Seinäjoelta murheelliset murskal­ukemat

07/07/2018
Otteluraportti

Tampere Unitedin vierailu Seinäjoelle sujui varsin ikävissä merkeissä, sillä Sinipaidat joutuivat kotimatkalle masentava 5–2 (2–1) -tappio niskassaan. SJK:n kakkosjoukkue hyödynsi korkealla pelanneen TamUn puolustuslinjan, ja teki kaksi maalia jo ottelun ensimmäisen 20 minuutin aikana. Tässä vaiheessa näytti siltä, että lukemat voisivat karata nopeasti todella rumiksi, mutta Berat Grabovcin jakson loppupuolella tekemä kavennusmaali nosti vielä toiveita. Tappio kärsittiin kuitenkin rumin lukemin, kun SJK teki kaksi halpaa maalia heti toisen jakson alkuun. Nämä maalit käytännössä päättivät ottelun, vaikka molemmat joukkueet kävivät vielä tekemässä yhden maalin.


Kakkonen

5 – 2

Ottelun juonen kulku alkoi paljastua nopeasti sen alettua. Sinipaitojen linja pelasi yllättävänkin korkealla, ja SJK:n vikkelä hyökkäyskolmikko haki hanakasti juoksuja linjan taakse. Ottelun ensimmäisen vartin aikana nähtiin kolme juoksua, jotka liputettiin enemmän tai vähemmän niukasti paitsioksi. Tilanteen teki vaikeaksi myös se, että Sinipaitojen puolustuslinja ei luvalla sanoen ole sarjan nopeimpia, ja vastassa oli mm. liigatason kärki Vahid Hambo, joka oli hakemassa pelituntumaa pienen loukkaantumisen jäljiltä.

Muutoin ottelun alku oli varsin tasapäistä peliä, jossa TamU jopa piti enemmän palloa. Hyökkäykset kuitenkin tyrehtyivät useimmiten turhankin tuttuun tapaan jo ennen varsinaista maalintekopaikkaa. Muun muassa Topias Järvelän kaukoveto puolestaan epäonnistui ja suuntautui reilusti ohi maalin.

Reilun vartin pelin jälkeen SJK pelasi neljännen kerran hyökkääjän linjan taakse juoksuun, ja tällä kertaa lippu ei noussut. Mainion syötön antoi Aleksi Pöntinen, ja Daniel O’Brien spurttasi karkuun Valtteri Uimoselta. Samaan aikaa Vahid Hambo rynni keskellä, ja laukoi pallon maaliin saatuaan sen jalkaansa O’Brienilta.

TamU vastasi takaiskuun hyvällä hyökkäyksekllä, jossa ensin Verneri Uimonen haki Topias Järvelälle tekopaikkaa boksissa. SJK-puolustaja seurasi kuitenkin hyvin, ja pallo kimposi taakse Omar Kharylle. Tämä laukoi tulisesti, mutta niukasti maalin yli. Seuraavassa hyökkäyksessä Mauno Sirén oli päättämässä, mutta tämäkin veto jäi turhan köykäiseksi topparin häiritessä.

Sinipaitojen hyvä vaihe päättyi kuitenkin nopeasti vastaiskuun ja takaiskumaaliin. Ville Puustisen katkaisuyritys epäonnistui keskiympyrässä ja muu puolustuslinja oli tilanteessa pahoin jäljessä. Maximo Tolonen sai pallon laidalle ja pelasi sen keskelle Aleksi Pöntiselle, joka harhautti ensin Valtteri Uimosen ja sitten Santeri Salomaan, ja sai liruttaa pallon helposti maalivahti Antti Kuusisen ohi.

Pelin luonne ei toisesta takaiskusta muuttunut, vaan TamU pyrki edelleen rakentamaan hyökkäyksiä maata pitkin, kun SJK enemmänkin vetäytyi ja haki tilaisuuksia iskeä nopeasti vastaan. Palkinto työnteosta saatiin vajaa 10 minuuttia ennen taukoa. Omar Khary nousi laitaa pitkin kahden SJK-pelaajaan ahdistamana, ja keskitti aivan päätyrajalta kulmalipun tuntumasta. Jere Remes jatkoi pallon päällään Mauno Sirénille, joka pudotti pelivälineen edelleen Berat Grabovcille. Maalintekijällä oli paljon tilaa, ja hallittu nosto saatteli pallon maaliin yli vastaantulleen maalivahti Jesse Östin.

Jakson lopulla nähtiin vielä yksi vaarallinen tilanne TamU-maalilla, kun Santeri Salomaan purku epäonnistui, ja Maximo Tolonen pääsi palloon vaarallisesti. Salomaa pääsi kuitenkin itse paikkaamaan oman virheensä, ja blokkasi laukauksen. Näin tauolle mentiin 2–1-lukemissa.

Toivo sammuu heti toisen jakson alussa

Toisen jakson ensimmäiset minuutit herättivät toivoa sinisessä leirissä, sillä hyökkäyksiä saatiin edelleen tuotua kohti SJK-maalia. Toivo sammui kuitenkin nopeasti. Tapahtumasarja lähti liikkeelle SJK:n vapaapotkusta rangaistusalueen kulman läheltä. Pallon taakse asettui Maximo Tolonen, joka laukoi pallon ylärimaan. Jatkotilanteessa Tolonen pääsi laukomaan uudelleen kuudentoista rajan takaa, ja maalivahti Antti Kuusiselle sattui harvinainen virhe, kun täysin syliin kaapattavissa ollut laukaus putosi maalin eteen Daniel O’Brienille, joka ei avopaikasta erehtynyt.

Masentava 3–1-maali sai pian jatkoa, sillä pallo oli uudelleen maalissa heti seuraavasta SJK:n hyökkäyksestä. Tällä kertaa Aleksi Pöntinen pelattiin juoksuun linjan taakse, ja hän kiersi vastaan tulleen maalivahti Antti Kuusisen. Samaan aikaan Daniel O’Brien juoksi takatolpalle, eivätkä topparit ehtineet katkomaan syöttöä vaan englantilaishyökkääjä sai laittaa pallon tyhjään maaliin.

Vielä neljännenkin takaiskun jälkeen TamU jaksoi pyörittää hyökkäyspeliään samaan tapaan kuin se oli ottelun alusta asti tehnyt, mutta murtautuminen maalintekopaikkoihin oli vaikeaa. SJK puolestaan iski nopein iskuin aina tilaisuuden tullen, ja näytti jatkuvasti vaaralliselta. Lopulta 70. minuutilla TamU-puolustus petti siten, että Vahid Hambo pääsi läpiajoon Diego Martinsin syötöstä. Hambo nosti pallon hallitusti vastaantulleen Antti Kuusisen ylitse, ja näin lukemat olivat jo 5–1.

Heti 5–1-maalin jälkeen SJK oli lähellä tehdä kuudennekin maalin, kun Aleksi Pöntinen pääsi juoksemaan linjan taakse, ja syötti Vahid Hambolle maalin eteen. Tämä ei kuitenkaan aivan ehtinyt palloon, ja maali varjeltui.

Aivan lopussa TamU sai vielä pientä lohtua, kun Roope Kostiainen kävi tekemässä 5–2-kavennuksen. Tilanteessa Riku Oras näki Kostiaisen tyhjässä tilassa kuudentoista rajalla. Hätiin ryntäsi vielä toppari Nicolas Kotamäki, mutta Kostiainen harhautti tämän ja laukoi sitten pallon varmasti maalin etunurkkaan.

Päävalmentajan kommentit

Päävalmentaja Leroy Maluka kuvaili tuntemuksia ottelun jälkeen kahdella sanalla: ”hyvin pettynyt”, vaikka totesikin, että ottelusta tiedettiin tulevan vaikea.

”Päästimme kaksi maalia ensimmäisellä jaksolla, ja jälleen omien virheiden seurauksena. Kavensimme, ja pääsimme tauolle 2–1-lukemissa. Ensimmäinen jakso oli meiltä ihan hyvä, jos otetaan pois maaleihin johtaneet virheet”, Maluka ruoti.

”Tauolla tein pojille selväksi mitä meidän täytyy tehdä antaaksemme itsellemme mahdollisuuden voittaa, mutta joukkue ei noudattanut ohjeitani. Voin puhua ja voin näyttää mitä pitää tehdä, mutta jos emme pelaa kurinalaisesti, tulos on nyt nähdyn kaltainen.”

”Kysymys kuuluu, olemmeko yksilöinä riittävän hyviä. Olemme kohdanneet sekä nuoren että kokeneen vastustajan. Tekosyihin ei nyt ole varaa, sillä kaikilla meillä on peili. Kaikesta huolimatta uskon, että me tulemme vielä”, Maluka päättää.

Seuraavan kerran TamU pelaa lauantaina 14.7. kun Vasa IFK vieraille Tammelassa. Silloin pelataan tärkeistä pisteistä, sillä VIFK on tasapisteissä Tampere Unitedin kanssa ensimmäisenä putoamisviivan alapuolella olevana joukkueena.

Kakkonen

5 – 2

( 2 – 1 )

37′ Berat Grabovci
87′ Roope Kostiainen

Yleisöä:
227

17' Vahid Hambo
21' Aleksi Pöntinen
51' Daniel O'Brien
53' Daniel O'Brien
70' Vahid Hambo

Yleisöä:
227

32 Antti Kuusinen
2 Mauno Sirén 69'
4 Topias Järvelä 75'
8 Riku Oras C 33'
10 Berat Grabovci
13 Ville Puustinen
18 Jere Remes 64'
19 Valtteri Uimonen 85'
20 Verneri Uimonen
24 Santeri Salomaa
25 Omar Khary 60'
17 Juuso Auvinen
3 Roope Kostiainen 64'
7 Elias Harala 75'
11 Tuomas Telemäki
21 Konsta Raittinen 60'
28 Antti Haavisto
52 Leroy Maluka
1Jesse Öst
6Ville PajulaC
7Daniel O’Brien
11Aleksi Pöntinenvaihtoon 84’
14Janne Tuohisaarikeltainen kortti39’
15Vahid Hambo
16Robbie Malolovaihtoon 69’
17Nicolas Kotamäki
20Arttu Aromaa
32Diego Martinsvaihtoon 78’
62Maximo Tolonen
25Niilo Peräaho
2Tuomas Rintamäkivaihdosta 69’
4Oskar Pihlaja
13Alex Kivimäki
13Joonas Lepistö
24Sami Viljanenvaihdosta 78’
26Joonas Kuivalainenvaihdosta 84’

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

American Brothers Circle Line Group Käännöstoimisto Juha Arola VA Sport Management

8.2. FC Inter 2 - TamU 3 – 0

2.2. Ilves T18 - TamU naiset 3 – 1

2.2. TP-T - TamU 2 3 – 6

16.2. klo 14 TamU - FC Jazz

2.3. klo 15 TPV - TamU naiset

16.2. klo 20 TamU 2 - FisU