Tampere United on tämän ja ensi viikon joulutauolla, mutta joukkue palaa harjoituksiin heti uuden vuoden ensimmäisenä maanantaina. Ensimmäinen harjoitusottelu pelataan jo heti viikon päätteeksi sunnuntaina 9.1. kun Atlantis FC vierailee Pirkkahallissa. Sunnuntaina 23.1. vuorssa on vierasottelu Hämeenlinnassa HJS:n vieraana ja sunnuntaina 30.1. TamU saa tilaisuuden revanssiin Ilveksen kakkosjoukkueesta.
Molemmat Tampereella pelattavat ottelut eli ottelut Atlantista ja Ilvestä vastaan ovat Tampere Unitedin kotiotteluita, joten mietittäväksi tulevat myös kotiotteluiden järjestely.
”Tällä hetkellä voimassa olevat aluehallintoviraston määräykset ovat yleisöstilaisuuksien osalta voimassa vain 5.1. saakka, mutta näyttää siltä että rajoitukset ovat ennemminkin tiukkenemassa kuin lievenemässä. Ehkä jo huomenna saamme tietoa siitä, onko yleisön mahdollista tulla Pirkkahalliin tammikuun peleissä, sillä valtioneuvosto tiedotaa silloin mahdollisista uusista linjauksista”, toteaa Tampere Unitedin puheenjohtaja Antti Niemistö.
Joka tapauksessa tiedossa on kolme kovaa ottelua Kakkosessa pelaavia joukkueita vastaan. Atlantis on todellinen kulttijoukkue, joka tällä tietoa pelaa ensi kaudella eri lohkossa kuin TamU. Edellisen kerran joukkueet kohtasivat Pirkkahallissa tammikuussa 2016, jolloin TamU haastoi Kolmoseen nousseena joukkueena silloinkin Kakkosessa pelanneen Atlantiksen, mutta taipui lopulta maalein 0–2 (0–1).
HJS on ensi kaudella samassa lohkossa TamUn kanssa pelaavana joukkueena mielenkiintoinen vastustaja alkutalveen. Hämeenlinnasta kantautuu tietoja, joiden perusteella joukkue ei välttämättä ole aivan niin vahva kuin viimeisenä parina kautena, mutta silti rutinoitunut Kakkosen joukkue on kova haaste Sinipaidoille. Ottelu pelataan takavuosina Pullerihallina tunnetulla Säästöpankki-areenalla.
Tammikuun toiseksi viimeisenä päivänä TamU pääsee mittaamaan, miten paljon kolme joulukuun ja neljä tammikuun harjotusviikkoa muuttaa asioita, kun vastaan asettuu tryout-jakson ensimmäisessä ottelussa rumin lukemin voiton vienyt Ilveksen kakkosjoukkue. Toki pelaajaluettelotkin varmasti ehtivät etää molemmissa joukkueissa reilustikin. Erityisellä innolla tammikuussa voidaan Sinipaidoissa odottaa kaikkien sopimuspelaajien liittymistä harjoitusrinkiin.
Tammikuun harjoitusottelut
Päivä | Kello | Ottelu | Paikka |
---|---|---|---|
su 9.1. | klo 16.30 | TamU – Atlantis FC | Pirkkahalli C, Tampere |
su 23.1. | klo 17.00 | HJS – TamU | Säästöpankki-areena, Hämeenlinna |
su 30.1. | klo 16.30 | TamU – Ilves 2 | Pirkkahalli C, Tampere |