Kaupungin sisäiset ottelut ovat aina erityisellä tavalla latautuneita otteluita, mutta perjantaina panokset ovat mittavat varsinkin Sinipaitojen leirissä, kun TPV isännöi kauden viimeisessä paikallisottelussa Tampere Unitedia. Kello 19 alkavassa ottelussa TPV haluaa pitää paikallispelivaltikan itsellään, kun taas TamUn päämääränä on TPV-kirouksen murtamisen lisäksi hankkia elintärkeitä pisteitä nousukarsintapaikan hankkimiseksi.
TPV – Tampere United
- Sinipaidoilla on kauden kolmannessa derbyssä panoksena Tampereen herruuden lisäksi pääsy nousukarsintoihin.
- Voitto pitää TamUn varmuudella mukana nousukamppailussa, muutoin joudutaan jo tässä vaiheessa katsomaan muiden otteluiden tuloksia.
Olemme pelanneet hyvin, kun olemme olleet päättäväisiä ja sopivan rentoja. Meidän pitää jatkaa omista periaatteista kiinni pitämistä ja olla nöyriä ja työteliäitä.
Päävalmentaja
Turha ajatella mitään mörköjä tai peikkoja. Tiedämme omat vahvuutemme, ja kun pelataan niiden mukaan, uskon hyvään lopputulokseen.
Päävalmentaja
TamU pääsee lähtemään paikallispeliin hyvässä vireessä. Interin kakkosjoukkuetta vastaan vahva loppurynnistys riitti lopulta vain pisteeseen, mutta palkinto tuli viime lauantaina, kun mainion esityksen jälkeen TamU sai murrettua Kaurialan kirouksen ja haki HJS:n vieraana pisteet Tampereelle.
”Viime pelin jälkeen oli upea tunne, kun pääsimme kannattajien kanssa juhlimaan voittoa”, TamUn päävalmentaja Tero Suonperä fiilistelee.
Asetelmat ovat kutkuttavat, sillä kahdella voitolla TamU voi vielä nousta lohkon kakkossijalle, jos HJS samalla häviää vaikeat ottelunsa VJS:ää ja Interin kakkosjoukkuetta vastaan. Kolmossijalta pääsy jatkopeleihin riippuu vielä monista muuttujista Kakkosen muissa lohkoissa, mutta ensisijainen tavoite TamUlla on pitää vain pisteen päässä kärkkyvä VJS takanaan.
”Pystymme tässä sarjassa voittamaan kenet vaan. Olemme pelanneet hyvin, kun olemme olleet päättäväisiä ja sopivan rentoja. Meidän pitää jatkaa omista periaatteista kiinni pitämistä ja olla nöyriä ja työteliäitä”, Suonperä painottaa.
Kutkuttavan lohkotilanteen lisäksi perjantaina on pelissä myös Tampereen herruus. TPV on ollut TamUlle vuosien ajan vaikea vastus, eikä yksikään sarjakohtaaminen ole vielä päättynyt Sinipaitojen voittoon. Viime viikolla TamUn Kaurialan kirous murtui ja nähtäväksi jää, tuleeko toinen peikon selätys heti perään.
Suonperä ei perusta taikauskosta eikä halua tuijotella historiankirjoihin.
”Turha ajatella mitään mörköjä tai peikkoja. Tiedämme omat vahvuutemme, ja kun pelataan niiden mukaan, uskon hyvään lopputulokseen.”
Perjantain iltavaloissa tiedossa tiukka vääntö
Edellisessä ottelussaan TPV otti riemuikkaan vierasvoiton Raumalta. Paltsarit olivat jo kahden maalin takaa-ajoasemassa, mutta nousi lopulta 2–3-voittoon. Jokaisella ottelun vierasmaalin tekijällä eli Roope Kostiaisella, Tuomas Lehdellä ja Ville Puustisella on historiaa TamUn paidassa.
TPV:n mahdollisuudet yltää nousukarsintaotteluihin mahdollisesti oikeuttavaan kolmossijaan ovat lähinnä teoreettiset. TPV:n pitäisi kerätä täydet pisteet kahdesta viimeisestä ottelusta samalla, kun maalieron pitäisi parantua parillakymmenellä osumalla eivätkä TamU ja VJS saisi saada pistettäkään.
Käytännössä TPV pelaa siis kahdessa viimeisessä ottelussa kunniasta, mutta paikallispeli varmasti sytyttää Paltsarit hakemaan Tampereen herruutta. Punaisessa leirissä laitetaan varmasti kaikki peliin, jotta Tampereen hegemonia pysyisi TPV:llä.
”Paikallispelit ovat aina oma maailmansa. TPV:llä on varmasti kova lataus ja tulevat hyvällä asenteella.”
TamUsta loppukauden TPV:ssä lainalla oleva hyökkääjä Toni Toijala ei voi Palloliiton kilpailusääntöjen nojalla pelata perjantain ottelussa. Elokuun lopulla HJS:ää vastaan saadun suoran punaisen kortin myötä toppari Juho Mattila on perjantaina pelikiellossa.
Sinipaitojen terveystilanteesta Suonperä kertoo kaikkien pelaajien olevan kunnossa tässä kohtaa kautta. Joillain vain on enemmän, toisilla vähemmän vaivaa.
”Kaikki likoon joukkueena niin hyvä tulee. Ainoa tavoitteemme on voittaa”, Suonperää paaluttaa näkymät perjantaille.
Järjestelyt Tammelan stadionilla
Ottelu pelataan Tammelan stadionilla perjantaina 13.9. klo 19.00 alkaen.
Kaikki TamU-mieliset ovat lämpimästi tervetulleita Tammelan pitkällä sivulla B-puolella sijaitsevaan vieraskatsomoon, joka on tuttu kauden aiemmista vierasderbyistä. Katsomon sijaitsee pääkatsomoa vastapäätä, ja sisäänkäynti on Ilmarinkadulta.
Liput vieraskatsomoon ovat myynniss Lippu.fi-verkkokaupassa. Samasta osoitteesta löytyvät myös liput pääkatsomoon. Lipunmyynti alkaa stadionilla kello 17.30.
Erityistä tunnelmaa paikallisotteluun tuo se, että TPV juhlii perjantaina 30 vuoden takaista ja samalla ainoaa Suomen mestaruuttaan. Ottelussa on utsuvieraina silloisen mestarijoukkueen pelaajia.
”Hieno tapahtuma tulee varmasti, kun päästään perjantain iltavaloissa pelaamaan isolle yleisölle”, päävalmentaja Suonperä fiilistelee.
Suora ottelulähetys Aamulehden tilaajille
Aamulehti Live näyttää ottelun suorana lähetyksenä Aamulehden digitilaajille. Ottelun selostaa Rasmus Junila ja kommentaattorina toimii Markus Paananen.