Pallo-Iirot mittaavat TamUn tason kotiavauksessa

22/04/2016
Otteluennakko

Tampere United pelaa lauantaina pitkään odotetun ensimmäisen kotiottelunsa Pyynikin urheilukentällä. Vastustajaksi saapuu Tampere-Satakunnan Kolmosen ehdoton ennakkosuosikki Pallo-Iirot, joka halajaa pikaista paluuta Kakkoseen. Ottelu onkin oivallinen tasonmittaus nousuhaaveista avoimesti puhuvalle kotijoukkueelle.

Tampere United lähtee otteluun allaan onnistunut sarja-avaus Pallo-Seppojen vieraana Valkeakoskella. Viikko sitten pelattu ottelu oli Sinipaidoilta pelillisesti hyvä esitys, ja maukas 0–1 (0–1) -voitto irtosi Tuomas Alasen puolen tunnin kohdalla tekemällä maalilla. Pallo-Iirot puolestaan voitti avausottelussaan Äijänsuolla sarjan tyveen ennakoidun Euran Pallon helposti maalein 4–0 (2–0).

Kaudella 1999 vastaperustettu Tampere United pelasi kaikkien aikojen ensimmäisen sarjaottelunsa 9.5.1999 nimenomaan Pallo-Iiroja vastaan. Pelipaikkana oli Äijänsuon stadion Raumalla, ja kyyti oli tulokkaalle aluksi kylmää, sillä paluumatkalle Tampereelle lähdettiin 3–0-tappio niskassa. Kun joukkueet kohtasivat uudelleen Tammelan stadionilla 30.6.1999, oli TamU jo nousutahdissa, ja ottelu päättyi 3–1-voittoon.

Sittemmin seurojen tiet ovat olleet varsin erilaiset. TamU nousi nopeasti Suomen terävimmälle huipulle, kun taas Pallo-Iirot ovat pelanneet liiton alemmissa sarjoissa Ykkösessä ja Kakkosessa, kunnes putosivat viime kauden päätteeksi Kolmoseen. Raumalaisten asemien vakiintumisesta kertoo paljon se, että kuluva kausi on Pallo-Iiroille ensimmäinen Kolmosessa sitten kauden 1989.

Kolmoseen putoamisesta huolimatta Pallo-Iirot ovat saaneet pidettyä Kakkosessa viime kaudella pelanneen joukkueensa hyvin koossa. Ehkäpä puhutuin pelaaja on hurjia maalimääriä viime vuosina Pallo-Iiroissa iskenyt Juho Patola. Joukkueen kapteeniksi valittu kliininen viimeistelijä sai maalihanat auki heti Pallo-Iirojen avausottelussa EuPaa vastaan. Viime kaudella Patola iski Kakkosessa jopa 18 maalia, mutta tämäkään ei auttanut Pallo-Iiroja välttämään Kolmoseen putoamista.

Tampere Unitedin kannattajille tutuin Pallo-Iirojen pelaaja on ilman muuta toppari Vasile Marchis, joka saavutti kulttipelaajan aseman pelatessaan Sinipaidoissa kausilla 2003 ja 2005-2006. Lisäksi kotiyleisön kannattaa panna merkille Pallo-Iirojen oma kasvatti Niklas Kuusio, joka oli EuPa-ottelun ratkaisuhahmoja. Ennen kaikkea Pallo-Iirojen vahvuus on kuitenkin se, että joukkueesta löytyy laatua jokaiselle pelipaikalla, ja se on pelannut pitkään yhdessä.

”Kohtaamme sarjan kovimman nousijasuosikin ja todella kovan joukkueen”, antaa Tampere Unitedin päävalmentaja Mikko Mäkelä tunnustusta vierailijoille. ”Pallo-Iirojen harjoituskausi on ollut varmasti paljon kovempi kuin monen muun Kolmosen joukkueen, niin fyysiseltä osa-alueelta, kuin myös pelilliseltäkin. Tässä Tampere United ei ole kuitenkaan antanut tasoitusta Iiroille”

”Lauantaina näemme varmasti todella tasokkaan Kolmosen pelin ja upean pelitapahtuman Pyynikin upealla stadionilla”, Mäkelä ennakoi. ”Odotan peliä paljon, sillä nyt saamme todellisen haasteen. Kovat pelit ovat futiksen suola ja niitä on aina hieno pelata, koska silloin pitää venyä aina maksimisuoritukseen, jos haluaa saada hyvän tuloksen.”

Tampere United – Pallo-Iirot pelataan Pyynikin urheilukentällä lauantaina 23.4. klo 16 alkaen ja otteluun on vapaa pääsy. Ne jotka eivät pääse paikan päälle voivat katsoa ottelun suorana lähetyksenä TamU-TV:ssä sekä seurata ottelun kulkua Twitterissä. Ottelun selostaa Manu Haapalainen, kommentaattorina Mika Suonsyrjä. Maistuvimmillaan ottelutapahtuma on kuitenkin paikanpäällä, sillä tarjolla on jälleen kuuluisia ravintola 4 Vuodenajan ranskalaisia hodareita.

Ottelun jälkipelit pelataan Laukontorin laidalla Kaijakassa heti ottelun jälkeen. Terassi on auki ja seuran jäsenkortilla tai TamUn huivilla saa alennuksia.

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

American Brothers Circle Line Group Käännöstoimisto Juha Arola VA Sport Management

29.9. TamU - GBK 2 – 1

28.9. TamU naiset - TuTo 8 – 2

28.9. TamU 2 - PP-70 12 – 0

klo - TamU

klo - TamU naiset

klo - TamU 2