Pyynikin linnake kesti nousija­suosikin pyristelyt

01/05/2022 TamU
Otteluraportti

Tampere United teki lauantaina jotakin, jota tuskin kukaan osasi ennalta odottaa, kun paljon huomiota talven pelaajahankinnoillaan saanut Salon Palloilijat vieraili Pyynikillä. TamUssa tietenkin uskottiin ennen ottelua voiton mahdollisuuksiin etenkin kun peli pelattiin kotona Pyynikin urheilukentällä, mutta 4–1 (3–1) -murskalukemat olivat kaikille yllätys.


Kakkonen

4 – 1

  • Toni Toijala jatkoi harjoitus­kauden maali­tehtailuaan kahdella maalilla
  • TamU oli tilkinnyt puolustuksensa, ja ainoa takaisku­maali syntyi hyökkääjän selvän rikkeen jälkeen
  • Ottelun yleisömäärä 319 katsojaa oli suurin 14 lauantaina pelatusta Kakkosen ottelusta

Kyllä mä olen tyytyväinen puolustamiseen. Me oltiin riittävän työteliäitä nyt siinä hommassa.

- Jukka Listenmaa
TamUn päävalmentaja

Erikoistilanteisiin meillä on nyt hyvät pelaajat. On hyvät antajat siihen ja sitten on niitä muurinmurtajia vähän joka puolella kenttää.

- Jukka Listenmaa
TamUn päävalmentaja

Ei voi olla kuin tyytyväinen meidän työntekoon. Tiedettiin, että tämä matsi pystytään työnteolla voittamaan ja näin me tehtiin. Tehtiin logolle töitä, tehtiin toisillemme töitä.

- Weeti Tero
TamUn valmentaja

Kyllä tämä lupaa hyvää jatkoa ajatellen. Kotona me ollaan kovia aina. Harva joukkue täältä tulee pisteet meiltä hakemaan.

- Roope Kostiainen
Kannattajien suosikki

Tällä kentällä ei välttämättä aina pysty palloa hallitsemaan, ja varsinkaan lähellä vastustajan boksia ei paljon näperrellä, vaan pitää olla suoraviivainen, ja tänään oltiin tehokkaita.

- Arttu Haapala
TamUn kapteeni ottelussa

Kaiken perusta oli suurista lukemista huolimatta tiivis puolustuspeli. Nimenomaan puolustaminen oli ollut teemana viikolla harjoituksissa, sillä olihan kahdessa edellisessä ottelussa päästetty peräti kuusi maalia.

”Kyllä mä olen tyytyväinen puolustamiseen. Me oltiin riittävän työteliäitä nyt siinä hommassa. Puolustettiin suht tiiviisti, ei tosin välttämättä ihan niin kuin alkuun sovittiin. Sovittuna oli, että vähän vetäydytään alemmaksi, mutta eipä me nyt hirveästi vetäydytty. Mutta ei haitannutkaan nyt mitään, eikä siihen kannattanut pelin aikana puuttua, kun meidän prässääminen toimi ihan hyvin korkealtakin”, päävalmentaja Jukka Listenmaa kommentoi puolustuspelaamista ottelun jälkeen.

Toni Toijalan laukoma pommi pamahtaa tolpan kautta yläpörnäisiin.

Ottelun ensimmäisen vartin aikana ei nähty juurikaan tilanteita kummassakaan päässä, mutta heti 15 minuutin täytyttyä Pyynikille saapunut 319-päinen yleisö sai huutaa sydämensä kyllyydestä. Joonas Rantala voitti kaksinkamppailun vasemmalla laidalla ja sai pidettyä pallon niukin naukin kentällä. Vieraat lopettivat jo hetkeksi pelaamisen, ja ”Jonun” oli helppo löytää keskityksellään nuori Julius Stenroos. ”Julle” pudotti viereen Toni Toijalalle, joka jysäytti pallon maalin oikeaan ylänurkkaan hirvittävällä pommilla tolpan kautta. Näin TamU johti riemukkaasti 1–0.

Ajoittain otteet olivat koviakin. Tässä Toni Toijala antaa vastustajalle kyytiä.

SalPa pääsi kuitenkin kuittaamaan pelin tasoihin vain kymmenen minuuttia myöhemmin, ja kukapa muu olisi voinut olla maalinteossa kuin jo avauskierroksella hattutempun Ilves-Kissojen verkkoon tehnyt Elmo Heinonen. Tilanteessa tosin olisi pitänyt viheltää vapaapotku TamUlle, sillä Heinonen voitti pitkänä linjan taakse lähetetyn pallon työnnettyään ensin toppari Ardian Kovaqia selästä.

Peli oli joka tapauksessa 1–1 ja Pyynikin lehtereillä monella varmasti hiipi mieleen, lipeääkö peli jälleen käsistä 1–0-johtomaalin jälkeen, kuten kävi aiemmin Suomen Cupissa HJS:ää vastaan ja sarja-avauksessa FC Jazzia vastaan. Päävalmentaja Listenmaan mukaan valmentajien kesken ei syntynyt kuitenkaan minkäänlaista paniikinpoikastakaan.

”Meillä oli aika luottavainen fiilis. En mä siinä sen enempää kenenkään kanssa ottanut mitään kontaktiakaan. Koitin vaan heti kannustaa porukkaa, että jatketaan – ihan hyvät saumat tässä on. Pyrin vain luomaan uskoa kentälle saman tien. En mä nyt itse ainakaan kokenut, että siinä olisi mitään paniikkituntemuksia tullut.”

”Johtomaalikin tuli nopeasti, ja sitten vielä se kolmaskin siihen niin nopeasti perään, että se kääntyi siinä sitten aika nopeasti”, Listenmaa toteaa.

Ali Aitbenzanzoun laittaa yläriman väpättämään.

Jo puolen tunnin kohdalla eli viitisen minuuttia SalPan tasoitusmaalin jälkeen pallo kävi ylärimassa, kun Joonas Rantala antoi kierteisen kulmapotkun takatolpalle, jossa päivysti aivan vapaana toppari Ali Aitbenzanzoun SalPan karmean merkkausvirheen seurauksena. ”Allun” tykki kimposi kuitenkin ylärimasta alas ja ulos kun maalivahti Joni Rahila sai hiukan kättään väliin, eikä yksikään sinipaitainen pelaaja ehtinyt kakkospalloon kunnolla.

Pari minuuttia myöhemmin pallo saatiinkin sitten jo maaliin asti, kun TamU sain kulmapotkun varsin näkymättömästi ottelussa pelanneen kohuhankinta Taye Taiwon hätäpurun seurauksena. Joonas Rantala antoi jälleen hyvän sisäänpäin kiertävän kulman luukulle, ja tällä kertaa pallo päätyi TamUn tornien varjoon jääneen maalivahdin käsien kautta rysään. Sinipaidat johti jälleen, kun lukemiksi taululle saatiin 2–1.

Joonas Rantalan kulma kiertää suoraan maaliin.

Jakson lopulla TamUlla ei olut minkäänlaista hätää omassa päässä. SalPa hyökkäsi harvakseltaan, ja viimeistään topparit hoitivat vähät tilanteet. Lopulta viisi minuuttia ennen puolta aikaa kentällä kihahti ja yleisö pääsi mylvimään keuhkojensa koko volyymilla. Nyt Julius Stenroos antoi loistavan kulmapotkun anniskelualueen edestä, ja Ardian Kovaqi oli lähimpänä TamU-pelaajana, kun pallo saatiin kolmannen kerran SalPan reppuun. Epäselväksi jäi, saiko ”Ardi” osuman palloon vai tekikö SalPa oman maalin, mutta se ei oikeastaan kiinnostanut yleisössä ketään. Pääasia oli että kotijoukkue johti vapauttavasti ja ehdottomasti myös ansaitusti kahdella maalilla lukemin 3–1.

Ensimmäisen jakson runsaaseen maalimäärään päävalmentaja Listenmaa näki useita syitä.

”Kun me ruvettiin maalipotkuista avaamaan, niin siellä oli tosi hyvin tilaa. Me pistettiin kenttä isoksi, ja SalPa joutui puolustamaan aika leveällä. Mies miestä vastaan me saatiin se tila Toijalalle ja Kostiaiselle, ja päästiin jopa poikkeuksellisen suoraviivaisesti pelaamaan sieltä. Se oli yksi asia, ja sitten Toijala ja Kostiainen ja Stenroos tekivät tosi hyvin liikkeitä siihen pakkien ja toppareiden väliin. Joku aina teki sen liikkeen pystyyn, niin saatiin venytettyä kenttää, ja taas jäi vähän enemmän tilaa siihen kymppialueelle ja Arttu Haapalalle ja Eetu Räisäselle alemmaksi. Pallottomana liikkeet olivat nyt hyviä.”

”Erikoistilanteisiin meillä on nyt hyvät pelaajat. On hyvät antajat siihen ja sitten on niitä muurinmurtajia vähän joka puolella kenttää. Kyllähän meidän pitääkin niissä olla vaarallisia. Nyt taas saatiin onneksi onnistumiset niistä”, Listenmaa kiitteli.

Nuori Julius Stenroos alusti ensimmäisellä jaksolla kaksi maalia ja oli myös puolustussuuntaan erinomainen. Moni Tampere Unitedin seurayhteisön ulkopuolinen oli talvella sitä mieltä, että nuori keskikenttäpelaaja teki huonon valinnan siirryttyään Kolmosessa pelaavasta TPV:stä Tampere Unitedin penkille. ”Julle” on kuitenkin näyttänyt jo kevättalven harjoitusotteluista alkaen, että omat puheet avauskokoonpanoon murtautumisesta eivät ole tippaakaan liioiteltuja.

”Oli mahtava esitys siihen nähden että tuli kahden viikon sairastelun jälkeen takaisin kokoonpanoon ja on vain viikon harjoitellut”, Listenmaa hehkuttaa vasta 19-vuotiasta suojattiaan.

Listenmaa kertoo, että Stenroos poikkeaa ominaisuuksiltaan muista TamUn kymppialueen pelaajista.

”Julle tekee paljon töitä puolustussuuntaankin. Täytyy hattua nostaa nuorelle pojalle, miten on alkanut raivaamaan kahta kohtalaisen kovaa peluria pois tieltään ja väkisin mukaan aloitukseen. Hyvä kilpailutilanne ihan varmasti kehittää nuorta pelaajaa, ja samalla pelipaikalla pelaavat kokeneet kaverit ovat ottaneet Jullea siipiensä alle ja toimimaan mentorina siinä samalla. Julle teki talvella hyvän ratkaisun kun siirtyi TamUun ja lähti haastamaan ja kilpailemaan peliajasta.”

Julius Stenroos oli yksi ottelun hahmoista kahdella maalisyötöllään ja muutoinkin erinomaisilla otteillaan.

Aivan ensimmäisen jakson lopussa jopa TamUn neljäs maali oli lähellä juuri ennen taukovihellystä, kun avausmaalin tehnyt Toni Toijala murtautui vasemmalta rangaistusalueelle, ja laukoi terävän matalan kudin. Maalivahti Joni Rahila torjui kuitenkin hienosti. Samassa tilanteessa Toijala sai toppari Joonas Meuralta sukille niin, että TamUn huolto kutsuttiin kentälle, ja huoltotoimenpiteitä tehtiin jonkin aikaa.

Yleisöstä ja TamUn penkiltä vaadittiin pilkkua, mutta toisen käden tietojen mukaan tuomari perusteli ottelun jälkeen, että pilkkua ei annettu, koska Toijala pääsi laukomaan, ikään kuln tämä kumoaisi sen tosiseikan, että Meura veti Toijalaa sukille boksissa todella törkeästi. Osuma ei onneksi ollut täydellinen, ja Toijala pystyi jatkamaan peliä.

Sinipaitojen ote ei herpaannu toisellakaan jaksolla

Toinen jakso ei toki ollut pelkkää kosmetiikkaa, mutta TamUn voitto ei myöskään ollut missään vaiheessa varsinaisesti uhattuna, vaikkakin SalPa pelasi vahvasti ensimmäisen vartin aikana. Kymmenen minuutin pelin jälkeen SalPa sai pallon jopa TamUn maaliin komean kuvion päätteeksi, mutta lippu oli pystyssä, ja tuomari vihelsi paitsion kotiyleisön huokaillessa.

Hiukan ennen tunnin täyttymistä SalPalla oli kaksi tekopaikkaa lähes peräperään. Ensimmäisessä maalivahti Antti Kuusisen vastaantulo teki laidalta läpi syötetyn Jami Siirtolan aikeet tyhjiksi. Upean pitkän syötön suoraan omalta puoliskolta tekopaikkaan antoi täksi kaudeksi FC Jazzista Saloon siirtynyt Joonas Meura. Jälkimmäisessä tilanteessa SalPa syötteli pallon todella kauniisti TamUn keskikentän ja puolustusen läpi Elmo Heinoselle avopaikkaan boksin keskustassa, mutta maalitykki laukoi pallon tällä kertaan karkeasti maalin yli. Taisipa Pyynikin paljon puhuttu tekonurmi tehdä tepposensa.

Samaan SalPan kuumaan jaksoon osui vielä tilanne, jossa toppari Ali Aitbenzanzoun oli kahdenkin SalPa-hyökkääjän sukilla boksissa. Elmo Heinonen kaatui tilanteessa hyvinkin näyttävästi, mutta tuomari näytti heti että ylös vaan, eikä pilli soinut.

Aivan lopullinen niitti ottelulle saatiin jo ottelun 64. minuutilla. Erinomaisen ottelun pelannut Roope Kostiainen nöyryytti kohuttua Taye Taiwoa ja koko SalPa-puolustusta, ja tarjoili Toni Toijalle loistopaikan puskea pallo maaliin. Toijala ei jättänyt tilaisuutta käyttämättä, vaan siirsi ottelun toisella maalillaan Sinipaidat jo erittäin turvallisen tuntuiseen 4–1-johtoon. Merkittävä seikka maalissa oli myös se, että Kostiainen sai pallon suoraan maalivahti Antti Kuusisen erinomaisesta avauksesta pitkälle SalPan kenttäpuoliskolle.

Viimeisen puolen tunnin aikana SalPa ei päässyt käytännössä kertaakaan uhkaamaan TamUn maalia tosissaan. Jukka Listennmaa puolestaan aloitti tutun vaihtorumban, jossa tehtiin kaikki viisi sääntöjen sallimaa vaihtoa. Osin kentälle tuli Arttu Mätön ja Tomi Ylisen kaltaisia avauskokoonpanoa puolustavampia vaihtoehtoja, mikä osaltaan auttoi pelin jäädyttämisessä.

Pelaajat juhlivat voittoa Sinikaartin edessä, ja hymy on herkässä.

Yleisö nautti tilanteesta täysin siemauksin, ja Sinikaarti jatkoi ottelun loppuun saakka samaa upeaa tunnelman luontia, jota oli kuultu ottelun alusta alkaen. Ottelun päätyttyä kentällä nähtiin iloisia ilmeitä, ja voiton juhliminen Sinikaartin kanssa oli pelaajille erityisen mieluisaa. Myös päävalmentaja Jukka Listenmaa ja muu joukkueen taustaryhmä nautti tilanteesta täysin siemauksin. Sinivihreä Vappu oli saanut huikean alun!

”Olihan se mahtavaa, kun Sinikaarti piti laulua yllä ensimmäisestä sekunnista lähtien aina noin 95. minuutille. Olihan se nyt ihan mahtavaa taas pitkästä aikaa. Päästiin kunnon yleisön eteen, ja oli varmasti heillekin juhlapäivää kerrakseen. Oli Vappua siinä jo aloiteltu, niin varmasti he nauttivat ihan yhtä paljon kuin mekin. Oli mahtava fiilis. Sanotaan nyt, että niin kivaa oli voittaa, että lasillinen alkoholitonta punaviiniä tuli oikein nautittua”, Listenmaa kuvaili huipputunnelmiaan ottelua seuraavana aamuna.

Pyynikki on Tampere Unitedin linnake

Tampere United on viimeksi menettänyt pisteitä Pyynikin urheilukentällä, kun Tampereen Kisatoverit pakotti Sinipaidat yllättävään 1–1-tasapeliin 4.7.2020. Lähemmäs kahden vuoden ajan TamU on marssinut Pyynikillä voitosta voittoon. Rupeamaan mahtuu eilisen Kakkosen ottelun lisäksi 18 Kolmosen ottelua ja 2 Suomen Regions’ Cupin ottelua.  Maaliero näissä otteluissa on uskomaton 108–13, eli tehtyjä maaleja on keskimäärin peräti 5,1 per ottelu ja päästettyjä vain 0,6 per ottelu. Voi sanoa, että ”Pynsä” on ollut Tampere Unitedin voittamaton linnake.

Päävalmentaja Jukka Listenmaa näkee, että Pyynikistä voidaan tehdä vastaava linnake myös Kakkosen tasolla, joskin ihan pelkkiä voittoja tuskin on realistista odottaa.

”Kyllähän meillä mahdollisuudet siihen on. Me nyt tietenkin tiedetään, kuinka siellä pelataan. Kyllä jokainen vastustajakin sen tietää, ja varmasti harjoittelee pienemmällä kentällä tai kaventaa kenttää, kun ne meille tulee. Siihen on yleensä kuitenkin vain viikko aikaa, niin ei siinä nyt pääse kumminkaan ihan siihen juttuun käsiksi. Onhan se meille hirveä etu”, Listenmaa myöntää.

”Olen tuolta jostain foorumilta lueskellut, että meidän kentän matto on huono. Onhan se huono, mutta on se parempi kuin Porissa”, toteaa Listenmaa viitaten edellisen kierroksen otteluun.

”Mitä nyt katselin sen Salpa–Kissat-pelin, niin ei tekonurmi nyt siellä Salossakaan ihan loistavalta näyttänyt. Samalla tavalla se pallo näytti sielläkin pomppivan. Kyllä siinä kuitenkin taitavat pelaajat pärjää. Sen takia meillä oli Haapala ja Räisänen kentällä, sillä taitavat pelaajat pystyvät pelaamaan Pyynikilläkin jalkapalloa. Ei se ole ongelma, kun on riittävän hyvä”, Listenmaa kuittailee myös Salon suuntaan.

Listenmaan aisapari Weeti Tero näkee Pyynikillä pelaamisen samalla tavalla vahvana kotietuna kuin Listenmaakin ja pamauttaa asian vielä suoremmin.

”Lähtökohta on nyt, että täältä ei kukaan ota pisteitä. Tämä on meidän kotikenttä ja tämä on meidän pyhättö. Jos täältä meiltä pisteet vie, niin saa olla kyllä helvetin hyvä vastustaja suoraan sanottuna”, Tero toteaa.

Myös TamU-juniorit viihtyvät Pyynikillä.

Myös ”Wellun” ajatukset ottelun ratkaisutekjöistä seuraavat samoja latuja kuin päävalmentajalla.

”Ei voi olla kuin tyytyväinen meidän työntekoon. Tiedettiin, että tämä matsi pystytään työnteolla voittamaan ja näin me tehtiin. Tehtiin logolle töitä, tehtiin toisillemme töitä. Haluttiin oikeasti voittaa tämä matsi.”

”Pari erikoistilannemaalia siihen ja pari pelitilannemaalia, se on ihan hyvä hyvä kombo. Siellä oli askelmerkit kohdallaan hyökkäyspäässä ja maalinteossa. Ei me taidettu montaa paikkaa missata. Hyvällä prosentilla tehtiin tänään maaleja”, Tero kertaa.

Kahden kulmapotkumaalin iltapäivä oli jatkumoa harjoituskauden onnistumisille. Tampere Unitedin kannattajat eivät ole tottuneet näkemään moneen vuoteen omiltaan kovin monia kulmapotkumaaleja, mutta nyt tilanne on aivan eri. Weeti Teron mukaan siihen ei ole tarvittu mitään taikatemppuja.

”Meillä on oikeanlaisia kulmapotkun antajia ja oikeanlaisia niiden viimeistelijöitä, siinä se lyhykäisyydessään on. Tiedetään meidän vahvuudet, eikä lähdetä mitään ihmeellisyyksiä yrittämään, vaan tuetaan meidän pelaajien vahvuuksia näissä.”

Maaleitta jäänyt Roope Kostiainen pelasi erinomaisen ottelun

Roope Kostiainen oli tyytyväisen näköinen ottelun jälkeen, mutta tarkka-aistinen haastattelija pystyi heti havaitsemaan, että maalitykkiä jäi ihan hivenen harmittamaan, että tällä kertaa oma maalisarake näytti nollaa. Tätä toki helpotti myös se, että Kostiainen kehotti haastattelemaan kaksi maalia tehnyttä Toni Toijalaa. Tämä haastattelu toteutuikin, mutta se on parempi kuunnella kuin lukea. Haastattelun lopussa on äänessä myös Toijalan tekemän 4–1-maalin väkevällä nousulla alustanut Kostiainen.


 
Todellisuudessa Kostiainen oli tietenkin yhtä hymyä ottelun jälkeen.

”Tiedettiin, että Pyynikille kun tullaan, niin tila on vähissä. Tonin kanssa hyvin väännettiin siellä ylhäällä ja saatiin hyvin yhdessä luotua paikkoja ja saatiin riittävät maalit tehtyä. Hieno voitto näin kotiavauksessa”, Kostiainen kommentoi etenkin Pyynikillä hyvin toimivaa kärkiparin yhteistyötä.

”Kyllä tämä lupaa hyvää jatkoa ajatellen. Kotona me ollaan kovia aina. Harva joukkue täältä tulee pisteet meiltä hakemaan”, Kostiainen lisäsi.

Toni Toijala teki kaksi hienoa maalia.

Kapteenin nauha käsivarressaan pelannut Arttu Haapala oli puolestaan Aamulehden lähetyksessä Rasmus Junilan haastateltavana ottelun jälkeen, kun tunnelma Pyynikillä oli vielä katossa.

”Aika erinomaisen hieno fiilis. Kopissa puhuttiinkin, että täällä kotona ei pisteitä menetetä, ja annettiinkin kannattajille parasta mihin pystytään. Ennen peliä puhuttiin että työmäärän pitää olla kova, ja jaksettiinkin puolustaa niin kuin oli sovittu”, Haapala myhäili.

Kulmapotkuista tulleisiin onnistumisiin Haapalalla oli selkeä näkemys, että niin sanottu ruuhkakulma toimii.

”Etäisyys lipulta on melko lyhyt tällä kentällä, niin mun mielestä tämä on fiksu ja hyvä tapa, ja siltä se nyt ainakin tänään näytti.”

Toisen jakson alussa SalPa sai hetkellisesti otetta pelistä, ja kapteeni Haapala näki tähän selkeän syyn.

”Ehkä pikkuisen liian alas valuttiin, ja 4–1-maali oli tosi tärkeä. Musta tuntuu että se katkaisi SalPan puolella intoa ja sitten oikeastaan sen jälkeen puolustettiin hiukan ylempänä ja saatin paremmin kontrollia. Tällä kentällä ei välttämättä aina pysty palloa hallitsemaan, ja varsinkaan lähellä vastustajan boksia ei paljon näperrellä, vaan pitää olla suoraviivainen, ja tänään oltiin tehokkaita.”

”Tosi tyytyväinen mä olen. Viime viikonloppuna oli kauden avaus vieraissa ja se oli vähän pettymys, mutta nyt saatiin ihan kiva uusi startti kauteen”, Haapala päätti.

Myös vierasjoukkueen Taye Taiwon piti tulla Aamulehden lähetykseen haastateltavaksi ottelun jälkeen, mutta tämä haastattelu ei syystä tai toisesta toteutunut. Haastattelun peruuntuminen on erityisen harmillista, koska olisi ollut mukava kuulla maailmantähden mietteet Pyynikin kentästä ja stadionin upeasta tunnelmasta.

Seuraavaksi mennään takaisin Poriin

Tampere Unitedin seuraava ottelu pelataan jälleen Porissa, mutta tällä kertaa vastassa on Musan Salama. Ottelu pelataan ennakkotietojen mukaan hyvin vihertämään lähteneellä Porin stadionilla, joten seuraavaksi on Tampere Unitedin vuoro totutella itselle outoon alustaan ja kotikenttää selvästi suurempaan kenttään. Pelipäivä on sunnuntai 8.5. ja Sinikaarti järjestää jälleen bussireissun peliin. Mukaan voi ilmoittautua helpoiten privaviestillä Sinikaartin Instagramissa tai Facebookissa.

Kakkonen

4 – 1

( 3 – 1 )

16′ Toni Toijala
33′ Joonas Rantala
39′ Oma maali
64′ Toni Toijala

Yleisöä:
319

24′ Elmo Heinonen

Yleisöä:
319

32 Antti Kuusinen
2 Ali Aitbenzanzoun
4 Eino-Veikko Ek 85'
5 Ardian Kovaqi
10 Roope Kostiainen 85'
15 Joonas Rantala
16 Paavo Kujala
20 Arttu Haapala C 78'
22 Toni Toijala 19' 78'
26 Julius Stenroos 69'
41 Eetu Räisänen
1 Thanasis Zeris
7 Mauno Sirén 85'
8 Topias Järvelä
9 Farhad Rahimi 84' 78'
21 Jesse Vuori 85'
24 Arttu Mättö 88' 78'
56 Tomi Ylinen 69'

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

4.2. Reipas - TamU 3 – 1

11.2. TamU naiset - TPV 0 – 7

4.2. TamU 2 - Union Plaani 0 – 2

25.2. klo 14 TamU - TPV

10.3. klo 14 TamU naiset - TuTo

24.3. klo 20 TamU 2 - EuPa