Tampere Unitedin perjantaiottelut jatkuvat, kun Atlantis FC vierailee Kaupin jalkapallostadionilla viikonlopun vieton käynnistävässä ottelussa. Helsinkiläisjoukkueen kuuden ottelun mittainen voittoputki katkesi viime viikonloppuna yllättävään vierastappioon putoamiskamppailussa olevalle HJS:lle. Tästä huolimatta Atlantis on yhä sarjakakkosena viisi pistettä Sinipaitojen edellä, kun molemmilla joukkueilla on vielä viisi ottelua jäljellä. Nähtäväksi jää, saako TamU perjantaina vastaansa tappiosta sisuuntuneen vai lannistuneen Atlantiksen. Kauppiin on joka tapauksessa luvattu aurinkoista ja suorastaan kesäistä säätä, ja paikalle kannattaa tulla jo puolitoista tuntia ennen ottelun alkua nauttimaan anniskelualueen Happy Hourin antimista.
TamU – Atlantis FC
- Asemien pitäminen nousutaistelussa edellyttää käytännössä jälleen voittoa.
- Kauden edellinen kohtaaminen oli vieraskentällä kaksijakoinen, ja TamU hävisi sen 3–2 (0–2).
- Avainasemassa on tiivis joukkuepuolustaminen, jottei Atlantis saa hurmostaan päälle.
Korkealla prässillä pelatessa täytyy puolustaa rohkeasti eteenpäin toppareista lähtien. Silloin meidän selustaan tulee tiettyjä aukkoja, eli se on se riski joka tässä kohtaa otetaan.
Päävalmentaja
Meillä pitää kontrollin pysyä. Varmasti tulee niitä hetkiä joina Atlantis saa pallonhallinnan, ja silloin meidän pitää puolustaa nöyrästi.
Päävalmentaja
Tampere Unitedin otteet ovat kohentuneet kahdessa edellisessä ottelussa, jotka on pelattu Kaupin jalkapallostadionilla. FC Honka Akatemiaa vastaan jouduttiin toki tyytymään 2–2-tasapeliin, mutta derbyssä Ilves-Kissat kaatui erinomaisen esityksen jälkeen Arttu Raittisen loppuhetkillä tekemällä 2–1-voittomaalilla. Nämä tulokset on tehty SexyPöxyjen vieraana koetun koko kauden pohjakosketuksen jälkeen.
”SexyPöxyt-pelin jälkeinen treeniviikko olikin vaikea, mutta ehkä se kuitenkin herätti meidät kaikki siihen, ettei tässä sarjassa voittoja puolivaloilla oteta mitään joukkuetta vastaan”, päävalmentaja Jukka Listenmaa pohtii.
Ilves-Kissoja vastaan Sinipaidoilla toimi erityisesti pallollinen peli ja korkean prässin vaatima eteenpäin puolustaminen.
”Pallollinen pelaaminen on ollut koko ajan parempaa ja parempaa, eikä se itse asiassa SexyPöxyjäkään vastaan huonoa ollut, mutta silloin paikoista ei tehty maaleja ja vastustaja pääsi tekemään vähän helpot maalit.”
Puolustuspelissä korkea prässi on nyt toiminut paremmin kuin alkukaudesta useimmiten pelattiin puolikorkealla prässillä.
”Korkealla prässillä pelatessa täytyy puolustaa rohkeasti eteenpäin toppareista lähtien. Silloin meidän selustaan tulee tiettyjä aukkoja, eli se on se riski joka tässä kohtaa otetaan”, Listenmaa toteaa.
Atlantikselle ei saa antaa hurmosta päälle
Kauden aiempi TamU ja Atlantiksen kohtaaminen Pihlajamäessä oli hyvin kaksijakoinen. TamU oli ensimmäisellä jaksolla selvästi parempi ja sai Atlantiksen jopa näyttämään joukkueelta, joka pelaa väärässä sarjassa. Hallinta tuotti Topias Järvelän ja Julius Stenroosin tekemät maalit, mutta useampaankin maaliin olisi ollut paikat.
Toisella jaksolla tapahtui sitten se, mitä ei saisi tapahtua, ja Atlantis paukutti voittoon tarvittavat kolme maalia jakson puolivälin jälkeen alle vartissa.
”Ensimmäisen maalin jälkeen Atlantis sai hurmoksen päälle, ja silloin he ovat äärettömän vaarallinen joukkue. Me olimme siinä kohtaa ihan vaiheessa”, Listenmaa muistelee vierasottelua.
”Perjantaina meillä pitää kontrollin pysyä. Varmasti tulee niitä hetkiä joina Atlantis saa pallonhallinnan, ja silloin meidän pitää puolustaa nöyrästi, ja luottaa että tällä kertaa kaukolaukaukset ei osu yläkulmiin niin kuin ne Helsingissä silloin osuivat.”
”Ei se vaadi muuta kuin meidän hyvän oman tekemisen. Se riittää kyllä”, Listenmaa summaa.
Atlantiksen tulivoimaisuudesta kertoo se, että se on on tehnyt kaikista Kakkosen B-lohkon joukkueista toiseksi eniten maaleja. Tilillä on yhteensä 46 kihautusta eli keskimäärin 2,7 maalia per peli.
Joukkueessa on peräti kolme seitsemän maalia tehnyttä pelaajaa, mutta heistä Konan Odilon Kouakou on pelikiellossa korttitilin täyttymisen takia, ja lisäksi kuuden maalin Jean Souza De Almeida on myös pelikiellossa samasta syystä. Muut seitsemän maalia tehneet ovat Chijioke Ibekwe ja Mohammed Bekhedda, joiden voi olettaa olevan mukana perjantaina.
Tampere Unitedilla puolestaan saattaa olla muutamia poissaoloja muutaman pelaajan kuluvalla viikolla poteman flunssan takia. Lisäksi Arttu Mättö sai Ilves-Kissat-ottelussa pienen alaraajavamman, joka pitänee hänet poissa. Myös Juho Heikkisen PIF-ottelussa saaman jalkavamman paraneminen on edelleen kesken.
”Flunnsassa olleet ovat tällä tietoa tänään taas mukana harjoituksissa, eikä ainakaan vielä ole kuulunut uusista sairastuneista”, päävalmentaja Listenmaa toteaa toiveikkaana.
Ottelutapahtuma käyntiin jo klo 17.30
Ottelu pelataan Kaupin jalkapallostadionilla perjantaina 8.9. klo 19.00 alkaen. Lipunmyynti alkaa stadionilla jo puolitoista tuntia ennen ottelun alkua klo 17.30, ja samalla hetkellä aukeavat myös ruokapisteet, anniskelualue ja Finesportsin pelipiste.
Anniskelualueella on Happy Hour klo 17.30–18.30. Silloin oluet, siiderit ja lonkerot maksavat 5 € / tölkki ja viinit 7 € / pikkupullo. Pyynikin lonkerot ja mustikkalonkerot ovat maistettavina koko ottelun ajan erikoishintaan 4 € / tölkki!
Liput otteluun
Liput otteluun maksavat 10 € aikuisilta ja 7 € alennusryhmiltä. Lisäksi myynnissä on 20 €:n hintaisia perhelippuja, jolla peliin pääsee kaksi vanhempaa ja kaksi lasta. Alennusryhmiin kuuluvat seuran jäsenet sekä 7–16-vuotiaat lapset, opiskelijat, varushenkilöt ja eläkeläiset. TamUn junioripelaajilla, valmentajilla sekä aikuispelaajilla on vapaa pääsy otteluun. Ennakkoliput ovat myynnissä Tiketissä.
Myös VIP-lippuja on myytävänä stadionin lipunmyynnissä ja ennakkoon TamU-kaupassa. VIP-lipun hinta on 50 €, tai jos sinulla on jo ostettuna tavallinen kausikortti, saat päivitettyä ottelupäiväsi VIP-tasolle 35 €:n lisähintaan.
Olympia-kortteli-VIPissä tarjotaan ennen ottelua tasokas lämmin ruoka. Lisäksi pakettiin kuulu kaksi juomaa (tarjolla ainakin olut, siideri, lonkero, puna- ja valkoviiniä sekä alkoholittomia vaihtoehtoja), ja ottelun tauolla on tarjolla kahvia ja grillimakkaraa. Ennen ottelun alkua päävalmentaja Jukka Listenmaa on haastateltavana VIP-alueella.
Palvelut Kaupin jalkapallostadionilla
Grillipisteellä on tarjolla Tapolan grillimakkaraa ja vegaanisena vaihtoehtona myös Vegemin makkaroita. Lisäksi ravintola 4 Vuodenaikaa tuo jälleen hodarigrillinsä paikalle. Anniskelualueella on tarjolla ennen kaikkea Pyynikin Brewing Companyn juomia. Myös Finesportsin pelialue palvelee erityisesti lapsia.
Lisäksi Tampere Unitedin kannattajatuotteet ovat saatavilla omalla myyntipisteellään. Tämän kauden uusina tuotteina tuotteina tarjolla on käyrälippaisia lippalakkeja ja Sinikaartin aiemmin Pyynikillä levittämästä lakanasta designinsa saanut t-paita, joka juhlistaa 25 vuotta tänä vuonna täyttävää Tampere Unitedia. Myös 25-vuotisjuhlakauden huivit ovat myynnissä.
Saapuminen
Paikalle pääsee monin tavoin. Ratikan linja 1 tuo suoraan Kauppiin, autoilijat voivat pysäköidä alueella olevaan Finnparkin parkkihalliin ja lisäksi paikalle pääsee esimerkiksi Tierin sähköpotkulaudoilla.
Ennen ottelua TamU-kannattajien kokoontumispaikkana toimii Tuomiokirkonkadulla sijaitseva Red Lion. Ottelun jälkeen suosittelemme Kaupissa pelattaessa vierailua Damissa Tammerkosken laidalla.
Suora ottelulähetys Aamulehden tilaajille
Aamulehti Live näyttää ottelun suorana lähetyksenä Aamulehden digitilaajille. Lähetyksessä ei ole selostusta.
Ottelutapahtumien tarkempi info on kerätty omalle sivulleen: tampereunited.fi/ottelutapahtumat-2023
Tervetuloa sinivihreälle Kaupin jalkapallostadionille!