Pirkanmaan talvi­derby tuo Sinipaitojen vieraaksi FC Hakan

16/02/2018
Otteluennakko

Sunnuntaina on Pirkkahalliin odotettavissa tunnelmaa, kun vanha liigavuosien paikalliskilpailija FC Haka tulee Tampere Unitedin vieraaksi. Viime keväänä joukkueet kohtasivat aivan sarjakauden kynnyksellä Valkeakoskella, ja ikävien loukkaantumisten värittämässä ottelussa koskilaiset ottivat lopulta kovemmalla rutiinillaan ansaitun 3–1 (1–0) -voiton. Tällä kertaa kohdataan huomattavasti aikaisemmassa vaiheessa talvea, mutta molemmat joukkueet haluavat taatusti hakea hyvän tuloksen kun vastaan tulee vanha kilpakumppani.

Viime kauden ottelu uhkasi olla koko Tampere Unitedin kauden kannalta kohtalokas, kun ykköstopparipariin aiotut Eetu Rahkola ja Mahdi Ali molemmat loukkasivat itsensä siten, että alkukausi jäi pelaamatta. Kaikeksi onneksi Alin paluu ei kestänyt lopulta niin pitkään kuin ensin luultiin, ja lisäksi joukkueesta nousi esiin uusia vastuunkantajia isoihin saappaisiin. Silti alkukauden laihaan pistesaaliseen vaikutti osaltaan Tehtaan kentällä koetut menetykset.

FC Haka pelasi koko viime kauden Ykkösen keskikastissa, eikä uhkaa sarjatason vaihtumisesta suuntaan tai toiseen ollut missään vaiheessa kautta. Kauden väriläiskä oli Kalle Multanen, joka voitti Ykkösen maalikuninkuuden 17 maalillaan. Tänä talvena maaleja on Hakassa paukuttanut muun muassa vielä viime kaudella TPV:tä edustanut Salomo Ojala, joka teki viime viikonloppuna puhtaan hattutempun FC Viikinkejä vastaan pelatun Suomen Cupin ottelun toisella puoliajalla.

”Uskon että saadaan tehtyä hieno Pirkanmaan talviderby, sekä myös kova tunnelma Pirkkahalliin. Saamme vastaamme erittäin kovan joukkueen ja samalla meille todella hyvän mittarin, mihin meidän tekeminen ja kunto tällä hetkellä riittää”, kommentoi Tampere Unitedin päävalmentaja Mikko Mäkelä paikallisvastustajaa.

”Meillä on ollut hyvä treenijakso Jazz-pelin jälkeen. Olemme edelleen keskittyneet joukkuepuolustamiseen ja liikkumiseen ja siitä positiivisiin suunnanmuutoksiin, sekä myös ruvettu harjoittelemaan pidempiä hyökkäyksiä, sekä pallon hallintaa hyökkäysalueella”, kuvailee Mäkelä talviharjoittelun etenemistä.

”Olemme menneet talven fyysisesti todella kovaa, joten se on ainakin osa-alue, missä meidän ei pitäisi olla Hakaa jäljessä, mutta varmasti joudumme ja pääsemme reenaamaan puolustamista ja siitä pelin kääntämistä. Olisi mukava myös saada pallonhallintajaksoja”, ennakoi Mäkelä pelin kulkua

Tampere Unitedin terveystilanne näyttää tässä vaiheessa talvea vaihteeksi melko hyvältä. Varmoja poissaolijoita ovat FC Espoo -ottelun tammikuussa kesken jättänyt Tuomas Telemäki, joka on aloittanut kevyen harjoittelun sekä syksyllä loukkaantunut Tuomas Lehti, joka aloittaa harjoittelun näillä näkymin maaliskuussa. Lisäksi kapteeni Eetu Rahkolan pelaaminen on vielä kysymysmerkkinä.

Ottelu pelataan Pirkkahallissa sunnnuntaina 18.2. klo 18.15 alkaen. Kaikki Tampere Unitedin fanituotteet ovat myynnissä kuuluttamon viereen sijoittuvalla fanituotteiden myyntipisteellä. Lisäksi fanituotteiden myyntipisteellä voi ostaa kausikortin tai liittyä Tampere Unitedin jäseneksi. Ne jotka ovat ostaneet kausikortin ennakkoon verkkokaupasta tai maksaneet jäsenmaksunsa voivat noutaa korttinsa ottelun yhteydessä. Käteisen lisäksi kaikki ostokset voi maksaa tuttuun tapaan myös maksukorteilla.

TamU-TV lähettää ottelun suorana lähetyksenä, joka alkaa viitisen minuuttia ennen ottelun alkua noin klo 18.10. Kalustovajeen takia ottelu kuvataan vain yhdellä kameralla, sillä joukkorahoituskampanja on vielä kesken, eikä uutta kalustoa ole vielä hankittu. Ottelun selostaa Manu Haapalainen ja kommentaattorina toimii Ville Toiva.

Otteluun on vapaa pääsy. Tervetuloa talviderbyyn!

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

American Brothers Circle Line Group Käännöstoimisto Juha Arola VA Sport Management

12.10. HJS - TamU 3 – 1

28.9. TamU naiset - TuTo 8 – 2

28.9. TamU 2 - PP-70 12 – 0

20.10. klo 16 TamU - HJS

klo - TamU naiset

klo - TamU 2