Kauden 2019 aitojen game worn -pelipaitojen huutokauppa tuotti hämmästyttävän tuloksen, kun 19 paidan yhteenlaskettu myyntihinta oli lopulta peräti 1913 euroa. Keskimääräinen myyntihinta oli siis jopa yli 100 euroa, joskin suurin syy näin valtavaan hintaan oli Haris Ibrahimovicin paidan huikean 800 euron myyntihinta. Toiseksi korkeimpaan hintaan nousi monivuotisen kapteenin eli Eetu Rahkolan paita, jonka hinnaksi huudettiin 202 euroa. Kolmospaikan otti Nils Strömsholmin paita tasan 100 euron myyntihinnallaan. Vaikka nämä kolme paittaa ottaisi pois laskuista, on loppujen 16 paidankin myyntihinta keskimäärin yli 50 euroa.

”Kun syksyllä laadimme budjettia, laskimme pelipaitahuutokaupan mukaan kannattajatuotteiden myyntiin, mutta aivan tällaisista summista emme osanneet edes unelmoida. On meillä vaan ihan mahtava yhteisö”, myhäilee Tampere Unitedin puheenjohtaja Antti Niemistö.
Tilanne aiheuttaa Niemistön mukaan myös hieman erikoisen pohdinnan seuran varustehankintoihin.
”Meillä on tällä kaudella mukava tilanne, kun joukkueen vaihtuvuus on pieni ja kaikki peliasussa mukana olevat yhteistyökumppanit jatkavat mukana. Olimme ajatelleet säästää varustekuluissa käyttämällä viime kauden pelipaitoja myös tällä kaudella, jolloin uudet paidat tarivttaisiin vain uusille pelaajille.”
”Mutta jos käytetyt pelipaidat ovat näin arvokkaita, täytyy kyllä vakavasti miettiä onko kyseessä säästötoimi ensinkään”, Niemistö naurahtaa.
Haris Ibrahimovic tunteikkaana
Ennätykselliseen 800 euron hintaan myydyn paidan entinen omistaja Haris Ibrahimovic on suorastaan haltioissaan tapahtuneesta.
”Kun paidat tulivat myyntiin niin luulin, että paidasta maksettaisiin enintään noin 100 euroa, eilen kun avasin illalla puhelimen ja näin että paita myytiin 800 eurolla en voinut uskoa silmiäni.”
”Minulla on tästä ihan uskomattoman hyvä fiilis, eivätkä sanat voi kuvailla tätä tunnetta. Palaan tässä aikaan kun olin lapsi ja katsoimme veljeni kanssa TamUn pelejä Ratinassa. Kuka olisi uskonut silloin, että kymmenen vuoden päästä pelaan TamUssa ja että kauden jälkeen pelipaita myytäisiin 800 eurolla. TamU ja TamUn kannattajat tulevat aina olemaan numero uno minun sydämessäni”, Ibrahimovic tunnelmoi.
”Lopuksi haluan kiittää kaikkia jotka osallistuivat tähän huutokauppaan ja paidan ostajalle iso KIITOS!”