Tampere Unitedin talven neljännestä harjoitusottelusta muodostui tasainen koitos FC Jazzin vieraana aina tuulisella Urheilukentän tekonurmella Porissa. Ensimmäinen jakso pelattiin tasapaksusti maalittomana, mutta toisella jaksolla TamU teki kaksi maalia, jotka riittivät ansaittuun 2–1 (0–0) -voittoon. Jazzin paras ase oli laadukkaat keskitykset boksiin niin kulmalipulta kuin muistakin hyökkäyksistä. TamUn boksipuolustus petti kuitenkin vain kerran, ja Ykkösessä tällä kaudella pelaavan Jazzin maalisaldo jäi yhteen.
1 – 2
- TamU loi huomattavasti vastustajaa enemmän tekopaikkoja ja ansaitsi voittonsa.
- Jazz loi uhkaa laadukkailla keskityksillä, mutta TamUn boksipuolustus petti vain kerran.
Ensimmäisellä jaksolla päästiin hyökkäyskolmannekselle asti, mutta siellä se jäi sitten vähän piippuun. Toisella jaksolla alkoi löytyä tiloja ja päästiin ihan loppuun asti murtautumispaikoissa.
Päävalmentaja
Kyllä me oltiin kuskin paikalla aikalailla koko matsi. Joitain yksittäisiä hetkiä oli, joina Jazz sai olla hetken aikaa pidempään pallon kanssa, mutta me saimme pallon paljon paremmin maalintekosektorille.
Laitapuolustaja
Ottelu lähti käyntiin tasaisena keskikentän vääntönä, jossa ei maalipaikoilla juhlittu. TamUn parhaat hyökkäykset kulkivat vasemmalle laitapuoliustajan paikalle istutetun Eric Bullockin kautta, mutta erinomaisista liikkeistä huolimatta tekopaikkoihin ei päästy.
Toisessa päässä oltiin lähellä maalia kymmenen minuutin kohdalla, kun Jazz pääsi pahaan vetopaikkaan, ja Joonas Immonen joutui torjumaan eteensä. Hyökkääjä pääsi jo kiertämään Immosen avoimeen vetopaikkaan, mutta toppari Jani Alaperä pelasti maaliviivalta.
Parinkymmenen minuutin kohdalla alkoi noin kymmenen minuutin mittainen jakso, jonka aikana TamU joutui ottamaan pahasti vastaan. Sinipaitoen boksipuolustus oli kuitenkin hyvällä tasolla, eikä Jazz varsinaisesti päässyt enää tekopaikkoihin.
Kymmenisen minuuttia ennen taukovihellystä TamU sai ensimmäisen vaarallisen laukauksensa maalia kohti, kun tarkkapotkuinen maalivahti Joonas Immonen avasi Janar Georgille juoksuun vastustajan boksin kulmalle. Georg ohitti puolustajansa ja laukoi terävästi, mutta maalivahti Rasmus Simula sai niukin naukin kätensä vedon tielle.
Viitisen minuuttia myöhemmin Toni Toijala pääsi laukomaan boksista, mutta veto kimposi puolustajasta Niilo Jalkaselle boksin kulman lähelle. Maalivahti Simula sai kuitenkin kätensä Jalkasen sijoituksen tielle. Lisää tekopaikkoja ei enää nähty, ja näin tauolle mentiin maalittomissa tasalukemissa.
Maalihanat aukeavat toisella jaksolla
Toista jaksoa ei ehditty pelata edes ensimmäisen minuutin vertaa kun pallo vietiin jo pilkulle. Tilanteessa Taha Özcelik syötti irtopallon keskiympyrästä juoksuun Niilo Jalkaselle vasemmalle laidalle. Jalkanen eteni boksin sisälle päätyrajan tuntumaan, ja haki Janar Georgia boksista. Tämä ei palloon yltänyt, vaan lähti juoksemaan sen perään boksin toisella laidalla. Tässä kohtaa Jazz-puolustaja tönäisi Georgin täysin tarpeettomasti selästä kentän pintaan, ja pienen epäröinnin jälkeen päätuomari vihelsi avustavan liputuksen mukaisesti rangaistuspotkun.
Pilkkua asettui laukomaan Erkka Helminen, mutta pallo kimpoosi tolpan ulkoreunasta yli rajasta. Näin maaliton tasatilanne säilyi.
TamUn avausmaali syntyi jo ennen tunnin täyttymistä, kun maalivahti Joonas Immonen lähetti jälleen tarkan avauksen Janar Georgille oikeaan laitaan. Georg syötti edelleen Toni Toijalalle, joka eteni päätyrajalle ja teki siellä tavaramerkiksi mudostuneen murtautumisen kohti maalia viivaa pitkin. Georg seurasi hyvin boksiin, sai iskeä pallon verkon perukoille maukkaasti vastapalloon. TamU johti 0–1.
Taha Özcelik oli jälleen yksi ottelun kapelimestareista ja tarjoili tunnin molemmin puolin maukkaat tekopaikat. Ensimmäisessä Toni Toijala pääsi nokikkain Jazzin maalille vaihdetun Lauri Leivo-Jokimäen kanssa aivan lähietäisyydellä, mutta porilainen veti pidemmän korren. Toisen paikan sai Juho Heikkinen, joka pääsi jo maalivahdin ohi, mutta puolustaja pelasti maaliviivalta.
Hetkeä myöhemmin kolisteltiin jo maalitolppia. Juho Heikkisen kulmapotku putosi mukavasti maalin eteen, ja pienen flipperin jälkeen Janar Georg pääsi kokeilemaan sijoitusta aivan boksin keskeltä. Harmillisesti pallo osui aivan keskelle tolppaa.
Kylmä suihku seurasi 65 minuutin kohdalla, kun Jazzin kulma tuli juuri sopivasti viime kauden tehomies Firminon ulottuville, ja tämä puski pallon varmasti takakulmaan. Tilanne oli TamUn painostuksesta huolimatta tasan 1–1.
Tasoituksen jälkeen TamU otti pelin jälleen haltuunsa, ja pian TamU-debyyttinsä tehnyt Eero Lamberg pääsi keskittämään Juho Heikkiselle aivan maalin eteen. Heikkisen laukaus karkasi kuitenkin läheltä yli
Tämän jälkeen ei tekopaikoille enää päästy ennen kuin TamU sai kulmapotkun pari minuuttia ennen täyttä aikaa. Juho Heikkinen antoi hyvän pallon maalin eteen. Siitä pallo päätyi Jonne Rosenbergin jalan kautta mukavaan tekopaikkaan kapteeni Anton Brightille, joka tälläsi varmasti Sinipaidat 1–2-voittoon.
Ansaittu voitto
TamU otti Porissa toisen peräkkäisen voittonsa edellisenä viikonloppuna SJK Akatemian kakkosjoukkueesta otetun 4–1-voiton jatkoksi. Harjoituskausi näyttää etenevän sekä pelillisesti että tulosten puolesta nousujohteisesti, kun kahden ensimmäisen omalta osalta maalittomaksi jääneen ottelun jälkeen ollaan päästy voittojen tielle.
”Ensimmäinen jakso oli aika tasainen, eikä siinä ollut kummallakaan oikeastaan yhtään maalipaikkaa. Toinen jakso oli ainakin maalipaikkojen puolesta meidän, ja varmaankin oikea joukkue voitti. Tärkeintä oli että oli hyvä rehti matsi, jossa oli paljon kamppailutilanteita ja reilu meininki”, kommentoi päävalmentaja Jukka Listenmaa ottelun jälkeen.
”Boksipuolustaminen oli riittävällä tasolla, vaikka päästettiinkin yksi erikoistilannemaali, jossa se ei toiminut. Prässin kanssa oli vähän enemmän ongelmaa. Pitää katsoa tallenne ja käydä sitä lisää läpi harjoituksissa”, Listenmaa ruoti.
Päävalmentaja näki selvän eron ensimmäisen ja toisen jakson hyökkäyspelissä.
”Ensimmäisellä jaksolla päästiin hyökkäyskolmannekselle asti, mutta siellä se jäi sitten vähän piippuun. Toisella jaksolla alkoi löytyä tiloja ja päästiin ihan loppuun asti murtautumispaikoissa.”
Eric Bullock uudessa roolissa
Laitapuolustajan paikalle talven harjoitusotteluissa istutettu Eric Bullock oli tyytyväinen sekä omaan että joukkueen esitykseen FC Jazzia vastaan. Uusi rooli laitapuolustajana on maistunut.
”Ei se nyt täysin uusi paikka ole, mutta paljon on toki opittavaa. Ylöspäin minun kautta päästää ihan mukavasti, koska olen suht nopea kaveri. Vaikka alaspäin sijoittumisessa on vielä vähän hakemista, sen pystyy korvaamaan nopeudella. Ihan kivasti on mennyt”, Bullock summaa.
Bullock yhtyy ajatukseen, että Sinipaitojen voitto oli ansaittu.
”Kyllä me oltiin kuskin paikalla aikalailla koko matsi. Joitain yksittäisiä hetkiä oli, joina Jazz sai olla hetken aikaa pidempään pallon kanssa, mutta me saimme pallon paljon paremmin maalintekosektorille”, Bullock arvioi.
1 – 2
( 0 – 0 )
88′ Anton Bright
Yleisöä:
66′ Firmino
1 | Joonas Immonen | ||
2 | Jani Alaperä | ||
7 | Julius Stenroos | 79' | |
9 | Eric Bullock | 79' | |
13 | Anton Bright C | ||
17 | Taha Özcelik | ||
18 | Janar Georg | 65' | |
24 | Niilo Jalkanen | 79' | |
25 | Eelis Korhonen | 59' | |
29 | Erkka Helminen | 59' | |
35 | Toni Toijala | 65' | |
3 | Verneri Maunuksela | 59' | |
5 | Atte Jokinen | 79' | |
6 | Juho Heikkinen | 59' | |
10 | Matias Sarlin | 65' | |
11 | Eero Lamberg | 65' | |
22 | Jonne Rosenberg | 79' | |
41 | Eetu Räisänen | 46' |