Tampere Unitedin ja Oulun Luistinseuran välinen ottelu lauantaina päättyi 2–2 (0–1) tasatulokseen. TamU nousi ottelussa tappioasemasta johtoon mutta loppuhetkien tasoitusmaali pilasi juhlat. Peli parani toiselle puoliajalle huomattavasti mutta voittoon asti se ei riittänyt.


2 – 2

- Viimehetkien tasoitus pilasi juhlat.
- Jimi Kovalaisen avausmaali TamUssa.
Otteluun lähdettiin tasaisista lähtökohdista vaikkakin vedonlyöntitoimistot oli asettaneet OLS:in pienoiseksi ennakkuosikiksi. Vierasjoukkue lähti otteluun sarjan viidenneltä sijalta kun taas TamU oli pari pykälää alempana seitsemäntenä. Ykkösen kausi on ollut toistaiseksi harvinaisen tasainen ja siitä on muodostumassa myös koko kauden teema. Lauantainakin joukkueet sarjataulossa erotti vain maaliero. Otteluun lähdettäessä tiedettiin että vierasjoukkueelta löytyy lukuisia huippupelaajia kuten Eemeli Raittinen joka oli ennen ottelua osunut 10 otteluun 7 kertaa sekä Onni Suutari joka oli osunut 10 otteluun 7 kertaa. Raittinen lisäsi ottelussa maalitiliinsä yhden maalin ja Suutari ei ollut tällä kertaa kokoonpanossa. OLS on Veikkausliigajoukkue AC Oulun reservijoukkue ja kokoonpano elää ottelusta toiseen hyvinkin paljon riippuen kuinka paljon AC Oulun sopimuspelaajista lähetetään reserviin pelaamaan.

Ottelun ensimmäisen maalin iski vierasjoukkue aivan ensimmäisen puoliajan lopussa 45 minuutin kohdalla. Maali syntyi kulmatilanteen jälkitilanteesta kun Eemil Merikanto nousi vasemmalta reunalta kohti TamUn maalia ja löysi vapaaksi jääneen Jesse Korhosen boksista joka jatkoi pallon suoraan syötöllä merkkaamatta jääneelle Alex Tolralle. Puoliajalle siirryttiin vierasjoukkueen 0–1 johdossa. Toisella poliajalle TamU sai kuitenkin tehtyä ryhtiliikkeen ja ottelun kuva muuttui. Kotijoukkueen tasoitus syntyi eroottisen hienolla Taha Özcelikin laukauksella boksin ulkopuolelta. Tahan syötöllään löysi Juho Heikkinen. Kotijoukkueen 2–1 johtomaali syntyi melkein heti ensimmäisen perään 56 minuutilla. Jesse Huhtala riistää pallon keskialueella ja Jimi Kovalainen säntää läpijuoksuun. Huhtalan syöttö löytää Kovalaisen joka viimeisti kylmänviileästi. Ottelun loppuhetkillä pelin ote kuitenkin katoaa ja hetkeä myöhemmin OLS pääsee tasoittamaan ottelun 2–2 lukemiin. Tasoitusmaali syntyy 85 minuuttilla kulmapotkusta kun vierasjoukkueen kapteeni Eemeli Raittinen jää merkkaamatta maalin eteen ja pääsee puskemaan maalin maalivahti Joonas Immosen ohi. Ottelun lopussa molemmat joukkueet pääsevät muutamille paikoille mutta mitään sen vakampaa ei synny. Pisteet Tammelassa tasattiin 2–2 lukemin.
Päävalmentajan kommentit
Päävalmentaja Sebastian Bowles tuli pian pelin jälkeen Tammelan Stadionin 3. kerroksen jälkipeleille haastatteluun. Rasmus Junilan pitämässä haastattelussa Bowles kertoi tuloksesta huolimatta olevansa ylpeä pelaajista ja ottelun olleen pääasiassa ihan hyvä. Puoliajalla heräteltiin joukkuetta ja tultiin toisenlaisella ilmeellä takaisin kentälle. Voitto kaatui lopulta pieneen erikoistilannepuolustamisen virheeseen kun toppari Joel Laitinen arvioi pallon väärin etualueella. Virheitä sattuu ja niistä täytyy vain mennä eteenpäin.

Ottelun kooste
Ottelun kooste katsottavissa TamUn YouTube kanavalta.




2 – 2
( 0 – 1 )

Yleisöä:
948