TamU on tehnyt tärkeän kiinnityksen puolustusosastolle, kun topparin paikalla viihtyvä Po Law siirtyy Kotkan Peli-Karhuista Sinipaitoihin. Sopimus kattaa kauden 2021. Päävalmentaja Jukka Listenmaa povaa kovaa tilanteisiin tulevasta Law'sta uutta Sinikaartin suosikkipelaajaa.

Tampere Unitedin tryout-jakso on poikinut ensimmäisen pelaajakiinnityksen tulevalle kaudelle, kun koko aikuisuransa tähän asti Kotkan Peli-Karhuja edustanut Po Law on solminut vuoden mittaisen sopimuksen.
Law aloitti jalkapallon verrattain myöhään, vasta 12-vuotiaana. Nyt 21-vuotias Law on kuitenkin kuulunut jo 15-vuotiaasta lähtien Kotkan Peli-Karhujen edustusryhmään, joka on tahkonnut Kaakon Kolmosta. Viime kausi päättyi Kotkassa kaksiin nousujuhliin, kun KTP:n veikkausliiganousun lisäksi myös Peli-Karhut raivasi tiensä Kolmosesta Kakkoseen.
Law kuului ennen Tampereelle muuttamista joukkueensa avainpelaajiin, ja hänellä on siis tuoretta kokemusta siitä, mitä nouseminen Kakkosen sarjatasolle vaatii.
”Joukkuehenki oli se mikä meidät tällä kertaa nosti ja olen iloinen siitä, kuinka tätä puolta on TamUssakin korostettu. On tärkeää, että pelaaja pystyy nauttimaan futiksesta”, Law pohtii.
Law myöntää, että ajatus uuteen seuraan hyppäämisestä tuntuu vielä hieman oudolta.
”Kyllähän se vähän oudolta tuntuu, kun on niin kauan ollut samassa seurassa, mutta mikä tässä on ollut hyvää, niin olen ollut todella vaikuttunut siitä, miten ammattimaisesti täällä hoidetaan hommat. Katsoin alueen muitakin seuroja, kun muutin opiskelujen perässä Tampereelle syksyllä. Kävin kokeilemassa sitten TamUn tryoutissa ja minua motivoi se, miten täällä on hoidettu asiat”, Law kiittelee.
”Meno ja vaatimustaso on sellainen mitä ei löydy monesta Kolmosen jengistä. Niin valmentajat kuin pelaajat vaativat toisiltaan. Pidän siitä”, jatkaa Law.
Toppari, joka tulee lujaa tilanteisiin
Viimeisen kolmen kauden ajan Law on pelannut topparin tontilla. Hänellä on kuitenkin allaan laitapuolustajan koulutus, joten Jukka Listenmaan valmennusryhmällä on tämäkin lisäkortti Law’n signaamisen jälkeen käytössä.
”Toppari on pelipaikkana minulle aika uusi paikka pelata. Hyppäsin siihen kaudelle 2018, ennen pelasin laidassa. Se pelipaikka tuntui jotenkin luontevammalta, kun pelasin ensimmäiset pelini topparina. Tuntui, että se sopi paremmin omille vahvuuksilleni”, Law kertaa pelipaikan vaihdosta.
Mitkä ne suurimmat vahvuudet sitten ovat?
”Olen 176 cm pitkä, joten kaikkein pisin kaveri en ole, mutta pärjään silti hyvin pääpalloissa. Osaan mielestäni lukea hyvin pallon lentorataa ja ajoittaa puskuni oikein. Laitapakkikoulutus on tuonut sen, että olen hyvä yksi vastaan yksi -tilanteissa. Lisäksi pelinohjaaminen on yksi vahvuuksistani. Saatan olla ehkä muuten hieman hiljainen, mutta kentällä pidän ääntä”, Law arvioi itse.
Unitedin päävalmentaja Jukka Listenmaa nostaa Po Law’n kovaotteisuuden esille.
”Pelityyliltään tämä kaveri on sellainen, että Sinikaarti voi saada hänestä uuden lempipelaajan. Hän tulee kovaa tilanteisiin, mutta aina oikein. Aina siellä on ollut se pallo välissä mitä tryouteissa on nähty”, Listenmaa kertoo.
Päävalmentajan mukaan päätös sopimuksen tarjoamisesta Lawille syntyi nopeasti.
”Emme lähde kahden tryout-treenin jälkeen sopimusta tekemään ellemme ota ensin hieman selvää, mutta siinä vaiheessa aloimme kaivamaan kontaktejamme Kotkan suunnalta, joita ilahduttavasti tästä taustaryhmästä löytyi. Saimme mielipiteet kahdelta taholta. Toinen sanoi ’onneksi olkoon’ ja toinen, että ’tehkää sopimus nopeasti’. Nämä kommentit ja 2–3 harjoituskertaa riitti vakuuttamaan meidät”, avaa Listenmaa sopimuksen syntyprosessia.
Po Law on Tampere Unitedin neljästoista sopimuspelaaja kaudelle 2021, ja lisää tryouteilta mukaan tarttuneita uusia pelaajia julkaistaan näillä näkymin jo lähitulevaisuudessa. Näitä julkistuksia odotellessa kannattaa käydä ostamassa kausikortti kaudelle 2021. Vuoden loppuun saakka käynnissä olevan kampanjan ajan kausikortin hinta on vain 40 €. Lisäksi myynnissä on naisten edustusjoukkueen tukikausikortteja 15 €:n hintaan. Molemmat kausikortit yhdessä maksavat 50 €. Tule ostoksille: tampereunited.fi/kauppa.
Tampere Unitedin sopimuspelaajat kaudelle 2021:
Ali Aitbenzanzoun, kk
Hakim Belbachir, h
Anton Bright, p
Eric Bullock, h
Arttu Haapala, kk
Topias Järvelä, h
Severi Kankkunen, p
Roope Kostiainen, h
Antti Kuusinen, mv
Po Law, p
Eetu Räisänen, kk
Mauno Sirén, p
Riku Tanila, mv
Panu Väliaho, h