17.5.2020

 
 

Sunnuntai-illan retro-ottelussa Tampereen derby



Tampere United ja TPV kohtaavat illan retro-ottelussa ensimmäistä kertaa liiton sarjoissa. Pelipaikkana on Ratina ja vuosi on 2017.

TamU ja TPV ovat kohdanneet kerran aikaisemmin virallisessa ottelussa. Suomen Cupissa vuonna 2009 TPV pakotti Sinipaidat jatkoajalle Tammelassa, mutta TamU oli lopulta parempi maalein 3-2.

Paljon on muuttunut, kun joukkueet kohtaavat kahdeksan vuoden tauon jälkeen. TPV on pelannut Ykköstä ja Kakkosta, kun taas TamU on sukeltanut valtakunnan ykköspaikoilta pohjalle ja tehnyt sieltä omaa nousuaan. TPV:n päänahkaa onkin himoittu sinivihreissä päiväunissa jo vuosia, ja nyt siihen on vihdoinkin mahdollisuus.

TamUn alkukausi on ollut punakonetta ailahtevampi. Avausottelussa FC Espoo vei pisteet Pyynikilt√§, mutta t√§m√§n j√§lkeen Tampere United haki voiton Karjaalta hullun 3‚Äď4-numeroihin p√§√§ttyneen ottelun j√§lkeen. TPV sen sijaan on voittanut kaikki kolme sarjaotteluaan t√§h√§n asti.

Miten käy nyt? Derby on kuitenkin aina derby.

Ottelu alkaa Tampere Unitedin Facebookissa premiere-l√§hetyksen√§ kello 19.00 ja studio aloittelee Ratinan piippuhyllyll√§ jo tuntia aikaisemmin. Siell√§ on Tarmo Lyytik√§isen kanssa ottelua perkaamassa asiantuntijakaksikko Ari ”Zico” HjelmIlkka Innola. Studiossa piipahtaa vieraana my√∂s nykyinen Tampere Unitedin maalivahtivalmentaja, mutta tuolloin viel√§ TPV:n valmennusryhm√§ss√§ mukana ollut Juha Sepp√§l√§. Itse ottelun sykkeeseen meid√§t vie Manu Haapalainen vierell√§√§n kommentaattori Juha Kumara.

Retrokausi 2020 ‚Äď tulevat ottelut

Päivä Kello Ottelu Kausi
su 17.5. klo 19.00 Tampere United ‚Äď TPV 2017
ti 19.5. klo 19.00 Tampere United ‚Äď Loiske 2016
su 24.5. klo 19.00 TamU-K ‚Äď FJK 2014
ke 27.5. klo 19.00 Tampere United ‚Äď GBK 2018
to 28.5. klo 19.00 EuPa ‚Äď Tampere United 2016
la 30.5. klo 19.00 Tampere United ‚Äď FC Espoo 2019
su 31.5. klo 19.00 TPV ‚Äď Tampere United 2018