Puolustaja Jesse Vuori jatkaa Sinipaidoissa

03/03/2023 TamU
Uutinen

Tampere Unitedilla ei ole vielä julkaistuna erityisen suurta määrää puolustajien sopimuksia, mutta nopea Jesse Vuori tuo yhden lisäpalasen Sinipaitojen takalinjalle. 23-vuotiaan laitapuolustajan jatkosopimus kattaa kauden 2023. Viime vuonna kauden edetessä yhä enemmän pelannut Vuori mielii vielä lisää peliaikaa reilun puolentoista kuukauden päästä alkavalla sarjakaudella

Jesse Vuori, Tampere United

Jesse Vuori

  • Syntynyt 11. huhtikuuta 1999
  • Pelaa kolmatta kauttaan Tampere Unitedissa.
  • LeKi-futiksen ja Ilveksen kasvatti.

Oma tavoitteeni on saada iso rooli joukkueessa ja auttaa joukkuetta oman tekemiseni kautta. Vaatimustason täytyy pysyä kovana.

- Jesse Vuori
Laitapuolustaja

En olisi uskonut TamUun siirryttyäni, että tälläistä pääsisi kokemaan. Mahtavia muistoja!

- Jesse Vuori
Laitapuolustaja

Jesse Vuorella on käynnissä kolmas kausi Tampere Unitedin riveissä. Nopea ja juoksuvoimainen Vuori on totuttu näkemään laitapakin tontilla, mutta välillä miestä on peluutettu laidalla myös hyökkäävämmässä roolissa. Talven harjoitusotteluista Vuori on pelannut kolmessa. Laitapelaajalla on odottavaiset fiilikset tulevaa kautta ja ensi viikolla alkavaa ulkotreenijaksoa kohtaan.

Viime kauden alkupuolella Vuoren minuutit olivat edustusjoukkueessa kortilla, mutta kesän edetessä vastuuta alkoi tulla enenevässä määrin. Elokuun viidestä ottelusta Vuori avasi jokaisen. Kaikkiaan viime vuonna Kakkosen otteluita kertyi 12, joista kahdeksan avauskokoonpanossa. Tulevalla kaudella lempääläislähtöinen pelaaja tavoitteleekin isoa roolia Sinipaitojen paletissa.

”Oma tavoitteeni on saada iso rooli joukkueessa ja auttaa joukkuetta oman tekemiseni kautta. Vaatimustason täytyy pysyä kovana.”

Mainion alkukesän jälkeen TamUn sijoitus oli lopulta kahdeksas viime kauden päätteeksi, mutta Vuori tähyää koko seurayhteisön tapaan ensi kaudella ylemmäs. 

”Viime kaudesta lähdetään tietysti parantamaan. Pyritään pitämään hyvä taso yllä läpi kauden niin reeneissä kun peleissä.”

Vaikka Vuori on pelannut TamUssa vasta kaksi kautta mahtuu ajanjaksoon roppakaupalla huippuhetkiä.

”Ensimmäiseltä kaudelta päällimmäisenä muistoissa on nousu ja Regions’ Cupin finaali. Oli upea fiilis astella tuliterälle Olympiastadionille ja päästä pelaamaan faniemme edessä. Viime kaudelta viimeisimpänä mielessä Istanbulin reissu, joka oli ikimuistoinen, vaikka karvas maku jäikin viimeisen ottelun jälkeen.”

Monella pelaajalla koko uraan ei mahdu yhtä paljon kohokohtia kuin TamUn mukana viime kaudet olleilla. Vuori onkin mielissään upeista kokemuksista. 

”En olisi uskonut TamUun siirryttyäni, että tälläistä pääsisi kokemaan. Mahtavia muistoja!”

Toivottavasti mahtavia muistoja on edessä vielä roppakaupalla.

Sopimuspelaajat kaudelle 2023

Jesse Vuoren sopimuksen myötä sopimuspelaajien luettelo on nyt kahdenkymmenen pelaajan mittainen. Lisää sopimuksia on kuitenkin takataskussa, ja niitä julkaistaan lisää jo ensi viikolla.

Myös Kausikortin ostaminen on nyt ajankohtaista, sillä sarjapelien alkuun on aikaa vain puolisentoista kuukautta. Yleisimmin ostetut kausikortit löytyvät alta napeista, ja TamU-kaupassa on tarjolla myös yhdistelmiä, joissa paketissa on mukana TamU-naisten tukikausikortti tai VIP-lippuja.

Sopimuspelaajat

Ali Aitbenzanzoun, p
Anton Bright, p
Eric Bullock, h
Janar Georg, h
Arttu Haapala, kk
Atte Jokinen, p
Topias Järvelä, kk
Remu Koikkalainen, mv
Eelis Korhonen, p
Roope Kostiainen, h
Antti Kuusinen, mv
Arttu Mättö, kk
Farhad Rahimi, h
Arttu Raittinen, h
Eetu Räisänen, kk
Casper Stenroos, kk
Julius Stenroos, kk
Veikka Stålhand, mv
Jesse Vuori, p
Taha Özcelik, kk

Katso Jesse Vuoren haastattelu

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

4.2. Reipas - TamU 3 – 1

11.2. TamU naiset - TPV 0 – 7

4.2. TamU 2 - Union Plaani 0 – 2

25.2. klo 14 TamU - TPV

10.3. klo 14 TamU naiset - TuTo

24.3. klo 20 TamU 2 - EuPa