Pallo-Iirot talven seuraava haaste sunnuntaina

18/02/2023 TamU
Otteluennakko

Tampere Unitedin miesten edustusjoukkueen talven peleissä on ollut paljon hyvää, mutta jos niissä kerättäisiin pisteitä, niitä olisi plakkarissa neljän pelin jälkeen vasta viisi. Ainoa voitto on tullut omasta kakkosjoukkueesta, ja yhtään Kakkosessa tällä kaudella pelaavaa joukkuetta TamU ei ole vielä voittanut. Kolmantena Kakkosen joukkueena vastaan saadaan kotoisaan Pirkkahalliin raumalaisjoukkue Pallo-Iirot, joka nousi tulevaksi kaudeksi jälleen takaisin Kakkoseen. Siitä ei voi kuitenkaan päätellä haasteen suuremmin helpottuvan, sillä Pallo-Iirot oli jo viime kaudella vähintäänkin hyvin lähellä Kakkosen tasoista joukkuetta.

TamU – Pallo-Iirot

  • Kakkoseen noussut Pallo-Iirot antaa laadukkaan vastustajan Sinipaidoille.
  • Jo viime talvena Pallo-Iirot oli vaikea vastustaja, vaikka TamU voittikin kotona maalein 3–1 ja vieraissa 2–3.
  • Ottelu on tällä tietoa talven viimeinen ottelu Pirkkahallissa.

Olemme päässeet hyvin hyökkäys­kolmannekselle, ja siihen asti meidän peli on jopa parempaa kuin viime kaudella. Kun saadaan viimeinen kolmannes kuntoon, maaleja alkaa tulla

- Jukka Listenmaa
Päävalmentaja

Viime vuonna Pirkkahalissa Pallo-Iiroja vastaan pelattu peli oli yksi talven vaikeimpia, eli oltiin siinä eniten pulassa. Pallo-Iirot oli jo silloin laadukas joukkue.

- Jukka Listenmaa
Päävalmentaja

Parasta Tampere Unitedin harjoitusotteluissa on ollut se, että oma pää on pidetty puhtaana kolmessa ottelussa, eikä Kiffenkään päässyt tekemään Sinipaidoille kahta maalia enempää. Tämä täsmää hyvin päävalmentaja Jukka Listenmaan ajatteluun jalkapallon pelaamisesta.

”Kyllä puolustuspeliin täytyy olla tyytyväinen, sillä vastustajat on pidetty vähillä maalipaikoilla jokaisessa pelissä. Peli on kontrollissa, muoto pysyy kompaktina ja puolustaminen näyttää siltä miltä sen pitääkin näyttää”, Listenmaa kehuu.

Listenmaa myöntää, että hänen päässään alkaa pikku hiljaa hahmottua, miltä puolustuslinjan kokoonpano voisi kilpakauden alkaessa näyttää.

”Kokeilujen kautta tässä kuitenkin edelleen jatketaan. Tiettyä aihiota alkaa jo olla, ja näkyy kenen peli toimii kenenkin kanssa.”

Puolustuspelin osalta Listenmaa toistaa vanhan helpon totuuden: kun pitää nollan omissa, yksi maali riittää voittoon.

”Yleisölle se ei ole välttämättä aina niin kivaa, mutta kyllä se minun tyylistä jalkapalloa on, vaikka joskus itse olen hyökkäyspäässä vähän pelannutkin”, Listenmaa toteaa.

Tampere Unitedin kannattajien parissa on joka tapauksessa alkanut herätä pieni huoli siitä, että maaleja ei ole suurempaa määrää harjoitusotteluissa toistaiseksi nähty. Vain yksi maali kolmessa viimeisessä ottelussa on todella vähän, eikä sitä voi kuitata pelkästään sillä, että hyökkäyspeliä ei ole vielä käyty harjoituksissa läpi.

Listenmaa ei kiistä, etteikö myös valmennuksessa olisi kiinnitetty huomiota pieneen maalimäärään.

”Toisaalta kun on katsonut pelien tallenteita, me olemme kuitenkin päässeet hyvin hyökkäyskolmannekselle, ja siihen asti meidän peli on jopa parempaa kuin viime kaudella. Kun saadaan viimeinen kolmannes kuntoon, maaleja alkaa tulla”, Listenmaa lupaa.

Listenmaa myös kertoo. että kuluvalla viikolla harjoituksissa on katsottu myös joitakin yksittäisiä asioita hyökkäyspelin suhteen, ja toivoo niiden näkyvän sunnuntaina myös tulostaululla.

Yksi muutoksen tulostaululle tuova tekijä voi olla sekin, että näillä näkymin sunnuntaina debyyttinsä Sinipaidoissa tekee yksi melko meritoitunut laitapelaaja, joka on saanut vihdoin alleen ensimmäisen täyden treeniviikon.

Vastassa nousijaksi kova joukkue

Pallo-Iirot on pelannut tänä vuonna kolme harjoitusottelua ja ottanut niistä täydet kolme voittoa. Viimeisessä ottelussaan Iirot kohtasi närpiöläisen Kraftin, ja 2–1-voittoon päättyneen ottelun jälkitunnelmissa päävalmentaja Joel Grasso ennakoi TamUn kuitenkin olevan tähän mennessä kauden kovin testi heille.

Tätä ennen Pallo-Iirot on ottanut niin ikään kotikentällään voitot Kakkosen C-lohkon kärkijoukkueisiin viime kaudella kuuluneesta Vasa IFK:sta maalein 4–2 sekä Kolmoseen pudonneesta Kaarinan Pojista maalein 7–1.

”Viime vuonna Pirkkahalissa Pallo-Iiroja vastaan pelattu peli oli yksi talven vaikeimpia, eli oltiin siinä eniten pulassa”, muistelee päävalmentaja Jukka Listenmaa lopulta TamUn 3–1-voittoon päättynyttä ottelua.

”Pallo-Iirot oli jo silloin laadukas joukkue, eikä hävinnyt Kolmosessa koko kaudella yhtään peliä. Nyt kun on talven tuloksia katsellut, niin murskalukemia siellä on käyty tekemässä. Vastaan tulee nousijajoukkueeksi todella kova joukkue”, Listenmaa tietää.

Pallo-Iirojen kovimmat maalintekijät talven otteluissa ovat olleet kolme maalia mieheen tehneet Elias Ahde ja Mikko Jalkanen, jotka vastasivat maaleista myös Kraftia vastaan. Myös Veikkausliigassa ja Ykkösessä kohtuullisen määrän maaleja kuudella eri kaudella tehnyt Ahde teki viime kaudella Kolmosessa ja Suomen Cupissa aivan kohtuuttoman määrän maaleja eli 38 osumaa 26 pelaamassaan ottelussa.

Sekä Ahde että Jalkanen ovat myös jo tehneet sopimuksen kuluvasta kaudesta, ja muutoinkin Pallo-Iirot on julkaissut jo ison tukun jatkosopimuksia sekä muutamia uusia vahvistuksia.

”Ahde on nopea juoksija ja hakee tiloja linjan takaa. Viime kaudella hän sai tehtyä paljon maaleja, mutta aiempina vuosina vähän korkeammilla sarjatasoilla hän ei ole aivan lopullista läpimurtoa tehnyt. Mielenkiintoista nähdä, missä iskussa kaveri on”, Listenmaa toteaa.

Yleisö antaa jäähyväiset Pirkkahallille tällä erää

Sunnuntain ottelu on talven viimeinen Pirkkahallissa pelattava ottelu, sillä ensi viikolla alkaa tällä tietoa kuuden ottelun mittainen vieraskiertue, jonka aikana toki kohdataan Tampereen Pallo-Veikot ensi kauden kotikentällä Kaupin jalkapallostadionilla ja Nokian Palloseura niukasti naapurikunnan puolella Menkalassa.

Ottelun yhteydessä on mahdollisuus ostaa kausikortti tulevalle kaudelle sekä kannattajatuotteita. Myyntipiste sijaitsee katsomossa kuuluttamon vieressä. Kausikortit maksavat 90 € aikuisilta ja 65 € alennusryhmiltä, ja ne ovat tietysti myynnissä myös TamU-kaupassa. Ystävänpäiväviikon kunniaksi kausikortin ostajat saavat vielä viikonlopun ajan automaattisesti kaksi irtolippua kaupan päälle. Tuo kesällä kaverisi peliin!

Nähdään huomenna sunnuntaina 19.2. Pirkkahallissa viimeistään, kun ottelu potkaistaan käyntiin kello 14.45! Niille jotka eivät ehdi paikalle on tarjolla twitterseuranta.

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

24.9. GrIFK - TamU 1 – 4

24.9. PaiHa - TamU naiset 1 – 1

21.9. TKT - TamU 2 2 – 0

29.9. klo 19 TamU - FC Jazz

klo - TamU naiset

30.9. klo 16 TamU 2 - TPV