Tampere Unitedin karikkoja ja kuoppia sisällään pitänyt kausi 2019 sai uuden surullisen lisäluvun, kun putoaminen Kolmoseen varmistui sarjan neljänneksi viimeisellä kierroksella Helsingin Oulunkylässä. Käpylän Pallo vei tyvipään taistelun lukemin 3–1, ja pitkään kuilun partaalla keikkunut TamU sysättiin lopullisesti surman kitaan.


3 – 1

Sinipaidoille annettiin vielä ohut sauma, kun sarjaohjelma lahjoitti päävastustajat KäPan ja EPS:n vastaan perätysten. Sarjajumbona koleaan Oulunkylän syysiltapäivään lähteneelle TamUlle oli siis vielä tarjolla oljenkorsi, johon tarttuminen vaati sarjakauden toista vierasvoittoa.
Unitedin esitys jäi kuitenkin kauaksi siitä kiimasta, jota joukkue esitti aiemmin viikolla derbyssä Ilveksen kakkosjoukkuetta vastaan. Pelin painopiste siirtyi nopeasti TamUn päätyyn ja Sinipaidat ajautuivat vastaanottavaksi osapuoleksi.


KäPan painostus palkittiin vartin pelin jälkeen. Mustafa Hussein Zadan harhasyötöstä pallon jalkaansa poiminut Tuukka Alavaikko tarjoili vapauttavan pystysyötön keskialueelta Miika Kauppilalle, joka sijoitti taidolla pallon läpiajon päätteeksi ohi Elias Alasen. Maalin tehnyt Kauppila oli selvästi ottelun näkyvin pelaaja ja aiheutti toistuvasti vaikeuksia TamUn puolustukselle röyhkeillä nousuillaan.
Maalin jälkeen hallinta säilyi yhä KäPalla, mutta kotijoukkue sai myös jobinpostia, kun maalitilanteessa loukkaantunut Veikka Sainio joutui jättämään pelin kesken. Sainio pelasi ensimmäistä kertaa urallaan liiton sarjoissa avauskokoonpanossa. Hänet korvasi Omar Adawi.


Sinipaitojen ottelun paras jakso osui avausjakson päätöshetkille. Aleksi Sainion viuhuva laukaus painui niukasti ohi Paavo Valakarin vartioiman maalin ja hetkeä myöhemmin Topi Järven pitkä rajaheitto jäi pyörimään kotijoukkueen maalille, josta KäPa-puolustus onnistui lopulta pallon vaivoin siivoamaan. Lisäksi Sainiolla oli vielä puolittainen paikka tasoittaa juuri ennen taukoa.
Pallo omiin ja Kolmoseen
Oli selviö, että TamU vaati nopean onnistumisen toisen jakson alkuun, että taistelu sarjapaikasta saisi tulta alleen. Hiilloksesta alkoi kuitenkin vähäkin kipinä hiipua, kun KäPa iski välittömästi tauon jälkeen 2–0-maalin. Miika Kauppila irtaantui vasemmalta laidalta ja laittoi inhottavan erinomaisen syötön kohti takatolppaa. Mustafa Hussein Zadalla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin liukua väliin ja epäonnekseen katkoi pallon omaan maaliin. Samalla Zada myös loukkasi itseään ja joutui lopulta nilkuttamaan vaihtoon. Niin nilkutti TamUkin, jonka usko selvästi katosi viimeistään tässä vaiheessa.


Monin tavoin ottelu meni tämän jälkeen muodollisuudeksi. Veikka Sainion ensimmäisellä jaksolla korvannut Omar Adawi sijoitti pitkän pallorallin päätteeksi kotijoukkueen jo kolmen maalin karkumatkalle kymmenen minuuttia ennen päätöstä. Kovasti koko pelin töitä tehnyt Topi Järvi kavensi vielä, mutta aihioita toisesta kavennusmaalista ei tämän jälkeen enää näkynyt, ja pisteet jäivät Oulunkylään.


TamUn valmennuskaksikko oli luonnollisesti vaisulla mielellä ottelun jälkeen. Sekä Weeti Tero että Jani Haraholma näkivät, ettei ottelussa saatu samanlaista taistelutahtoa päälle kuin aiemmin viikolla derbyssä Tammelassa. Sanalla sanoen joukkue näytti jo valmiiksi lyödyltä.
”Tänään oli meiltä vaisu esitys. Ei pystytty vastaamaan taitavamman ja taktisemman vastustajan peliin kentällä, eikä vaihtopenkiltäkään löytynyt vastauksia. Loppuun asti taistellen kaaduttiin saappaat jalassa”, kommentoi Jani Haraholma mietteliäänä.
Kauden 2020 rakentaminen alkaa nyt
Homma on siis tämän kauden osalta nyt taputeltu. Tampere United lähtee ensimmäistä kertaa historiassaan pelaamalla sarjaporrasta alaspäin. Samalla lähtö liiton sarjoista on tietyllä tapaa yhden aikakauden loppu. Kun jotain päättyy, niin samalla myös jotain muuta automaattisesti alkaa. Vaikka pelejä Kakkosessa on vielä kolme jäljellä, käytännössä TamUn aika Kolmosessa alkaa heti maanantaina, kun viikko vaihtuu seuraavaan ja joukkue palaa harjoituskentälle.
Taistelu ensi kauden pelipaikoista alkaa viimeistään nyt. Kaikilla on nyt todistettavaa, että kuuluvat tähän seuraan. Kahdessa jäljellä olevassa kotiottelussa sekä vierasottelussa Kaarinassa Sinipaitojen kannattajat saavatkin todistaa omin silmin, ketkä pelaajista haluavat pelata logolle.
Samalla sarjasta putoaminen on koko seurayhteisölle ja taustoille selkeä itsetutkiskelun paikka. Kaikki olisivat voineet taatusti tehdä jotain viimeisen parin vuoden aikana paremmin. Tehköön jokainen oman itsekritiikkinsä ja korjatkoon virheensä. Seura on kokenut joskus pahempaakin, mutta takaisin on tultu. Niin me tulemme nytkin, mutta se ei onnistu ilman raakaa työntekoa, joka alkaa nyt.
Yksi tärkeä tulevan kauden palanen on päävalmentajan valinta. Haku on avoinna eikä edustusjoukkueen putoaminen Kolmoseen juurikaan vaikuta tehtävänkuvaan tai palkkatasoon. Edustusjoukkueen valmentamisen lisäksi tehtäviin kuuluu seuran valmennuspäällikön roolissa muun muassa valmennussuunnitelmien laatimista ikäkausijoukkueille sekä seuran valmennuslinjan rakentaminen.
”Edustusjoukkueella on tietenkin Tampere Unitedissa aivan erityinen merkitys, mutta sillä pelaako joukkue jollakin kaudella Kakkosessa vai Kolmosessa ei ole seuran suuremman tarinan kannalta niin paljon merkitystä. Sitä paitsi, jokainen sarjasta putoaminen on samalla mahdollisuus juhlia tulevaisuudessa sarjanousua. Nyt sitten vaan tekemään töitä sen eteen!” toteaa Tampere Unitedin varapuheenjohtaja Antti Niemistö.
”Nyt tärkeintä on toisaalta pelata kausi kunnialla loppuun, mutta toisaalta myös tehdä ratkaisut ensi kauden päävalmentajasta ja laittaa joukkueen rakentaminen täyteen vauhtiin. Nyt se on mahdollista, kun ensi kauden sarjataso on tiedossa”, Niemistö päättää.
Seuraavan kerran TamU pelaa jo alle viikon päästä lauantaina 21.9. kun putoamiskamppailussa yhä mukana oleva Espoon Palloseura vierailee Pyynikillä. Silloin testataan seurayhteisön luonteen lujuutta, sillä pettymyksen täyttämässä tilanteessakin kausi on vietävä kunnialla loppuun.

3 – 1
( 1 – 0 )

Yleisöä:
124
62 | Elias Alanen | ||
3 | Sami Ekmark | ||
4 | Mustafa Hussein Zada | 53' | |
6 | Jari Nikkilä | ||
9 | Elias Harala | 68' | |
13 | Aleksi Sainio | ||
15 | Eemil Pasanen | ||
20 | Verneri Uimonen C | ||
21 | Topi Järvi | ||
23 | Niklas Lindholm | 84' | |
32 | Arttu Mättö | 81' | |
26 | Sami Maja | ||
8 | Ali Aitbenzanzoun | 53' | |
10 | Haris Ibrahimovic | 84' | |
17 | Taavi Abruquah | 68' | |
22 | Matias Stark | ||
27 | Nils Strömsholm |
1 | Paavo Valakari | |||
3 | Ari Salonen | C | ||
5 | Tuukka Alavaikko | ![]() | ||
7 | Alexander Forsström | |||
14 | Miika Kauppila | |||
16 | Chinedu Akuvuo | ![]() | ||
19 | Veikka Sainio | ![]() | ||
30 | Touko Laakkonen | |||
40 | Kalle Salmi | ![]() | ||
56 | Simon Chibueze | |||
80 | Jaakko Lepola | |||
25 | Axel Munck | |||
6 | Faraz Ahadi | ![]() | ||
10 | Sampsa Mäkinen | |||
11 | Alex Lundberg | ![]() | ||
12 | Omar Adawi | ![]() | ||
24 | Abubaker Amin | |||
32 | Miro Marin |