Retrokausi päättyi karvaaseen tappioon – Markus Halme kertaa TPV-ottelua sekä aikaa ennen ja jälkeen derbyn

31/05/2020
Uutinen

Läpi koronakevään kahlattu retrokausi päättyi sunnuntai-iltana, kun TPV oli parempi Tammelassa pelatussa derbyssä maalein 2–0. Ottelu jäi vuonna 2018 Unitedin valmentajakaksikon Mikko Mäkelä - Markus Halme viimeiseksi. Tavoitimme Mäkelän aisaparina kahden ja puolen kauden ajan toimineen Halmeen haastatteluun.

Ottelu lähti liikkeelle tasaisena. TamU antoi TPV:n pitää palloa omalla puoliskollaan, mutta keskiviivan jälkeen Sinipaidat iskivät kiinni. Pallonriistoista saatiinkin muutamia puolivaarallisia hyökkäyksen aihioita, mutta ensimmäisen kymmenminuuttisen parhaan paikan loi itselleen Eino-Veikko Ek ohittamalla Verneri Uimosen helpon näköisesti boksin kulmalla. Vetokulma jäi kuitenkin onneksi melko pieneksi, ja laukaus viuhui takatolpan ohitse. Juuri kymmenen minuutin täytyttyä Ek pääsi laukomaan uudelleen, mutta tämän vedon maalivahti Antti Kuusinen torjui. Molempiin tilanteisiin Ek sai ristipallon Mohamed Koromalta, joka oli muutenkin vahvasti esillä TPV:n keskikentällä.

Pallontavoittelua kulmapotkussa.
Berat Grabovci suojaa palloa.

Jakson loppuhetkillä TPV iski. Pallo pomppasi Giorgi Ositashvilille, joka eteni kohti boksia ja syötti pallon toppareiden väliin. Sinne ryntäsi Eetu Räisänen, joka venytti jalkansa, ja pallo vieri ärsyttävän hitaasti ohi väärään suuntaan lähteneen maalivahti Antti Kuusisen.

Eetu Räisänen tuikkaa 1–0-maalin toppareiden välistä.

Toisen jakson jälkimmäisellä puolikkaalla alkoi näyttää siltä, että TamU alkoi väsyä. Palloa ei enää saatu juuri lainkaan tuotua TPV:n kenttäpuoliskolle, ja TPV:n peli näytti todella helpolta. Edes tuplavaihto, jossa Topias Järvelä ja Tuomas Lehti tulivat kentälle ei peliä piristänyt.

Topias Järvelä vaihdettiin kentälle tunnin kohdalla.

Lopussa TamU teki vielä taktisen muutoksen siirtymällä kolmen puolustajan linjaan. Toppari Eetu Rahkola otettiin vaihtoon ja Tommi Ala-Hakuni liittyi hyökkäysmiehitykseen. Harmillisesti vaihto ei ehtinyt tuottaa hyökkäyspeliin mitään ennen kuin pallo oli jo omassa maalissa. Tilanteessa TPV haki syöttöä selvässä paitsiossa linjan takana juosseelle Mohamed Koromalle. Harmillisesti Leroy Maluka kuitenkin purki paitsion epäonnistuneella syötön katkaisuyrityksellä, joka saatteli pallon Koromalle helppoon läpiajoon ja maalintekoon.

Masentava maali jäi ottelun viimeiseksi, ja TPV vei jälleen kerran paikallisen nimiinsä.

TPV juhlii voiton varmistanutta 2–0-maalia.

Markus Halme eli vuosia TamUn toiminnan keskiössä

Yksi pää painuksissa TPV:n 2–0 sinettiä todistaneista oli Unitedin kakkosvalmentaja Markus Halme. Itse peliä Halme ei kovin yksityiskohtaisesti muista, mutta isot viivat ovat silti piirtyneet mieleen.

”Kokonaisuutena muistan, että se peli meni melko pitkälti meidän pelisuunnitelman mukaan. Peli itsessäänhän oli meiltä ihan hyvä ja saatiin pidettyä TPV pois maalipaikoilta. Sitten tuli se ensimmäinen virhe, josta kaveri heti rokotti. Tämä oli aika pitkälle sen koko kauden kuva”, Halme muotoilee.

Torstaina pelatun derbyn jälkeen alkoi tapahtua. Seura uutisoi seuraavan viikon keskiviikkona, että valmennuskaksikko Mikko Mäkelä – Markus Halme ei jatka enää Tampere Unitedin peräsimessä. Seuraavaan otteluun oli tuolloin enää kolme päivää. Asiaa oli puitu viikonlopun  tiiviin yhteydenpidon jälkeen vielä maanantaina seuran toimistolla.

”Siinä oli viestitelty ja soiteltu sinä aikana paljon. Istuttiin tietyllä ryhmällä alas ja tähän päädyttiin”, Halme kertoo kahden vuoden takaisista tapahtumista.

Pettymys näkyi pelaajien olemuksesta ottelun jälkeen.

Oliko sitten pöydällä missään vaiheessa sellainen vaihtoehto, että Markus Halme olisi jatkanut tuossa tilanteessa Tampere Unitedin päävalmentajana?

”Kyllä se oli pöydällä, että olisin siinä jatkanut. Itse koin kuitenkin sen asian niin, että kun se meidän pelisysteemimme oli yhdessä tehty, niin me kannoimme yhdessä myös vastuun siitä, ettei se meidän peli kehittynyt.”

”Koko talvi ja kevät oli aika vaikeaa aikaa. Oulussa pelattu OLS-peli on ehkä näin jälkikäteen sellainen, että silloin tajusi asioiden menevän päin p**settä”, Halme jatkaa kevään 2018 ruotimista.

Joukkue kiitti kannattajia yhtenä rintamana.

Markus Halme saapui vuonna 2015 TamU-K:n valmennusryhmään, kun oma peliura oli päättymäisillään.

”Itsellä oli se valmentaminen kiehtonut jo jonkin aikaa siinä. Pelaaminen eikä varsinkaan harjoittelu ollut enää niin kivaa pelaajan roolissa mitä aiemmin, mutta kipinä sinne valmennuksen suuntaan oli kova.”

Tilanne kuitenkin muuttui nopeasti, kun kausi 2015 alkoi järkytyksellä toppariparin loukkaannuttua koko loppukaudeksi.

”Se ensimmäinen peli muutti jo heti tilannetta, ja kesällä miehet sitten loppuivat. Syyskierroksen ensimmäisestä pelistä lähtien olin sitten kentän puolella”, Halme muistelee.

Ja voidaan sanoa, että onneksi oli. Markus Halme vastasi lopulta yhdestä seurahistorian suurimmista maaleista viemällä kauden päätöspelissä TamU-K:n 2–1-johtoon FC Teivoa vastaan ottelun toisen jakson jälkimmäisellä puolikkaalla. Tuo maali takaisi Sinipaitojen sarjanousun Kolmoseen tulevalle kaudelle ja jäi samalla historian kirjoihin TamU-K:n viimeisenä maalina.

”Siinä Petri Vadén heitti kulmalta alas Tuomas Savinaiselle, joka laittoi maalille. Jotenkin se maalivahti sen tiputti ja pääsin siihen irtopalloon”, Halme käy läpi valtavaa osumaansa.

”Ensimmäinen maali oli mennyt vähän omaan piikkiini, joten tahto ja halu tehdä se maali oli kova, ja ehkä juuri sen takia olinkin siellä päivystämässä”, hän jatkaa.

Tämän jälkeen edessä oli kaksi ja puoli vuotta valmennuksessa yhdessä Mikko Mäkelän kanssa. Ikävästä päätöksestä huolimatta Halme muistelee varsin positiivisin sanankääntein tuota aikaa kokonaisuutena.

”Sain törkeän määrän oppia tuona aikana valmentamisesta”, hän aloittaa.

”Mäksälle erityisen iso kiitos siitä, että sain vetää treenejä ja sain palautteen niistä. Meillä oli heti kaudella 2016 sarjatasoon nähden varsin nimekäs joukkue. Oli entisiä liigapelaajia jne. Joukkue oli myös hyvin vaativa, joten se oli haastavaa valmentajalle.”

”Kokonaisuutena hyvä koulu valmentajalle. Pääsi kokemaan paljon sellaista mitä läheskään kaikki eivät pääse kokemaan koskaan. Siinä oli niin paljon sitä kaikkea muutakin sen jutun ympärillä kuin vain joukkue. TamU-TV, kannattajat ja muut hyvin lähellä olevat tekijät”, jatkaa Halme TamUn valmennusajan läpikäymistä.

Halme kertoo, että hän seurasi hyvinkin tarkkaan myös Unitedin mollivoittoista viime kautta.

”Tuli seurattua ihan sieltä valmentajanimityksestä ja joukkueen rakentamisesta alkaen. Kyllähän siinä viitteitä oli ihan sieltä talvesta lähtien, ettei se välttämättä pääty kovinkaan onnellisesti. Se oli sääli, koska asiat on kuitenkin hoidettu siellä taustoilla kovin mallikkaasti”

Markus Halme valmentaa nykyisin naapurikaupungissa Nokian Palloseuraa. NoPS saapuu Pyynikille Tampere Unitedin vieraaksi lauantiana 25.7. Mitä ajatuksia tämä herättää?

”Onhan se hienoa päästä Pyynikille. Itse en ole siellä edes käynyt sen GBK-pelin jälkeen, joka jäi meidän osaltamme viimeiseksi siellä. Hienoa tuoda joukkue sinne ,ja nyt kun alkuun pelataan yksinkertainen sarja, niin mukavaa, että se TamU-ottelu osuu vieraspeliksi. Siellä Pyynikillä kuitenkin on yleisöä ja tunnelmaa. Valitettavasti Sinikaartille en tosin toivo siitä pelistä kovin suurta juhlaa”, pohtii Halme tulevaa.

”Täytyy käsitellä se joukkueen kesken siten, ettei se korostu myös liikaa ja mene yli. Siitä tulee iso ottelu henkilökohtaisesti, mutta mielenkiintoinen se on varmasti myös monelle meidän TamU-taustaiselle pelaajalle.”

Retrot on nyt retroiltu ja on aika suunnata katseet tiukasti tulevaan jalkapallokauteen 2020. Kiitoksia kaikille kevään aikana pelejä, ennakkoja ja haastatteluja seuranneille. Ihan kohta mennään Pyynikillä!

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

American Brothers Circle Line Group Käännöstoimisto Juha Arola VA Sport Management

29.9. TamU - GBK 2 – 1

28.9. TamU naiset - TuTo 8 – 2

28.9. TamU 2 - PP-70 12 – 0

klo - TamU

klo - TamU naiset

klo - TamU 2