Tampere Unitedin ottelut jatkuvat sunnuntaina, jolloin Pyynikille saadaan vieraita Kokkolasta. GBK on yksi sarjan ennalta arvioiden kovimpia joukkueita, ja on aloittanut sarjan kolmella voitolla ja kahdella tappiolla. Edellisellä kierroksella kokkolalaiset kärsivät tylyn 0–3-kotitappion nousua tänä vuonna tosissaan tavoittelevalle Herculekselle, joten Pyynikillä joukkueella on varmasti mielessään kasvojen pesu. Kotijoukkueella on vastaavasti näytön paikka viime viikonloppuna heikosti sujuneen Oulun vierailun jälkeen.

Viime kaudella GBK luuli jo olevansa menossa nousukarsintoihin, mutta juuri ennen kauden loppuhuipennusta Palloliitto ilmoitti, ettei parhaiden lohkokakkosten vertailussa oteta huomioon putoajajoukkueilta vastaan pelattuja otteluita. Tämä pudotti GBK:n vertailussa pois kärkipaikalta. Tälläkin kaudella GBK tavoittelee nousua Ykköseen – jossa muuten kaupungin toinen joukkue KPV tavoittelee nousua Veikkausliigaan. Kokkola onkin pienestä koostaan huolimatta todellinen jalkapallokaupunki.
GBK:n pelaajalistasta nousee ensimmäisenä esiin ruotsalaishyökkääjä David Carlsson, jonka TamU-kannattajat muistavat IFK Mariehamnin vuosilta 2003–2008. Tämän lisäksi Carlsson on pelannut liigaa Jaron paidassa vielä kausilla 2014–15, ja yhteensä hän on tehnyt 111:ssä liigaottelussa 26 maalia. Viime kaudella hän oli 17 maalillaan Kakkosen maalipörssin kakkonen, ja on tehnyt tämänkin kauden viidessä ottelussa jo neljä maalia.
GBK:n runko koostuu pelaajista, joilla on jo useamman vuoden kokemus Kakkosen tasolta, ja pääasiassa nimenomaan GBK:n paidassa. Pyynikille voidaan siis odottaa hyvin yhteenhitsautunutta vastustajaa. Muutamista kauden aiemmista vastustajista poiketen GBK:lla ei ole edustusjoukkueen pelaavassa kokoonpanossa suurta nuorten pelaaiien joukkoa. Veikkausliigakokemusta joukkueessa on David Carlssonin lisäksi puolustuslinjassa Jussi Roikolla ja Lawrence Smithillä.
Tampere Unitedin päävalmentaja Mikko Mäkelä luonnehtii GBK:ta kovaksi vastukseksi ja näkee Sinipaitojen tilanteen heikosti menneen Oulun matkan jälkeen selkeänä. ”Meillä on selkeästi yksi ainoa teema mikä on kasvojen pesu. Jalkapalloon kuuluu tappiot, mutta ne on selkeästi helpompi käsitellä ja hyväksyä jos kentällä annetaan aina kaikki mitä on antaa. Tämä asia on käsitelty joukkueen kanssa, ja uskon ja tiedän että sunnuntaina nähdään kentällä kaikkensa antava joukkue”, Mäkelä ruotii.
Mäkelä kertoo, että kokoonpanoon ja avaukseen on tulossa pieniä muutoksia, mutta ei kerro poissaoloista tarkemmin. Kannattajat varmasti odottavat kuumeisesti Leroy Malukan paluuta nyt kun sovittu neljän pelin vapaa on ohi. ”Poissaoloja edelleen riittää ihan tarpeeksi, mutta niiden taakse ei mennä. Niiden, jotka valitaan avaukseen, pitää olla ylpeitä päästessään kantamaan sinipaitaa yllään”, Mäkelä päättää.
Myös TamU-TV on jälleen mukana ja aloittaa lähetyksensä kotiotteluista tuttuun tapaan jo tunti ennen ottelun alkua klo 17.30. Silloin Tarmo Lyytikäinen ja Ville Toiva ennakoivat illan ottelu kentän laidalta. Ottelun selostaa klo 18.30 alkaen Manu Haapalainen, joka saa vierelleen selostuskoppiin kommentaattoriksi Joonas Niemelän.
Ajoissa Pyynikille!
Ottelu pelataan Pyynikin urheilukentällä sunnuntaina 27.5. klo 18.30 alkaen. Sisäänkäynti stadionille tapahtuu F. E. Sillanpäänkadun ja Mariankadun kulmassa olevasta pääportista klo 17.30 alkaen.
Tammelan ja Ratinan peleistä poiketen Pyynikillä ei ole erillisiä lippukategorioita pääkatsomoon ja kannattajakatsomoon, johtuen katsomon pienestä koosta ja anniskelun järjestelyistä. Näin ollen normaalihintaiset liput otteluun maksavat 10 € ja alennusliput maksavat 7 €. Alennukseen ovat oikeutettuja Tampere Unitedin jäsenet sekä 7–16-vuotiaat lapset, opiskelijat, varusmiehet ja eläkeläiset. Alennusryhmään kuuluminen on todistettava stadionille tultaessa. Ennakkoliput ovat myynnissä tälläkin sivulla näkyvän Osta lippuja -napin kautta.
Stadionin portti aukeaa tunti ennen ottelun alkua, ja paikalle kannattaa tulla hyvissä ajoin jonojen välttämiseksi. Stadionilla yleisöä palvelee heti klo 17.30 alkaen uutta Tampereen Ylpeys 20 Alea ja muita virvokkeita tarjoileva anniskelualue sekä Tapolan makkaraa tarjoileva grillipiste. Kaikilla myyntipisteillä voi maksaa ostoksensa käteisen lisäksi kortilla.
Uudistuneen lainsäädännön myötä Pyynikille on saatu Tampere Unitedin otteluihin katsomoon sijoitettu anniskelualue, joka kattaa yli kolmanneksen koko pääkatsomosta. Anniskelualue on sijoitettu katsomon länsipäätyyn eli sisääntuloportista katsoen kauempaan päätyyn, joten kaikki löytävät katsomosta helposti mieluisan paikan. Lain vaatimusten mukaisesti anniskelukatsomoon on pääsy vain 18 vuotta täyttäneillä.
Kumpi joukkueista välttää toisen peräkkäisen tappion? Tule sunnuntaina Pyynikille ottamaan asiasta selvää! Stadionin portit ja anniskelualue aukeavat siis sunnuntaina klo 17.30, ja itse ottelu potkaistaan käyntiin tuntia myöhemmin klo 18.30.