Seuran sisäinen harjoitus­ottelu selvää edustuksen hallintaa

14/01/2023 TamU / TamU 2
Otteluraportti

Tampere Unitedin miesten edustusjoukkue ja kakkosjoukkue pelasivat kauden ensimmäisen harjoitusottelunsa ehdittyään harjoitella vasta yhden viikon ajan. Ennakolta oli odotettavaa, että edustusjoukkue hallitsisi pelitapahtumia Pirkkahallissa pelatussa ottelussa, ja tämä myös toteutui käytännössä. Kakkosjoukkueen kunniaksi on sanottava, että se pystyi pitämään ottelun maalittomana lähes puolen tunnin ajan. Vaikka lukemat repesivätkin suurinumeroisiksi edustuksen voittaessa 7–0 (4–0), molemmat joukkueet saivat kauteen valmistautumisen kannalta hyödyllisen ottelun.

Harjoitusottelu

7 – 0

  • Kakkosen kauteen valmistautuva edustusjoukkue oli selvästi Kolmoseen valmistautuvan kakkosjoukkueen edellä.
  • Tehoja saatiin mukavasti sekä sopimuspelaajille että testipelaajille.
  • Kaikki pelaajat saivat vähintään täyden nelivitosen.

Hienoa että tryout-pelaajille tuli tehoja. Se tekee meidän homman vähän vaikeammaksi. Toisaalta myös toiseen suuntaan saatiin vahvistusta tiettyjen pelaajien osalta.

- Jukka Listenmaa
Edustusjoukkueen päävalmentaja

Heti pelin jälkeen ei vielä tehdä päätöksiä, ettei tehdä hätiköityjä ratkaisuja. Kaikkien etu on kuitenkin se, että ei lähdetä roikottamaan ketään turhaan mukana.

- Jukka Listenmaa
Edustusjoukkueen päävalmentaja

Meille tulee varmasti muutoksia joukkueeseen, mutta toivon että voimme pitää viime kauden rungon mukana ja saada vahvistusta tietyille pelipaikoille. Neljä pelaajaa on myös tryoutilla edustuksessa, ja sekin sekoittaa pakkaa mutta kuuluu toki asiaan.

- Markus Kopf
Kakkosjoukkueen päävalmentaja

Edustusjoukkue antoi ottelussa peräti 18 kenttäpelaajalle vähintään 45 minuuttia peliaikaa. Alunperin tarkoituksena oli vaihtaa koko kentällinen ottelun toiselle jaksolle, mutta parin pelaajan sairastelun ja kolhujen takia tämä ei täysin toteutunut.

Edustuksessa viime kaudella nähdyistä maalivahdeista Antti Kuusinen ja Veikka Stålhand pelasivat molemmat täydet ysikymppiset, ja vaihtoivat toiselle jaksolle joukkueita keskenään. Edustuksen kenttäpelaajista 7 oli viime kauden pelaajia, 3 viime kauden kakkosjoukkueen pelaajia ja 8 täysin uusia pelaajia.

Kakkosjoukkue puolestaan oli lopulta liikkeellä 16 kenttäpelaajalla niin ikään kahden pelaajan poisjäännin takia. Pelaajista 9 pelasi jo viime kaudella kakkosjoukkueessa ja 7 on liittynyt uusina kakkosjoukkueeseen.

Maaleja vasta puolen tunnin kohdalla

Ottelun alusta alkaen kentällä nähtiin se odotettu asetelma, että edustusjoukkue pitää palloa ja kakkosjoukkue pyrkii pitämään puolustuspakettinsa kasassa. Tämä onnistuikin kohtalaisen hyvin lähes puolen tunnin ajan, joskin edustuksen sopimusmaalivahti Antti Kuusinen joutui ottamaan muutamia näyttäviä torjuntoja.

Parhaisiin tekopaikkoihin pääsi Abdullah Hussein, mutta yritykset jäivät harmittavan köykäisiksi. Eelis Korhonen laukoi kahdentoista minuutin kohdalla terävämmin oikealta laidalta, mutta tämänkin vedon Kuusinen torjui.

Vartin kohdalla nähtiin ensimmäisiä väläyksiä lupaavalta näyttäneeltä Eetu Räisäsen ja Janar Georgin yhteispelistä. Viime kaudella kasvattajaseurassaan Nurmijärven Jalkapalloseurassa Kakkosta pelannut Georg pääsi laukomaan keskeltä ”Räisän” namupassista, mutta Antti Kuusinen oli jälleen mies paikallaan.

Hieman ennen puolen tunnin täyttymistä kakkosjoukkueen padot vihdoin murtuivat. Hyvän ottelun pelannut Janar Georg oli tässäkin tilanteessa mukana tarjoamalla hyvän syötön Casper Stenroosille, joka antoi edelleen namupassin Viljami Jurvaselle, joka sai tällätä vastapalloon. Tällä kertaa maalivahti Kuusinen oli vedon edessä voimaton, ja viimeiset kaksi kautta Kakkosta Atlantiksessa pelannut keskikenttäpelaaja sai maalitilinsä TamUssa auki.

Heti seuraavasta hyökkäyksestä TamU pääsi tuplaamaan johtonsa, kun Casper Stenroos laittoi hyvän pallon Janar Georgille laitajuoksuun syvälle. Georg löysi maalin edestä kakkosjoukkueessa viime kaudella pelanneen Iikka Häkkisen, joka sai ujutettua pallon maaliin.

Kolmatta maaliakaan ei tarvinnut kauaa odottaa, sillä Eetu Räisänen tarjosi Janar Georgille jälleen tekopaikan jo 33. minuutilla, ja tämä painoi pallon maalin takakulmaan. Näin edustusjoukkue siirtyi jo 3–0-johtoon.

Viitisen minuuttia myöhemmin pallo oli jälleen maalissa, kun Casper Stenroos nosti jälleen laitaan Janar Georgille, joka syötti Iikka Häkkiselle maalin eteen. Viimeistely onnistui jälleen, ja kun lisää tilanteita ei nähty, taukolukemiksi saatiin 4–0.

Ensimmäisen jakson ehdottomia hahmoja olivat isoveljensä jalanjälkiä seuraava Casper Stenroos sekä yhden maalin tehnyt ja kaksi syöttänyt Janar Georg. Sopimuspelaajista Eetu Räisänen jatkoi sitä mihin UEFA Regions’ Cupissa Turkissa jäi, ja oli kentän ehdotonta parhaimmistoa.

Toisella jaksolla pelailun makua

Vaikka edustusjoukkue vaihtoi ottelun tauolla kahdeksan kenttäpelaajaa, selvät johtolukemat eivät voineet olla vaikuttamatta peliin. Etenkin jakson ensimmäinen vartti oli ympäripyöreää ja tasaista peliä, jossa tilanteilla ei kuitenkaan juhlittu.

Lähimpänä maalintekoa oli kakkosjoukkueen kapteeni Matias Stark, joka nosti pallon puolesta kentästä yli kaukana maaliltaan olleen maalivahti Antti Kuusisen, joka oli vaihtanut edustuksen puolelle toiselle jaksolle. Starkin harmiksi pallo pomppasi kuitenkin maasta ylärimaan ja siitä helposti Kuusisen ulottuville.

Tunnin täyttyä ottelussa alkoi tapahtua enemmän, ja muun muassa Niko Mertala ja Berkin Özcelik pääsivät hyviin tekopaikkoihin. Molempien vedot karkasivat kuitenkin maalin yli.

Ottelun ainoa varoitus nähtiin 66. minuutilla, kun Julius Stenroos pysäytti kakkosjoukkueen hyökkäyksen taktisesti keskialueella. Tämä kuvastaakin sitä, miten peli muuttui toisella jaksolla. Kakkosjoukkueellakin oli muutama lyhyt pallonhallintajakso, ja muutamia pistohyökkäyksiä, joista olisi paremmalla terävyydellä voitu päästä maalintekopaikkoihin asti.

Toisen jakson maalit nähtiin vasta viimeisen vartin aikana. Niistä ensimmäinen eli 5–0-maali syntyi 77. minuutilla kulman jälkitilanteesta, kun pallo pomppi Arttu Raittiselle tekopaikkaan. Pallo päätyi siitä Niko Mertalalle tyhjän maalin eteen, josta peliväline oli helppo tökätä verkon perukoille. Sama kaksikko oli maalinteossa viitisen minuuttia myöhemmin. Tällä kertaa Mertala syötti ja Raittinen iski keskeltä lukemiksi 6–0.

Iikka Häkkinen oli lähes heti perään lähellä hattutemppua, mutta tällä kertaa Veikka Stålhand torjui yrityksen. Sen sijaan 88. minuutilla Stålhand oli voimaton, kun Arttu Raittinen pääsi irtopalloon siten, että siitä oli helppo kiertää maalivahti ja iskeä ottelun seitsemäs maali. Kun Berkin Özcelikin yritys aivan loppuhetkillä osui ristikkoon ja kimposi siitä takaisin kentälle, loppulukemiksi jäi 7–0 (4–0).

Päävalmentajat olivat tyytyväisiä ottelun antiin

Edustusjoukkueen päävalmentaja Jukka Listenmaa oli tyytyväinen ottelun antiin, vaikkei pelillinen taso tietenkään vasta viikon harjoittelun jälkeen ole sitä mitä sen pitää olla kauden alkaessa.

”Ihan perus kauden ensimmäinen matsi muutaman reenin jälkeen. Hieno homma kuitenkin, että heti alkuun pysyi nolla omissa. Tasoero toki oli aika iso, mutta on ihan hyvä että se näkyy tuloksessa heti tässä kohtaa. Hyvin saatiin myös peliaikaa pojille, vähintään nelivitonen kaikille”, luonnehti Listenmaa ottelua.

Päävalmentaja Listenmaa ei halunnut tässä vaiheessa nostaa nimeltä esiin ketään tryout-pelaajista, mutta kommenteista kuuli, että päävalmentaja oli useamman pelaajan osalta tyytyväinen näkemäänsä.

”Hienoa että tryout-pelaajille tuli tehoja. Se tekee meidän homman vähän vaikeammaksi. Toisaalta myös toiseen suuntaan saatiin vahvistusta tiettyjen pelaajien osalta”, luonnehti Listenmaa yksittäisten pelaajien tarkkailua.

Vaikka toiselle jaksolle vaihdettiin kentälle käytännössä kokonaan uusi joukkue, asetelma lähteä jatkamaan 4–0-johdossa ei ollut kiitollisin mahdollinen näyttöjen antamisen kannalta.

”Kyllä lukemat vaikuttivat väkisin siten, että toinen jakso oli vähän pelailua. Siihen voi silti olla tyytyväinen, että vastustaja ei saanut tekopaikkoja, ja meille tuli riittävästi tekopaikkoja ja tehojakin”, Listenmaa pohti.

Sopimuspelaajista Arttu Raittisen kaksi maalia ja muutenkin pirteä esitys on helppo nostaa esiin.

”Kun ’Ardella’ pysyisi se meininki mikä oli Turkissa ja hän pysyisi paremmin ehjänä ja terveenä, saataisiin tosi vahva kausi hänelle, ja voitaisiin saada paljon enemmän kuin viime kesänä.”

Toisena sopimuspelaajana Eetu Räisänen nousee väkisin kommentteihin tutun vahvalla esityksellään.

”Se ei yllätä. Kyllä se pyöriminen mitä se tossa tekee on hauskaa katseltavaa”, Listenmaa myhäilee.

Kakkosjoukkueelle tulos oli toissijainen

Kakkosjoukkueen päävalmentaja Markus Kopf lähti otteluun tietäen, että tuloksesta pelaaminen olisi erittäin vaikeaa.

”Lopputuloksella ei varsinaisesti ole harjoitusotteluissa merkitystä. Toki yritimme pitää pelin nolla-nollassa, mutta emme halunneet lähteä pelkästään puolustamaan syvältä, vaan halusimme pyrkiä pelaamaan myös omaa peliämme.”

Kakkosjoukkue piti oman pään puhtaana lähes puolen tunnin ajan, mutta päävalmentaja Kopf antaa tästä paljon kiitosta Antti Kuusisen hyvälle maalivahtipelille. Kakkosjoukkueen paras jakso osui toisen jakson alkuun.

”Pelasimme siinä hyvin kunnes joukkue alkoi väsyä. Meillä oli muutamia tilanteita, joista olisi voinut päästä maalintekoon, eikä edustusjoukkue päässyt toisessa päässä tekopaikkoihin”, Kopf puntaroi.

Väsyminen on luonnollista Kolmosen tasolla pelaavalle joukkueelle etenkin tässä vaiheessa talvea, kun moni pelaaja ei ole vielä rakentanut kuntoaan sille tasolle, jossa sen täytyy tosipelien alkaessa olla.

”Lisäksi edustus pääsi vaihtamaan melkein kaikki pelaajansa tauolla, mutta meillä useimmat pelasivat yli 70 minuuttia”, Kopf huomauttaa lisäksi.

Katse kääntyy tulevaan

Edustusjoukkueen osalta jo ensi maanantai on se päivä, jolloin joillekin tänään pelanneille pelaajille todennäköisesti kerrotaan tryoutin päättyvän.

”Heti pelin jälkeen ei vielä tehdä päätöksiä, ettei tehdä hätiköityjä ratkaisuja. Kaikkien etu on kuitenkin se, että ei lähdetä roikottamaan ketään turhaan mukana, vaan päästetään pelaajat etsimään itselleen sopivampaa joukkuetta”, päävalmentaja Jukka Listenmaa toteaa.

Kakkosjoukkueessa on todennäköisesti tarpeen katsoa tilannetta hiukan pidempään. Päävalmentaja Markus Kopf ennakoi joukkueen vahvistuvan viime kaudesta.

”Meille tulee varmasti muutoksia joukkueeseen, mutta toivon että voimme pitää viime kauden rungon mukana ja saada vahvistusta tietyille pelipaikoille. Neljä pelaajaa on myös tryoutilla edustuksessa, ja sekin sekoittaa pakkaa mutta kuuluu toki asiaan.”

”Olen tottakai iloinen jos joku nousee edustukseen, sillä kakkosjoukkueen tarkoitus on nimenomaan auttaa pelaajia nousemaan edustuksen mukaan, mutta tietenkin ne olisivat meille isoja menetyksiä”, Kopf toteaa.

Edustusjoukkueen pelit jatkuvat viikon päästä sunnuntaina 22.1. klo 14.15, jolloin Pirkkahalliin saadaan vastaan Kolmosessa edelleen pelaava paikallisvastustaja Tampereen Pallo-Veikot.

Kakkosjoukkueella puolestaan pelit jatkuvat viikkoa myöhemmin lauantaina 28.1. klo 10.30, kun Pirkkahallissa vierailee viime kaudella Kolmosen voittanut mutta karsinnoissa murskatappion Atlantis Akatemialle kokenut Nokian Palloseura.

Tulevissa otteluissa nähdään kaikella todennäköisyydellä uusia pelaajia, jotka eivät vielä seuran sisäisessä ottelussa olleet mukana. Muutamat viime kauden pelaajat ovat lisäksi liittymässä harjoituksiin vasta hiukan myöhemmin.

Harjoitusottelu

7 – 0

( 4 – 0 )

28′ Viljami Jurvanen
29′ Iikka Häkkinen
33′ Janar Georg
38′ Iikka Häkkinen
77′ Niko Mertala
83′ Arttu Raittinen
88′ Arttu Raittinen

Yleisöä:
42

Yleisöä:
42

30 Veikka Stålhand 46'
4 Deldi Mangala 46'
6 Eelis Korhonen 46' 62'
7 Lasse Känsälä 62'
11 Casper Stenroos 46'
13 Anton Bright C 46'
15 Eetu Räisänen 46'
16 Iikka Häkkinen 46' 62'
17 Viljami Jurvanen 46'
20 Abdullah Hussein 46'
56 Janar Georg 62'
32 Antti Kuusinen 46'
2 Ali Aitbenzanzoun 46'
3 Berkin Özcelik 46'
5 Juha Unkuri 46'
9 Niko Mertala 46'
19 Arttu Raittinen 46'
23 Biran Jeng 46'
24 Arttu Mättö 46'
26 Julius Stenroos 66' 46'
32Antti Kuusinen 46'
4Ville Silvennoinen 46'
7Matias Stark C
8Oskari Korpinen 46'
9Tommi Mönkkönen 46'
13Samuli Luoma
16Alex Santos 46'
21Elias Eräpalo
26Joakim Ruohonen
30Kiril Popov
29Onni Hietaniemi 46'
30Veikka Stålhand 46'
6Niki Patjas 46'
19Panu Väliaho 46'
20Niklas Tiitinen 46'
31Nuno Morgandinho 46'

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

American Brothers Circle Line Group Käännöstoimisto Juha Arola VA Sport Management

29.9. TamU - GBK 2 – 1

28.9. TamU naiset - TuTo 8 – 2

28.9. TamU 2 - PP-70 12 – 0

6.10. klo 15 GBK - TamU

klo - TamU naiset

klo - TamU 2