Tampere United hakee kolmatta maalivahtia edustukseen

29/05/2020
Uutinen

Tampere United hakeee kolmatta maalivahtia edustusjoukkueen rinkiin Riku Tanilan ja Jani Rantalan rinnalle. Haussa on mieluiten alle 25-vuotias maalivahti, joka on halukas harjoittelemaan kolme kertaa viikossa. Maalivahti saa mahdollisuuden taistella peliajasta Kolmosessa pelaavassa edustusjoukkueessa, ja varmuudella pelaamaan pääsee ainakin Nelosen tasolla Tampere Unitedin kakkosjoukkueessa.

”Haussa on nuori maalivahti, jolla on jo kokemusta maalivahtina pelaamisesta ja maalivahtiharjoittelusta miesten tasolla. Ehjä junioritausta katsotaan ehdottomasti eduksi”, luonnehtii maalivahtivalmentaja Juha Seppälä.

Tampere Unitedissa on tarjolla laadukasta maalivahtivalmennusta, sillä ryhmää vetää kokenut Juha Seppälä, ja toisena maalivahtivalmentajana mukana on pitkään Sinipaidoissa pelaajana ja valmentaja mukana ollut Jussi Siltanen. Edustusjoukkueen valmennusryhmään kuuluvat lisäksi Jukka Listenmaa ja Weeti Tero. Laadukkaan pelaajan arjen takaavat lisäksi joukkueen taustoilla häärivät kaksi huoltajaa ja kaksi joukkueenjohtajaa.

Yhdellä nuorella maalivahdilla onkin nyt elämänsä tilaisuus tulla hyvään seuraan ja hakea nostetta uralleen. Tarjolla on paikka joukkueessa, jossa saa harjoitella laadukkaasti ja suunnata katseen ylöspäin koko joukkueen mukana.

”Meillä pääsee harjoittelemaan edustuksen mukana ja peliaikaa pystytään lupaamaan kakkosjoukkueessa”, lupaa Juha Seppälä.

Lähetä hakemuksesi alla olevalla lomakkeella. Voit myös olla puhelimitse suoraan yhteydessä Juha Seppälään, puh. 050 506 7255.

Lähetä hakemus

Virhe: Yhteydenottolomaketta ei löytynyt.

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

23.3. P-Iirot - TamU 4 – 1

10.3. TamU naiset - TKT 1 – 3

24.3. FC Kangasala - TamU 2 2 – 3

7.4. klo 13 TamU - VJS

1.4. klo 17 UPK - TamU naiset

klo - TamU 2