsä tullessaan vaihtoon.
Maalivahdit vaihtavat, kun Henri Savolainen päättää uransa.

Toisella jaksolla helppoon voittoon näytöstyyliin

Toinen jakso oli odotettua TamUn näytöstä. Maalinteon aloitti aivan jakson alussa ennenkin Pyynikillä komeita maaleja latonut Verneri Uimonen. Eric Bullock pelasi oikealta taustanousun tehneen ”Verkun” helpon näköisesti läpi, eikä tämä erehtynyt viimeistelyssään rangaistusalueen sisältä. Näin tulostaululle saatin lukemiksi jo 3–0. Tilanteita sateli tämänkin jälkeen Seppojen maalille, ja etenkin Topias Järvelä tuntui haluavan kokeilla kauempaakin, kun yksi kaukolaukaus oli jo tiensä maaliin löytänyt.

Maalin tehnyt Verneri Uimonen yleisön edessä.

Pelikellon näyttäessä 57. minuuttia TamU suoritti vaihtoja, ja yleisöä lämmitti erityisesti Mauno Sirénin paluu tositoimiin ilkeän, syyskuun alkupuolella tapahtuneet loukkaantumisen jäljiltä. ”Maukka” näyttikin TamU-yhteisölle heti alkajaisiksi, että pelituntuma on tallella, kun upea puolenvaihto tavoitti linjan taakse edenneen Panu Väliahon, joka ei pannut Pekkaa, tai tässä tapauksessa Seppoa pahemmaksi, vaan otti pallon silkin pehmeästi alas itselleen suorassa juoksussa ja ujutti taiturimaisesti pallon tolpan kautta sisään ohi vastaan peittämään yrittäneen maalivahti Julinin. Taululla komeilivat jo 4–0-lukemat pelikellon näyttäessä 62. pelattua minuuttia.

Eino-Veikko Ek tuo palloa.
Roope Kostiainen ja Severi Kankkunen kulmapotkussa.

Sama mies oli maalintekijänä asialla myös vartti ennen täyttä aikaa siirtäessään TamUn 5–0-johtoon. Keskikentän rouhijana parhaiten tunnettu Arttu Mättö väläytteli myös oivaa pallollista taitoaan tilittäessään toisen maalisyötön itselleen lähettämällä Väliahon läpi syvältä omalta kenttäalueelta. Loistava pallo mursi Seppojen vasemman laidan jälleen kerran, ja kun Väliahon haltuunotto oli suorassa juoksussa jo toistamiseen täynnä laatua, pääsi hän nokikkain rangaistusalueelle maalivahti Julinia vastaan. Tämä varmaankin arvasi lopputuleman jopa hieman alistuneesti jo lähtiessään vastaantuloon, sillä niin varmaa työtä Väliaho teki jälleen maalinteossa.

Panu Väliaho laittaa pallon maaliin.
Eetu Räisänen tuo palloa.

Loppulukemat 6–0 tyylitteli 90. minuutin kohdalla pelissä avausmaalin pilkulta aiemmin tehnyt Roope Kostiainen. Maali oli lähes identtinen toisinto nousun ratkaisseesta pelistä Tampereen Kisatovereita vastaan, sillä Eetu Räisänen tanssahteli itsensä Hakan linjan eteen ja  vapautti Kostiaisen läpi pimittämällä taitavasti aivan loppuun asti syöttöaikeensa ja –suunnan. Kostiaisen oli helppo kiittää tästä ja sinetöidä TamUn tappioton sarjakausi upeasti päätökseen. Eniten Kostiaisen tuuletuksissa näkyi kuitenkin helpotus siitä, että kauden 20. maali oli nähnyt päivänvalon. Tällaisia 20 maalin kausia ei usein nähdä, eikä TamUssa kukaan ollut pystynyt samaan sitten Dionision ja Iban Parra Lopezin maali-iloittelun Ykkösen kaudella 1999. Toki TamU pelasi silloin 27 sarjaottelua eli 11 ottelua enemmän kuin kuluvalla kaudella.

Eetu Räisänen syöttää Roope Kostiaisen tekemään kauden 20. maalinsa.

Päävalmentajan kommentit

Päävalmentaja Jukka Listenmaa oli ottelu jälkeen luonnollisesti tyytyväinen tappiottomaan kauteen, mutta valmentajan luonne nousi väkisin esiin kriittisissä kommenteissa, sillä ensimmäisen jakson tekeminen ei miellyttänyt vaativaa valmentajaa.

”Jos pelissä olisi ollut panosta, olisi tehnyt mieli nostaa ääntä tauolla kopissa, mutta ei tässä tilanteessa viitsinyt sen enempää reagoida. Vähän se oli sellaista pelailua, ja lähdettiin vastustajan mukaan. Tietenkin olimme ylivoimaisia, mutta pelailuksi se meni”, Listenmaa ruotii.

”Tappioton kausi on kova saavutus, ei siitä mihinkään pääse. Ei näitä kovin  usein tule tapahtumaan”, luonnehtii Listenmaa kautta johon mahtuu yksi tasapeli ja loput pelit voittoja.

”Tauolla pojat puhui kopissa, että on tehty 97 maalia virallisissa peleissä cup mukaan lukien, ja laittoivat tavoitteeksi tehdä sadannen maalin tässä ottelussa”, Listenmaa paljastaa.

Roope Kostiainen tuulettaa 20 maalin kauttaan.

Myös Roope Kostiaisen 20 maalin tavoite oli selkeänä mielessä jo ennen ottelun alkua, ja tieto tästä kulkeutui päävalmentajalle maalivahtivalmentaja Juha Seppälän kautta.

”Seppälälle Roope oli sanonut, ettei vaihtoon tule ennen kuin on kaksi maalia tehnyt. Sain Juhikselta tämän viestin, mutta ei varmaan kyllä muutenkaan olisi pois otettu. Tärkeintä että Roope sai tästä hienon merkinnän. Merkkipaalu tämäkin on, kumminkin oli vielä vajaa sarja, ja on se aina todella kova suoritus sarjassa kuin sarjassa”, Listenmaa puntaroi.

Yksi merkittävä hetki koettiin jo ottelun 29. minuutilla kun samalla pelinumerolla pelaava maalivahti Henri Savolainen tuli viimeisen kerran urallaan vaihtoon.

”Sattui vähän huonosti, koska meillä oli kulmapotku siinä tilanteessa. Jos olisi ollut meidän pelaajat lähempänä, ’Ht’ olisi voinut käydä halailemassa useamman pelaajan. Tärkeintä oli, että Savolainen pääsi Sinikaartin eteen, ja hattua pitää nostaa Pallo-Sepoille, että heidän kanssa oli helppo sopia asiasta ennalta, ja ’Ht’ pääsi ottamaan siitä viimeiset nautinnot”, Listenmaa kiittelee.

Henri Savolainen tulee vaihtoon Sinikaartin kiittäessä peleistä Sinipaidoissa.
Henri Savolainen ja maalivahtivalmentaja Juha Seppälä kohtaavat.

Toisella jaksolla TamU vaihtoi koko vaihtopenkin kentälle jo varhaisessa vaiheessa, ja tämä oli Listenmaan mukaan ennalta suunniteltu.

”Ennen peliä oli jo päätetty, että kaikki pääsevät pelaamaan suhteellisen isot minuutit. Vaikka tulos olisi ollut mikä vaan, niin kaikki olisivat pelanneet suurin piirtein tuon verran mitä nyt pelasivat”, Listenmaa toteaa.

Toki vaihdot palvelivat myös tulevaa Regions’ Cupin finaalia. Erityisesti Mauno Sirénin paluu kentälle tulee kreivin aikaan,

”’Maukalle’ saatiin hyvät minuutit pitkän tauon jälkeen, ja on varmasti valmiimpi ensi lauantaina, ja katsotaan onko ’Maukka’ silloin jopa avauksessa vai tuleeko vaihdosta sisään. Myös Panu Väliahon onnistumiset pitkästä aikaa olivat hyvä juttu”, Listenmaa puntaroi.

Joukkue kiittää Sinikaatia ja muuta yleisöä.
Iloisia ilmeitä tappiottoman sarjakauden tultua päätökseen.

Tunnelman puolesta ottelu meni tämän kauden Pyynikin peleistä aivan kärkipäähän. Paikalla oli hienosti yli 200 katsojaa, jotka kaikki olivat tulleet vain nauttimaan olostaan ilman normaalia matsipäivän jännittämistä.

”Fiilis stadionilla oli positiivinen, kuten on koko kauden ollut, mutta nyt siinä oli erikoislataus kun kaikki oli selvää ja sai olla rennosti. Sinikaarti sai pitää hauskaa, eikä kenenkään tarvinnut stressata mitään”, Listenmaa luonnehtii.

Sinikaartilla oli hyvä tunnelma ottelun päätyttyä.

Upea sarjakausi sai siis ansaitsemansa päätöksen hurmioituneen sinivihreän seurayhteisön edessä Pyynikillä, mutta koko kauden herkkupala odottaa tulevana lauantaina 16.10. klo 19.00, kun TamU taistelee kannusta ja europaikasta Suomen Regions’ Cupin finaalissa FC Kontua vastaan uudistetulla Helsingin Olympiastadionilla. Otteluun lähtee Tampereelta useita busseja, sillä Sinikaarti on myynyt jo omansa täyteen, ja TamUn kaksi bussia täyttyvät kovaa vauhtia. Kannattaa siis ostaa paikka bussiin TamU-kaupasta tai suoraan alta napeista.

Kolmonen

6 – 0

( 2 – 0 )

16′ Roope Kostiainen
27′ Topias Järvelä
47′ Verneri Uimonen
62′ Panu Väliaho
76′ Panu Väliaho
90′ Roope Kostiainen

Yleisöä:
209

 

Yleisöä:
209

29 Henri Savolainen 29'
4 Eino-Veikko Ek
6 Severi Kankkunen
8 Topias Järvelä 57'
9 Eric Bullock 16' 57'
11 Roope Kostiainen
13 Anton Bright C 67'
16 Paavo Kujala 57'
20 Arttu Haapala 67'
24 Arttu Mättö
26 Verneri Uimonen 67'
32 Antti Kuusinen 29'
7 Mauno Sirén 57'
18 Panu Väliaho 57'
22 Markus Kopf 57'
27 Nils Strömsholm 67'
31 Ville Kukkanen 67'
41 Eetu Räisänen 67'
 

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

American Brothers Circle Line Group Käännöstoimisto Juha Arola VA Sport Management

12.10. HJS - TamU 3 – 1

28.9. TamU naiset - TuTo 8 – 2

28.9. TamU 2 - PP-70 12 – 0

20.10. klo 16 TamU - HJS

klo - TamU naiset

klo - TamU 2