18.3.2020

 
 

Pyry Virtanen täydentää Tampere Unitedin puolustusta



TamUn puolustus saa lisävahvistusta, kun viime kauden Tampere Unitedin kakkosjoukkueessa pelannut Pyry Virtanen on laittanut puumerkkinsä sopimuspaperiin. Virtasen sopimus on 1+1-vuotinen ja jälkimmäinen vuosi on seuran optiolla.

Läpi talvikauden isoja peliminuutteja TamUn puolustuksessa kellottanut Pyry Virtanen, 21, on allekirjoittanut sopimuksen Sinipaitojen kanssa. Virtanen liittyi monen TPV-taustaisen pelaajan kanssa viime kaudeksi Tampere Unitediin, tuolloin paikka löytyi kakkosjoukkueesta.

”Isoimpina asioina seuran vaihdossa oli useimpien TPV-aikojen pelikaverieni siirtyminen seuraan edellisell√§ kaudella, sek√§ t√§ll√§ hetkell√§ edustuksen kakkosvalmentajana toimivan Weeti Teron siirtyminen valmennuksen puolelle TamUun. H√§n sai samalla vedetty√§ minutkin takaisin jalkapallon pariin armeijassa vietetyn ajan j√§lkeen”, Virtanen kertaa.

Virtasen jalkapalloura alkoi Ylöjärven Ilveksessä, josta hän siirtyi Nokian Palloseuran kautta 13-vuotiaana TPV:n riveihin. TPV:ssä ura jatkui aina A-poikien Ykköseen sekä miesten Kolmoseen TPV:n kakkosjoukkueen mukana. Edellisellä kaudella puolustaja pelasi TamUn kakkosjoukkueessa Nelosessa, jossa hän oli joukkueen runkopelaajia pelaten kaksikymmentä ottelua, joissa yhtä peliä lukuun ottamatta hän pelasi täydet peliminuutit.

Virtanen on monikäyttöinen puolustaja, jonka mieluisimmat pelipaikat ovat topparin tontti ja vasen laitapuolustaja. Vahvuuksikseen Virtanen mainitsee molempijalkaisuuden pallon kanssa sekä pelin ohjaamisen.

”Todella positiiviset fiilikset sopimuksesta ja seurasta. Toivotaan ett√§ tilanne rauhoittuu t√§st√§ mahdollisimman nopeasti ja ett√§ p√§√§st√§isiin taas harjoittelemaan yhdess√§ joukkueen kanssa”, Virtanen sanoo.

Työmies sai palkinnon

Pyry Virtanen on siis jo tuttu pelaaja Tampere Unitedin kakkosvalmentaja Weeti Terolle.

”H√§n on minulle hyvin tuttu jo pelk√§st√§√§n kakkosjoukkueen kautta, mutta my√∂s TPV:n ajoilta. H√§n oli siin√§ armeijan j√§lkeen jonkin aikaa pelaamatta, mutta vuosi sitten saatiin h√§net meille mukaan, ja se oli todella hieno asia! Pyry on harjoitellut tunnollisesti, parantanut koko ajan tasoaan ja pelasi itselleen nyt paikan edustusjoukkueeseen”, Tero kommentoi tuoreinta pelaajasopimusta.

”Erinomaisen asenteen lis√§ksi Pyry on hyv√§ ohjaamaan peli√§ ja puhumaan kent√§ll√§. H√§n osaa ajoittaa liukutaklauksensa ja puolustamaan maasta”, Weeti Tero luettelee Pyry Virtasen vahvuuksia.

Poikkeuksellisesta tilanteesta huolimatta kausikortit ovat myynniss√§ TamU-kaupassa. T√§ysihintainen kausikortti maksaa 70 ‚ā¨ ja alennusryhmien kausikortti 45 ‚ā¨. My√∂s uunituoreet TamUn huivit ovat tarjolla TamU-kaupassa huokeaan kahdenkymmenen euron hintaan.

Tampere Unitedin sopimuspelaajat kaudelle 2020:

Ali Aitbenzanzoun (kk)
Hakim Belbachir (h)
Emenike (h)
Arttu Huovila (h)
Mahad Hussein (p)
Oskari Ikonen (mv)
Severi Kankkunen (p)
Markus Kopf (kk)
Oskari Korpinen (h)
Roope Kostiainen (h)
Eetu Rahkola (p)
Jani Rantala (mv)
Jerry Sorjonen (h)
Nils Strömsholm (kk)
Tommi Sääksi (p)
Riku Tanila (mv)
Toni Tuuri (kk)
Pyry Virtanen (p)