23.1.2020

 
 

Petteri Koivunen hieroo Tampere Unitedin pelaajat ja jäsenet



Edustusjoukkueen huoltoporukkaan harjoituskauden kynnyksellä liittynyt Petteri Koivunen toimii samalla myös joukkueen hierojana. Tämä tuo pelaajien arkeen tärkeän parannuksen, jollaista Tampere Unitedilla ei ole aina ollut tarjota. Koivusen kanssa on samalla sovittu, että seuran muiden joukkueiden pelaajat ja kaikki muutkin seuran jäsenet voivat varata hieronnan vain TamU-pelaajille voimassa olevaan edulliseen hintaan.

”Joukkueen sis√§ll√§ olemisessa on oma vieh√§tyksens√§, eli saa n√§hd√§ joukkueen arkea muutoinkin kuin vain pelit, ja pystyy omalla tekemisell√§√§n ja panoksellaan auttamaan joukkuetta”, kuvailee Petteri Koivunen omaa motivaatiotaan olla mukana Kolmosen kauteen valmistautuvan joukkueen taustaryhm√§ss√§. ”Tykk√§√§n olla tekemisiss√§ urheilijoiden kanssa, ja ammatinkin puolesta nimenomaan urheiluhieronta kiinnostaa.”

Koivunen valmistui Kauhajoen urheiluhierojakoulusta jo vuonna 2011, ja on siitä lähtien toiminut laillistettuna hierojana. Valmistumisen jälkeen hän piti ammattitaitoaan yllä tekemällä urheiluhierojan töitä muiden töiden ohella, mutta muutettuaan avopuolisonsa kanssa Tampereelle kesällä 2018 Koivunen on panostanut enemmän urheiluhierojan ammattiin.

”Olin viime kaudella TPV:n mukana, mutta t√§t√§ ennen minulla ei ollut mainittavaa kokemusta urheilujoukkueen hierojana toimimisesta‚ÄĚ” Koivunen taustoittaa.

Kysytt√§ess√§ miksi seura vaihtui syystalvella, Petteri k√§√§nt√§√§ puheen heti uuteen seuraansa: ”Olin kuullut Tampere Unitedista paljon hyv√§√§, ett√§ seurassa tehd√§√§n hommia j√§rkev√§ll√§ pohjalla. Positiivinen kuva on sin√§ aikana kun olen nyt ehtinyt olla mukana osoittautunut paikkaansa pit√§v√§ksi, eli asiat hoituu t√§√§ll√§ kyll√§ hyvin. Positiivisesti on yll√§tt√§nyt l√§hinn√§ se, miten hyv√§ meininki ja fiilis joukkueen harjoituksissa on. T√§m√§ tietysti l√§htee eniten pelaajista ja valmentajista, mutta kyll√§ sekin vaikuttaa, miten asioita on taustoilla hoidettu.”

”Petterin yhteydenotto marraskuun alussa oli mieluisa yll√§tys”, kuvailee puolestaan Tampere Unitedin puheenjohtaja Antti Niemist√∂. ”Siin√§ vaiheessa olimme jo ehtineet ajatella, ett√§ edustusjoukkueen taustaryhm√§ olisi koossa, eik√§ meill√§ rehellisesti sanottuna ollut en√§√§ taustaryhm√§lle varattuja pelimerkkej√§k√§√§n suuremmin j√§ljell√§. Siksi jouduimme hetken puntaroimaan asiaa, vaikka oli selv√§√§, ett√§ Petterin tyyppinen kaveri haluttiin ilman muuta mukaan. Halusimme kuitenkin ensin varmistua siit√§, ett√§ pystymme varmasti pit√§m√§√§n sen mit√§ Petterille lupaamme ‚Äď muutoinhan satsaus saattaa j√§√§d√§ vain yhden kauden mittaiseksi, eik√§ sellainen ole j√§rkev√§√§”

Urasuunnitelmista kysytt√§ess√§ Petteri Koivunen antaa heti m√§√§r√§tietoisen kuvan itsest√§√§n: ”Haluan kehitt√§√§ omaa tietotaitoani, jotta pystyn auttamaan pelaajia yh√§ paremmin. Ja kyll√§ pohjimmaisena mieless√§ on, ett√§ jossain kohdassa tilanne olisi se, ett√§ voisi olla vaikkapa Tampere Unitedin palkkalistoilla ihan p√§√§t√∂imisena hierojana, tai ainakin se olisi p√§√§ty√∂.”

Lähde Petterin hierottavaksi

Petteri Koivunen tarjoaa urheiluhierontaa kaikille Tampere Unitedin pelaajille ja muille seuran jäsenille erittäin edulliseen hintaan. Huomaa erityisesti huippuedullinen 45 miinuutin aika.

Jäsenhinnat menevät hierontojen pituuden mukaan näin:

45 min: 25 ‚ā¨ (muille 37 ‚ā¨)
60 min: 37 ‚ā¨ (muille 42 ‚ā¨)
90 min: 51 ‚ā¨ (muille 57 ‚ā¨)

Voit varata hieronnan soittamalla Petteri Koivuselle numeroon 0400 829 9267 tai E-stailin sähköisen ajanvarauksen kautta osoitteessa estaili.com/hieroja-tampere. Mainitse varausta tehdessäsi, että olet Tampere Unitedin jäsen, ja ota jäsenkortti mukaan hierontaan. Kauden 2020 jäsenkorttien toimitukset alkavat sunnuntaina 9.2. HJS-ottelussa, mutta jo tätä ennen voit käydä kokeilemassa alennushintaista hierontaa näyttämällä viime vuoden jäsenkorttia.