Tampere United tekee historiallisen paluun liiton sarjoihin tulevana sunnuntaina, kun kauden ensimmäisessä Kakkosen ottelussa vieraaksi tulee FC Espoo. Paluun piti alunperin tapahtua reilua viikkoa aiemmin Vuosaaressa, mutta talviset olosuhteet johtivat silloin ottelun perumiseen. Sunnuntaina päästään kuitenkin varmuudella pelaamaan.

Tampere Unitedin alasarjataival kesti loppujen lopuksi vain kuusi kautta. Kaudella 2011 Sinipaidat pelasivat harrastesarjaa, ja matka kohti ylempiä sarjatasoja alkoi kaudella 2012, kun joukkue ilmoittautui alimpaan kilpasarjaan eli Kutoseen. Seuraavat viisi vuotta toivat neljä sarjanousua ja paikan Kakkoseen kaudelle 2017.
Sunnuntain ottelu piti alunperin pelata Ratinan stadionilla, ja tämän jälkeen kotiotteluiden oli tarkoitus siirtyä Tammelaan. Kylmä talvi on kuitenkin pitänyt etenkin Tammelan nurmen toivottoman huonossa kunnossa, ja tämän seurauksena kaikki kolme liiton sarjoissa pelaavaa tamperelaisseuraa ovat joutuneet kärsimään ottelusiirroista.
Tampere Unitedin kohdalla ottelun siirtymisessä Pyynikille on kuitenkin pieni hopeareunus. Vaikka puitteet eivät vastaa kaupungin ykkösstadionien olosuhteita kentällä tai katsomossa, on paluu alasarjavuosien kotistadionille monille kannattajille tunteikas hetki. Kakkoseen noususta ja alasarjavuosina tehdyn työn hedelmistä päästään nauttimaan ensimmäistä kertaa samalla stadionilla, jolla koettiin monet näiden vuosien riemukkaista hetkistä.
Joukkueen tilanne on kuitenkin ottelun alla haastava, sillä pienet ja hiukan suuremmat loukkaantumiset vievät useamman pelaajan pois riveistä. Pahin menetys on avauksen topparipariksi kaavailtujen kapteeni Eetu Rahkolan ja Mahdi Alin poissaolo. Viimeisessä harjoitusottelussa loukkaantunut kaksikko on näillä näkymin poissa vielä muutamia viikkoja. Topparikaksikon lisäksi Niclas Kalatsev, Lauri Saari, Mehdi Fennane ja Antti Haavisto ovat varmuudella poissa. Santeri Salomaan pelikunto selviää vasta pelipäivänä.
Päävalmentaja Mikko Mäkelä on tyytyväinen siitä että uusi startti kauteen päästään tekemään kotiyleisön edessä. ”Meillä on ollut hyvä viikko takana ja olemme saaneet viikon lisätreeniä usealle, jotka ovat palautuneet loukkaantumisista”, Mäkelä toteaa. ”Olemme päässeet hiomaan lisää omaa peliämme. Meillä onkin hyvin selkeä tapa mitä lähdemme sunnuntaina noudattamaan Pyynikin pienellä ja tutulla kentällä.”
”Viikossa ei ole tapahtunut ihmeparanemisia, ja vielä tähän lisätään Pepi Kalatsevin sairastuminen, joka on pitänyt hänet koko viikon sivussa ja maalivahti Jani Rantalan paha loukkaantuminen kakkosjoukkueen pelissä, niin lähtökohta peliin ei ainakaan ole helpompi”, Mäkelä manaa.
Loukkaantumisista huolimatta Mäkelä lähtee sunnuntain otteluun positiivisin odotuksin. ”Torstain reeneissä näin todella paljon hyvää ja lähden todella luottavaisin mielin sunnuntain peliin. Joukkueen tekeminen ja sitoutuminen meidän pelitapaan on todella hyvää luokkaa”, Mäkelä kiittelee.
”Fiilis on odottava mutta rauhallinen. Olemme tehneet hyvin työmme ja nyt lähdemme peli kerrallaan menemään eteenpäin. Edelleenkin meidän pitää pystyä kehittymään ja parantamaan peliämme joukkueena ja yksilöinä joka peliin. Toivottavasti saadaan yleisö liikkeelle ja sitä kautta hienon kotiyleisön tuki taakse”, päävalmentaja päättää.
Sunnuntain vastustaja FC Espoo on Tampere Unitedille täysin uusi tuttavuus. Kyseessä on edustusjalkapalloiluun keskittyvä seura, jolla on miesten ja naisten edustusjoukkueiden lisäksi edustusjoukkueet vanhimmissa poikien ja tyttöjen ikäluokissa. Toiminta-ajatuksena on koota muutamien espoolaisten kasvattajaseurojen parhaat pelaajat edustustasolla yhteen. Joukkueessa pelaakin useita A-poikien SM-karsintaa talvikaudella pelanneita pelaajia, joten joukkueen yhtenäisyys ei ole välttämättä vielä aivan huipputasolla.
Parhaimmillaan miesten FC Espoo on pelannut Ykkösessä kausilla 2010–11. Joukkueen iskukykyä tulevalla kaudella on melko vaikea arvioida, mutta viime kaudella joukkue sijoittui Kakkosen lohkonsa neljänneksi, ja joissakin ennakkoarvioissa sen on kaavailtu jopa parantavan sijoitustaan tällä kaudella.
Ottelu potkaistaan käyntiin Pyynikin urheilukentällä sunnuntaina klo 17. Stadionin portit aukeavat klo 16, ja liput maksavat aikuisilta 8 € ja alennusryhmiltä 5 €. Alennusryhmiä ovat seuran jäsenet sekä 7–16-vuotiaat lapset, opiskelijat, varusmiehet ja eläkeläiset. Alennusryhmään kuuluminen on todistettava stadionin portilla, joten jos esimerkiksi olet seuran jäsen ja olet ostanut alennusryhmien kausikortin, muista ottaa myös seuran jäsenkortti mukaasi. Ennakkoliput ovat myynnissä ZUPticketissä. Myös kausikortin voi ostaa ennakkoon sekä tietenkin vielä stadionin lipunmyynnistä.
Myös TamU-TV on ottelussa mukana. Suora lähetys alkaa stadionin porttien auetessa klo 16 Tarmo Lyytikäisen johtamalla ennakkostudiolla. Asiantuntijavieraiksi studioon saadaan Ville Toiva ja Ilkka Innola. Ottelun aikana äänessä ovat tuttu sinivihreä ääni Manu Haapalainen sekä paluun selostuskoppiin pitkästä aikaa tekevä Juha Kumara.
Ottelun jälkipelit pelataan Laukontorin laidalla Kaijakassa heti ottelun jälkeen. Terassi on auki ja seuran jäsenkortilla tai TamUn huivilla saa alennuksia.
Otteluisäntänä toimii Oriento Solutions Oy.