Illan Facebook-premiere lähetyksenä nähdään FC Hakan kohtaaminen kauden 2017 kynnyksellä. Ottelu on osa laajempaa Tampere Unitedin Retrokausi 2020 -kokonaisuutta. Linkki lähetykseen jaetaan myös Twitterissä noin kymmenen minuuttia ennen lähetyksen alkua.

Päivälleen kolme vuotta sitten elettiin hetkeä, jona Tampere United on tuore sarjanousija Kakkoseen. Kevään tulokset ovat olleet varsin rohkaisevia ja kautta lähestytään hyvin optimistisin aatoksin.
Vaikka ottelussa Hakaa vastaan ei ole kilpailullista panosta, on Pirkanmaan derbyn alla poikkeuksellista värinää. Edellisestä Hakan kohtaamisesta kun on ehtinyt kulua jo yli viisi vuotta. Keith Amstrongin valmentama Haka on myös hiljattain kaatanut TPV:n 2–0, joten Valkeakosken ilta on oiva mittari Sinipaidoille, missä mennään samassa sarjassa pelaavaan paikalliskilpailijaan nähden.
Oman huolensa otteluun tuo kuitenkin Unitedin loukkaantumislista. Vaivojaan parantelevat molemmat Saaret, Niclas Kalatsev, Mehdi Fennane ja Antti Haavisto. Mikko Mäkelän johtama valmennusryhmä ei siis todellakaan kaipaa enää lisää loukkaantumisia kauden alla.
Ottelu lähtee rullaamaan Tampere Unitedin Facebookissa kello 19.00. Studio aloittelee jo puoli tuntia aiemmin. Studiosta tiedossa tauolla mm. Hakan toimitusjohtajan Olli Huttusen haastattelu, jossa hän arvio koskelaisten tilannetta keväällä 2017.
Lähetyksessä näkyy myös TamU-TV:n ottamat kovat harppaukset talvella 2017. Studiota isännöi Tarmo Lyytikäinen ja asiantuntijakommentit antaa Ilkka Innolla. Selostuskopissa äänessa ovat sinivihreä ääni Manu Haapalainen sekä Ville Toiva.
Hakan kohtaaminen puolitoista viikkoa ennen kauden alkamista jäi lopulta viimeiseksi harjoitusotteluksi JäPS-pelin peruunnuttua. Tule siis mukaan jännittämään miten käy!
Retrokausi 2020 – tulevat ottelut
Päivä | Kello | Ottelu | Kausi |
---|---|---|---|
su 19.4. | klo 19.00 | FC Haka – Tampere United | 2017 |
to 23.4. | klo 19.00 | Tampere United – Pallo-Iirot | 2016 |
ti 28.4. | klo 19.00 | Tampere United – JBK | 2018 |
to 7.5. | klo 19.00 | Tampere United – Ilves 2 | 2016 |
su 10.5. | klo 19.00 | VIFK – Tampere United | 2018 |
ke 13.5. | klo 19.00 | Tampere United – Kraft FF | 2018 |
pe 15.5. | klo 19.00 | Tampere United – Härmä | 2016 |
su 17.5. | klo 19.00 | Tampere United – TPV | 2017 |
ti 19.5. | klo 19.00 | Tampere United – Loiske | 2016 |
ke 27.5. | klo 19.00 | Tampere United – GBK | 2018 |
to 28.5. | klo 19.00 | EuPa – Tampere United | 2016 |
la 30.5. | klo 19.00 | Tampere United – FC Espoo | 2019 |
su 31.5. | klo 19.00 | TPV – Tampere United | 2018 |