17.3.2021

 
 

Pirkanmaan siirtyminen koronan levi√§mis­vaiheeseen katkaisee aikuisten joukkue­harjoittelun

Pirkanmaan sairaanhoitopiiriss√§ toimiva alueellinen pandemiaohjausryhm√§ eli ”koronanyrkki” on todennut Pirkanmaan koronaepidemian siirtyneen STM:n luokituksen mukaisesti levi√§misvaiheeseen. Samalla koronanyrkki on p√§ivitt√§nyt suosituksiaan siten, ett√§ aikuisten ryhm√§liikunta on tauolla toistaiseksi. Lasten ja nuorten harrastustoiminta sen sijaan keskeytyy vain sis√§tiloissa. Tauko kest√§√§ t√§ll√§ er√§√§ p√§√§si√§isen yli eli 5.4.2021 asti.

Käytännössä uudet rajoitukset tarkoittavat sitä, että Tampere Unitedin aikuisjoukkueet siirtyvät yksilöharjoitteluun samaan tapaan kuin viime keväänä. Lasten ja nuorten joukkueharjoittelu jatkuu kuitenkin ulkotiloissa, ja siinä noudatetaan OKM/THL turvaohjeistusta. Ohjeistuksen mukaisesti harjoittelu tapahtuu korkeintaan 10 hengen ryhmissä, ja yli 12-vuotiaiden harrastustoiminnassa on pidettävä kahden metrin turvavälit, vaikka ollaankin ulkotiloissa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että lapset ja nuoret voivat harjoitella pallon kanssa, mutta etenkin turvavälien ylläpitäminen estää pelinomaisen harjoittelun ja harjoitusottelut.

”Viranomaisten ohjeiden tulkinta aiheuttaa nyt p√§√§nvaivaa seuroille, Aikuisten osalta tulkinnan varaa ei n√§hd√§kseni kuitenkaan ole. Joissakin keskusteluissa on viitattu, ett√§ OKM:n ja THL:n ohje sallisi harjoittelun turvav√§lein ja my√∂s Aamulehden t√§m√§np√§iv√§isest√§ uutisesta saattaa saada sen k√§sityksen, mutta ik√§v√§ kyll√§ kyseisen ohjeen alussa nimenomaisesti todetaan, ett√§ aikuisten ryhm√§harrastustoiminta suositellaan keskeytett√§v√§ksi kokonaan. My√∂s koronanyrkin ohje on aikuisten osalta aivan yksiselitteinen”, toteaa Tampere Unitedin puheenjohtaja Antti Niemist√∂.

”Lasten ja nuorten osalta harrastaminen saa onneksi viel√§ jatkua ulkotiloissa, mutta koronanyrkki on sanonut hyvin selv√§sti, ett√§ heill√§kin harrastustoiminta on tauolla 5.4. asti sis√§tiloissa”, Niemist√∂ jatkaa.

Palloliitosta on myös tähdennetty seuroille, että paikallisten viranomaisten suositukset ja määräykset menevät aina Palloliiton ohjeiden edelle, olivatpa viranomaisten suositukset sitten sallivampia tai tiukempia.

Harjoittelu jatkuu rajoitusten sallimilla tavoilla

Tampere Unitedin aikuisjoukkueille tilanne ei ole uusi, sillä myös viime vuonna siirryttiin maaliskuun puolessa välissä yksiköharjoitteluun, ja tänä talvenakin on tehty pahimpien pakkasjaksojen aikana yksilöharjoituksia valmentajien ohjeiden mukaisesti.

”Fysiikkavalmentaja Jussi Korhonen suunnittelee pojille hyv√§t harjoitukset, jotka jokainen voi tehd√§ kotona oman aikataulunsa mukaan. Jussilla on jo paljon ideoita t√§lle parin-kolmen viikon jaksolle, joten annetaan ammatilaiselle t√§ss√§ kohtaa ohjat ja kuunnellaan, kun kaveri kertoo mit√§ meid√§n kannattaa tehd√§”, kuvailee miesten edustusjoukkueen p√§√§valmentaja Jukka Listenmaa tulevien viikkojen yksil√∂harjoittelua.

Harmillisinta on harjoitusotteluiden peruuntuminen. Miesten edustusjoukkueella oli suunnitelmissa harjoitusottelu Ilveksen kakkosjoukkuetta vastaan jo ensi lauantaille, mutta se jää pelaamatta. Samoin lauantaina 27.3. pelattavaksi aiottu harjoitusottelu Ikaalisten urheilijoita vastaan on peruttu. Toiveissa toki on, että huhtikuussa päästäisiin palaamaan normaaliin pelinomaiseen harjoitteluun, mutta tähän saadaan varmasti selvyys vasta maalis-huhtikuun vaihteessa. Tätä silmällä pitäen on myös sovittu harjoitusottelu, joka pelataan olosuhteiden salliessa Tampereen Peli-Tovereita vastaan Pyynikin urheilukentällä lauantaina 17.4. klo 18.00.

Tilanne on kuitenkin siinä mielessä viime vuotta parempi, että nyt tiukin sulku koskee vain aikuisjoukkueita, ja juniorijoukkueissa palloharjoittelu jatkuu pienryhmissä. Lisäksi ikäkausijoukkueissa on harjoiteltu jo aiemmin talvella lihaskuntoa yhdessä etäyhteyden välityksellä. T15-joukkueessa on myös suunniteltu, että tarvittaessa voidaan käyttää myös videohaasteita, joissa jokaisen pelaajan pitää palauttaa valmentajille video harjoitteen suorittamisesta.

Sarjojen suunnitellaan edelleen alkavan huhtikuussa

Vaikka suuri osa maata on ollut jo Pirkanmaata pidempään koronaepidemian leviämisvaiheessa, Palloliitosta on viestitty seuroille koko talven ajan johdonmukaisesti, että sarjakauden halutaan alkavan alkuperäisten suunnitelmien mukaan huhtikuun loppupuolella. Tämä on edelleen mahdollista, jos tautitilanne paranee siten, että viranomaiset voivat purkaa koronarajoitukset huhtikuun alussa. Aiemmin kuluvalla viikolla Palloliitto uutisoi, että alueelliset sarjat voivat alkaa sitten, kun kaikki joukkueet ovat voineet harjoitella täysipainoisesti vähintään kahden viikon ajan.

Suunnitelmissa on edelleen my√∂skin Suomen Regions’ Cupin pelaaminen. Tampere Unitedin ensimm√§inen vastustaja on joko FC Melody tai ACE, joiden v√§linen ensimm√§isen kierroksen ottelu on siirretty pelattavaksi huhtikuun puolella. T√§m√§nhetkisten suunnitelmien mukaan ensimm√§inen kierros on pelattava 18.4. menness√§ ja TamUn toisen kierroksen ottelu 9.5. menness√§.

”Nyt elet√§√§n j√§nnitt√§vi√§ viikkoja. Kaikki jalkapalloihmiset tietenkin toivovat, ett√§ kaudet saadaan k√§yntiin normaalisti. Normaalin harrastustoiminnan katkeaminen pidemm√§ksi ajaksi olisi todella surullinen asia etenkin lasten ja nuorten osalta.”

”Jo t√§m√§ nyt toteutunut tilanne surettaa erityisesti niiden tuhansien pirkanmaalaisnuorten kannalta, joita se koskee. Toisaalta t√§m√§ voi olla juuri se mit√§ tarvitaan, jotta harrastaminen voi kes√§ll√§ jatkua kutakuinkin normaalisti viime vuoden tapaan”, py√∂rittelee Tampere Unitedin puheenjohtaja Antti Niemist√∂.

Epävarmojen aikojen keskellä hyvä tapa tukea Tamprere Unitedia on ostaa kausikortti miesten edustusjoukkueen otteluihin tai tukikausikortti naisten edustusjoukkueen toiminnan tukemiseksi. Kausikortit ovat myynnissä TamU-kaupassa suoraan alla olevien nappien kautta.