Tampere United hakee päävalmentajaa

30/09/2015
Uutinen

Ensi kaudella TamU-K:n sarjapaikan Kolmosessa perivä Tampere United julkistaa edustusjoukkueen päävalmentajan paikan avoimeen hakuun. Hakuaika päättyy perjantaina 23.10. klo 18 ja valmentaja pyritään valitsemaan marraskuun puoleen väliin mennessä. Tampere Unitedin tavoitteena on nostaa edustusjoukkue takaisin liiton sarjoihin, ja valittava päävalmentaja pääsee vaikuttamaan siihen, millä aikataululla nousua Kakkoseen haetaan.

TamU-uutiskuva

Edellytämme hakijalta sitoutumista Kolmosen tason harjoitteluun sekä tahtoa ja kykyä viedä joukkuetta kohti ylempiä sarjatasoja. Haku on avoinna kaikille valmentajakokemukseen katsomatta, mutta ensisijaisesti haemme koulutettua valmentajaa, jolla on kokemusta vähintään Kolmosen tason valmennuksesta.

Tarjoamme valmentajalle mahdollisuuden valmentaa voimakkaasti kehittyvässä ja urheilulliset tavoitteensa korkealle asettaneessa seurassa. Valmentaja saa vapauden koota ympärilleen haluamansa taustaryhmän ja voi halutessaan ottaa vahvan roolin joukkueen kokoamisessa, mutta saa seuralta myös tarvitsemansa avun taustaryhmän ja joukkueen kokoamiseen. Seura on jo tehnyt ensi kaudeksi muutamia pelaajasopimuksia menneen kauden avainpelaajien kanssa.

Uuden päävalmentajan hakeminen tuli ajankohtaiseksi kaudet 2013–15 valmennusvastuussa olleen Mika Suonsyrjän ilmoitettua ennen lauantain FC Teivo -ottelua, että hän ei käytä valmentajasopimuksensa optiota kaudelle 2016. ”Avoin haku antaa meille perinpohjaisen kuvan valmentajamarkkinoista niin Tampereella kuin lähikunnissakin”, toteaa Tampere Unitedin puheenjohtaja Heikki Wilen. ”Avoin haku on hyvä ratkaisu myös siksi, että tätä kautta saamme listan valmentajista, jotka intohimoisesti haluavat valmentaa Sinipaitoja. Uskon, että tulemme saamaan hyvin mielenkiintoisen ja laadukkaan hakijalistan.”

”Vaikka haku on avoin, emme jää pelkästään odottamaan hakemuksia, vaan olemme haussa myös itse aktiivisia”, valoittaa puheenjohtaja Wilen hakuprosessia. ”Pelkkä kokemus ei ratkaise valittavaa valmentajaa, vaan tärkeää on myös motivaatio viedä nimenomaan Tampere Unitedia eteenpäin.”

Tiedustelut ja vapaamuotoiset hakemukset pyydetään lähettämään Tampere Unitedin puheenjohtaja Heikki Wilenille (heikki.wilen <ät> tamu-k.com). Tiedusteluja voi tehdä myös puhelimitse 050 315 2655. Hakemuksesta tulee ilmetä aiempi valmentaja- ja pelaajakokemus, mahdollinen valmentajakoulutus sekä hakijan motivaatio Tampere Unitedin eteenpäin viemiseksi.

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit

Mukana matkalla Eurooppaan

Ottelukumppanit

Muut tukijat

25.4. TamU - KPV 2 – 0

30.3. Tuisku - TamU naiset 0 – 6

26.4. TamU 2 - Loiske 1 – 2

2.5. klo 19 TamU - JJK

4.5. klo 16 TamU naiset - TPV

4.5. klo 14 TamU 2 - NoPS