Porista tuomisina helppo voitto

04/02/2017
Otteluraportti

Tampere United haki Porin Karhuhallista helpon 0–2 (0–1) -voiton Toejoen Veikoista. Etenkin ottelun toinen puoliaika oli täysin Sinipaitojen hallinnassa, eikä ToVe päässyt hyökkäämän kuin kaksi kertaa koko jakson aikana. Loppulukemat olisivat voineet olla paljon suurinumeroisemmatkin, jos maalipaikkoja ei olisi tuhlailtu. Ilahduttavaa oli kuitenkin hyvin toiminut prässipeli, joka jätti porilaisisännät käytännössä täysin aseettomaksi.

TamU-uutiskuva
Harjoitusottelu

0 – 2

Aivan ottelun alussa lähinnä maalia oli kuitenkin kotijoukkue ToVe. Sampo Ojala menetti pallon keskikentän pohjalla, ja porilaishyökkääjä pääsi etenemään vetopaikkaan. Maalivahti Tuomo Hiltunen sai kuitenkin venytettyä kätensä pallon eteen sen verran, että pallo paukahti tolpasta takaisin kentälle.

Ottelun avausmaali syntyi 15. minuutilla. Pallo päätyi kulman jälkitilanteessa Santeri Salomaalle kuudentoista alueen kulman tuntumaan, ja terävä laukaus kimposi puolustajan selästä takatolpalla odottaneelle Tero Intalalle. Tämän nätti tsippi saattoi pallon maalivahdin yli verkon perukoille ja näin TamU johti 0–1.

Johtomaalin jälkeen ottelu jatkui Sinipaitojen hallinnassa. Hyökkäyspäässä maalintekopaikoille pääsivät erityisesti vasen laitalinkki Tero Intala, toisella laidalla pelannut Topias Järvelä ja Roope Kostiainen. Varsinaisia läheltä piti -tilanteita ei nähty, mutta terävämmällä viimeistelyllä olisi ollut mahdollista tehdä useampikin maali. Kotijoukkueen paras paikka syntyi kun vasemmalta tullut keskitys johti vapaaseen tekopaikkaan keskellä boksissa, mutta hyökkääjän laukaus kimposi Mahdi Alin selän kautta päätyrajasta yli.

Toinen jakso oli jopa ensimmäistä jaksoa tiukemmin Sinipaitojen hallussa. Palkinto saatiin jo reilun 10 minuutin pelin jälkeen, kun Mahdi Ali pääsi puskemaan Tero Intalan antaman kulmapotkun kohti maalia. Ensimmäinen yritys vielä blokattiin, mutta toinen pusku tuotti 0–2-maalin.

Toinen jakso jatkui maalin jälkeen TamUn täydellisessä hallinnassa. Noin tunnin kohdalla TamU teki kaksi vaihtoa, kun Roope Kostiainen ja Dani Gorelov astuivat sivuun, ja Males Lombo ja Tuomas Lehti tulivat yksi-yhteen vaihtoina kentälle. Tästä ei TamUn peli juuri muuttunut, mutta kärjessä pelannut Lombo ja Topias Järvelä tuntuivat löytävän erityisen hyvin toisensa. Valitettavasti linjatuomari liputti pari peräkkäistä läpisyöttöä väärin paitsioiksi, eikä testimies Lombo päässyt vielä avaamaan maalitiliään Sinipaidoissa.

Kotijoukkue sai ensimmäiset puolittaiset hyökkäyksensä vasta toisen jakson viimeisellä kymmenminuuttisella, ja nekin Sinipaitojen huolimattomuuden tuloksena. Jos ToVe oli vielä ensimmäisellä jaksolla jollakin tavalla mukana pelissä, niin toisella kentällä nähtiin käytännössä vain yksi joukkue. Voidaan sanoa, että 0–2-loppulukemat mairittelevat kotijoukkuetta.

”Meillä oli tänään selkeät teemat otteluun”, päävalmentaja Mikko Mäkelä kertoo. ”Tärkein oli hyökkäyspään prässi ja tiiviys, joissa onnistuttiin hyvin. Varsinkin aktiivinen prässipeli pienellä riskilläkin toimi hyvin. Muutenkin olen tyytyväinen joukkueen aktiivisutten, sydämen mukana oloon ja intohimoon.”

”Toinen teema oli puolustuksen tiiveys ja talven ensimmäisen nollapelin hakeminen. Joukkue pelasi todella kurinalaisesti ja aktiivisesti. Vain maalinteossa jäi parannettavaa. Loimme kuitenkin kymmenkunta tekopaikkaa, ja kyllä pallo alkaa jossain kohtaa upota maaliin”, Mäkelä uskoo.

Seuraavan kerran Tampere United pelaa jo ensi lauantaina 11.2. Silloinkin edessä on vierasottelu, sillä joukkue matkaa Vasa IFK:n vieraaksi. Ottelu pelataan Botniahallissa klo 14.15 alkaen ja paikalle on odotettavissa bussilastillinen Tampere Unitedin kannattajia.

Harjoitusottelu

0 – 2

( 0 – 1 )

15′ Tero Intala
56′ Mahdi Ali

Yleisöä:

Yleisöä:

24 Tuomo Hiltunen
3 Roope Kostiainen 62'
6 Sampo Ojala 78'
8 Riku Oras C
19 Valtteri Uimonen
20 Verneri Uimonen 78'
21 Dani Gorelov 62'
23 Tero Intala
26 Topias Järvelä
27 Mahdi Ali
30 Santeri Salomaa
17 Juuso Auvinen
2 Mauno Sirén 78'
7 Jussi Rasva 78'
9 Tuomas Lehti 62'
18 Males Lombo 62'

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit

Mukana matkalla Eurooppaan

Ottelukumppanit

Muut tukijat

25.4. TamU - KPV 2 – 0

30.3. Tuisku - TamU naiset 0 – 6

26.4. TamU 2 - Loiske 1 – 2

2.5. klo 19 TamU - JJK

28.4. klo 20 FC Nokia 2 - TamU naiset

4.5. klo 14 TamU 2 - NoPS